United States or Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lisbet vaipui sanoman kuultuaan tuolille ja istui siinä kotvan aikaa äänettömänä, kädet hervottomina riippuen sivuilla, pää kallellaan ja silmät kyynelissä. "Ja tämän tekee 'amiraali'!" huudahti hän vihdoin, kun oli ehtinyt tyyntyä. "Oi, miten hirveitä tulisia hiiliä..." Ja tarttui nauraen ja voivotellen molemmin käsin päähänsä. "Oi voi voi", valitteli hän, "polttaa ... kirvelee!
Mutta sen vuoksi myöskin sydäntämme kirvelee, kun näemme miehen, joka on kuin luotu seisomaan, alakuloisena istuvan ahtaassa kansliahuoneessa tai kuluneen pulpetin takana tai kaikenlaisten pienten asiain ajajana maita mantereita kiertävän säälimme roturatsua, joka on työauran eteen valjastettu.
BOLINGBROKE. Oi, ken voi pitää tulta kädessään, Kun ajattelee jäistä Kaukasusta? Ken julman nälän kiihkaa vaimentaa Vain atrioita kuvittelemalla? Ken lumess' alastonna vieriä Ja luulla kesähelteess' olevansa? Ei, ei! Tuo hyvän kuvittelu tekee Vain pahan tunteen kahta suuremmaksi. Enemmän suru tuima kirvelee, Jos kalvaa vain se, mut ei haavaa tee. GAUNT. Pois! Sua seuraan.
Voi, että minä nyt pahoitin sinun mielesi noin! Oikein kirvelee syntistä sieluani. Pikku, herttainen muru, elä ole milläsikään enää, näes, minä jo lykkään katumusta. Nyt jos pappa olisi täällä, minä olisin hänelle niin hyvä, niin hyvä, niin että! Ainoastaan sinun tähtesi, kulta nupukka. HANNA. Lupaatkos olla? Sinä rakas, hyvä Jussi, tiesinhän, että sinä pohjalta olet vallan toinen.
"Mutta mutta Gunhild kulta, sinä sinä harjaat niin kovasti." "Kovastiko?" "Niin, kirvelee niin kauheasti." "Tuskinhan koskenkaan teihin." "Tämä tämä on kauheata. Ai, selkääni ai ai, minä olen tulessa!" "Sitä en ymmärrä." "Jotakin mahtaa olla harjassa." "No, Jumala paratkoon!" "Mitäs on, Gunhild?" "Maneeteja harjassa, rouva hyvä, pitkiä rihmoja.
ALMA. Ja minä lupasin sen tehdä. Mutta sinun pitää myöskin luottaa minuun. Eikö totta? Kas niin, elä ole milläsikään. Niinhän sinä olet allapäin, pahoilla mielin, kuin siipeen ammuttu pikku lintu. SYLVI. Viktor, sinä et virka sanaakaan? VIKTOR. En voi sille mitään, Sylvi. Meidän täytyy mukaantua. Sielua kirvelee, mutta rohkaise mieltäsi kumminkin. Pure hammasta, niinkuin minä.
Ripset jäätyvät toisiinsa, poskea kirvelee, jalkaa paleltaa ja kylmä kouristaa koko ruumista. Täytyy herätä, mutta taas tekee mieli nukkumaan, uni vetää kuin johonkin pyörryttävään, pohjattomaan kuiluun, kunnes päivä alkaa valjeta ja haihduttaa unen. Mutta on niitä miellyttäviäkin muistoja.
Niin; sen teen. Helmer. Niin on ainoastaan yksi selitys mahdollinen. Nora. Mikä? Helmer. Sinä et enää rakasta minua. Nora. En, siinäpä se juuri onkin. Helmer. Nora! Ja sen sinä sanot! Nora. Oh, se niin kirvelee mieltäni, Torvald; sillä sinä olet aina ollut niin kiltti minua kohtaan. Vaan minä en voi sille mitään. Minä en enää rakasta sinua. Nora. On, aivan selvä ja vissi.
Hypähdin pari askelta taaksepäin, ja samassa paukahti laukaukseni. Järeä haulipanos löi viholliseni veitsen murskaksi, ja uskoen kätensä poikkiammutuiksi painui Iivana polvilleen eikä uskaltanut käsivarsiaan laskea alas. Pistäessäni uuden patruunan pyssyyn kuulin hänen sopertavan itsekseen: »Hyi, kun kirvelee, hyi, kun kirvelee.» Iivana piti yhä vielä käsiä nostettuina pään yli.
Ruoste kirkonkellon, Tuhka kyisen pellon, Lähdevettä lemmon Kanna kiehumaan. Ydinpihka puusta, Vaahto karjun suusta, Hammas hiiden suusta Tunge kattilaan. Ihmisverta nuorta, Muru ikivuorta, Lemmon leivän kuorta Työnnä hautumaan. Kiehuvi, Kuohuvi, Kypsyy. Jäähtynyt, Pentynyt, Haavaan. Kirvelee, Paranee, Terves!