Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Ja innon, jonka kätkit sydämeemme, sill' erämaasi viljaviksi teemme, näin vaivannäkös palkiten ja työs. Ja vaikka nääntyisimme alla säiden, kun hyvä vaan on olla meidän äiden, niin silloin hyv' on olla meidän myös. Ja mitä vaikk' ei työmme suuremp' oisi kuin kipunan, mi syntyy sammumaan, ja verrata vaikk' eloamme voisi meressä yksityiseen pisaraan?
Tuulos: Toisen kerran tapasin teidät Parviaisen myymälän edustalla. Olin juuri jättänyt myymälän ja kulkenut hetkisen, kun huomasin kadottaneeni lompakkoni. Tapasin teidät niinkuin jo sanoin myymälän edustalla ja kysyin, olitteko te sen löytänyt. »En», kuului varma vastauksenne. »Olen teidät jo kerran ennen tavannut. Minä uskon teitä», vastasin minä ja aijoin poistua. Silloin näin uudelleen sen, mikä jo ensi kertaa tavatessamme kiinnitti huomiotani teihin valon kipunan keskellä pimeyttä Te sanoitte: »
Ja innon, jonka kätkit sydämeemme, sill' erämaasi viljaviksi teemme, näin vaivannäkös palkiten ja työs. Ja vaikka nääntyisimme alla säiden, kun hyvä vaan on olla meidän äiden, niin silloin hyv' on olla meidän myös. Ja mitä vaikk'ei työmme suuremp' oisi kuin kipunan, mi syntyy sammumaan, ja verrata vaikk' eloamme voisi meressä yksityiseen pisaraan?
Ernest, sillä hän se oli tämä nuori lääkäri, katsoi surkutellen wanhuksen loistawiin silmiin. Hän näki miten weri jo oli paennut kuolewan kaswoilta, ja tuo silmäin erinäinen loisto oli kuin kipunan wiimeinen kirkkaus sammunnan edellä. Hänen oli kuitenkin mahdoton kieltää kuolewan wiimeistä toiwoa.
Mutta näes äiti, minä olisin niin onnellinen, jos meillä olisi poika oppimassa perinpohjin tuntemaan jaloa isäänsä, Jalmarin ollessa vielä voimakas ja nuori, jos näkisin pojan sieluun ensimäisen kipunan syttyvän isänsä sielussa leimuavasta isänmaanrakkauden tulesta, jos huomaisin pienokaisen tiedonjanon ja, kukaties, näkisin kerran vielä runoilijan jalojen tunteiden heräävän hänen nuorekkaassa rinnassaan.
Ja mitä, vaikk'ei työmme suuremp' oisi Kuin kipunan, mi syntyy sammumaan, Ja verrata vaikk' eloamme voisi Meressä yksityiseen pisaraan; Sun tähdes vaan me käymme riemahdellen, Kuin aalto kosken kuohuun hyppiellen, Ja katoamme tuimaan taisteloon. Mut sinä, Suomenmaamme, tulet rikkaaks Ja suureks, mahtavaks ja mainehikkaaks. Jumala synnyinmaata siunatkoon! Kaikuja Hämeestä 1878.
Se tulee välttää kaikin mokomin; ja siksi koettakaamme vielä yhä edelleen lempeitä keinoja, siinä toivossa että niilläkin saamme Rothsayn hullutuksen parannetuksi. Näenhän minä hänessä aika ajoin toivon kipunan semmoisen, joka kyllä voisi maksaa hellän virittelemisen vaivan. Hän on nuori hyvin nuori kuninkaan poika, ja nuoruuden veri hänessä nyt hurjimmillaan kuohuu.
UNTAMO. Kerran Kuuntelin sivulta, kuinka Poika vannoi kostavansa Ison kohlut, maammon mahlat, Mun sukuni surmaavansa. Perintövihani silloin Remahti tulipaloksi, Kuin salolla kuiva murros Poudalla kipunan tullen Räiskinällä roihuavi. Orjajoukkoani käskin: Viskatkaa vetehen poika Syltä kymmentä syvälle! Poika ei vetehen kuole. Heittäkää tulehen herja! Tulestakin pääsi ruoja. Annoin hirtehen hinata.
Ja kun hän saavuttuaan takaisin huoneeseensa näki sytyttämänsä kipunan nousevan jättiläismäisenä tuliroviona, kun hän kuuli goottien ja ravennalaisten tuhatäänisen hätähuudon, tuntui hänestä, että liekit polttivat hänen sydäntään ja valittavat äänet kirosivat häntä. Hän meni tainnoksiin.
Anna Liisa haisteli piankin taas pannua ja sanoi: »Vesikin alkaa myrtyä pannussa, eikä se Ihalainen ikään tule.» Mutta Kanasen Maija Liisa oli ottanut puun ja kaiveli sillä hiillosta. »Löytyykö sieltä?» tiedusti Anna Liisa uteliaana. »On siinä vähän kipunan näköistä... Tultako hän sitten lie vai mitä», selitti vieras, ja Anna Liisa ehdotti: »Puhu siihen, niin jos hyvinkin syttyy!»
Päivän Sana
Muut Etsivät