Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. toukokuuta 2025
Johannes sattui silmäilemään kirjojansa. Hän näki muiden alla erään kirjan. «Mikä tuo kirja on?« sanoi hän, nousi, otti sen esiin ja näki majurin rahoilla muinoin ostetun Uuden Testamentin. Lapsuuden aika vilahti Johanneksen mieleen. Kirkonkellot soivat juuri nyt yhteen. Johannes tunsi halun mennä Herran huoneeseen.
"Nils nukkuu makeasti tänä päivänä", sanoi toinen, mutta se, joka ei ollut unta nähnyt, se oli Nils. Nils paria! Hänellä oli ollut vaivaloinen yö, eikä hänen vaivansa vieläkään ollut ohitse; kun kirkonkellot rupesivat soimaan, seisoi Björnstad'in puolella Nils suureen lapioon nojautuneena ja itki veneen vieressä.
Kovasti hioten, mutta rauhallisesti hengähtäen makasi Liisa suloisessa unessa! Mitä Anna piti ihmetyönä, selveni hänelle sittemmin. Mennyt-yönä oli tuska taltunut ja emäntä oli jälleen parantumaan päin. Jumalan armoa ja hellyyttä kiittäen istui Anna vuoteen jalkapäähän ja katsoi tarkasti rakasta makaajaa. Kotvasen ajan kuluttua alkoivat kirkonkellot kylässä soida.
Herramme Vapahtajamme heitti kiulun kiukahalle, siunasi kylyn simaisen: "Kansa, puhtaaksi peseite alle kasvon Kaikkivallan!" Väki lausui lautehilta: "Mittyinen tämä on löyly, tuoksuvat kukat tuhannet, kuuluvat kuin kirkonkellot?" Herramme Vapahtajamme veden vihki sammiossa, sitä joukolle jakeli: "Kansa kaikki terveheksi juhlahan Jumalan päivän!"
»Oppia ikä kaikki», vastasi lukkari. »Ja almanakkaa hän tutkii varmaankin saadakseen selville tuleeko nyt sopivia ilmoja ajaa odelmaheinää korjuuseen.» Sunnuntai tuli. Kirkonkellot soivat kun Frits ja Dorotea rinnatusten astuivat kirkkoon. Tänään, oli hääpäivä. Schultz ja Bolt ja Suhr ja Witt ja muut naapurit astuivat vaimoineen heidän jälestään.
Hämärä laski jo vaippansa yli seudun, kun hän näin riensi yhä edemmäksi kodistansa, läpi nummien ja nurmistojen hän riensi, ihan yksin, milt'ei kuollakseen särjetyin äidinsydämin silloin alkoi Männikön kylässä par'aikaa kirkonkellot puhtaasti ja selkeästi soida, ja niiden helinä ilmoitti riemuäänellä tätä rauhan ja rakkauden sanomaa: "minä elän ja teidän pitää myös elämän!"
Tämä kuin jo muutamalla julmalla silmäykselläkin voisi hänen maahan vaivuttaa. Bård puolestaan oli taas salaisessa, mutta raskaassa tuskassa. Joka kerta kun hän vaan näki ruumissaaton vaikutti se syvästi häneen, ja kun kirkonkellot kaikuivat, tuntui se mielestään ikäänkuin hänelle itselleen olisi soitettu.
Kun sitten kirkonkellot toinen toisensa jälkeen alkoivat soida ja Abbey kellon syvä-ääniset läppäykset kumisivat hiljaisessa aamu-ilmassa, odotin häntä pieni oveni raollaan, voidakseni heti, hänen astuttuansa alimmaiselle portaalle, kiiruhtaa häntä vastaan. Hetken kuluttua kuulin askeleita; vaan se oli Fede, joka hyvin hiljaa astui portaita ylös ja tirkisti hymyillen ovesta.
Eräänä toukokuisena sunnuntaiaamuna, kun kaikki nuput paisuilivat, kun vaahterien latvoista sateli kultapölyä, aurinko kimalsi meren aalloilla ja purret kiisivät ulappaa kohti, sunnuntaiaamuna, juuri kun kirkonkellot kutsuivat puolipäivän jumalanpalvelukseen ja väreilevä kevät-ilma kantoi niiden kaiun kauas yli seudun, silloin tuli kaivattu pienokainen ja astui maailmaan kuin valon keijo sadun onnenmaahan.
Kun kirkonkellot olivat lakanneet soimasta, tuntui kuin juhlamenot olisivat loppuneet. Mikkokin sytytti piippunsa ja kynkkämäksillään pöytää vasten alkoi sitä verkalleen vedellä, nähtävästi vain aikansa kuluksi eikä varsinaisesta tupakan halusta. Auno katseli Mikkoa ja näkyi hakevan sanoja, millä aloittaisi puheen.
Päivän Sana
Muut Etsivät