United States or Hong Kong ? Vote for the TOP Country of the Week !
Seuratkaa nyt minua, niin näytän teille, kuinka teidän tulee häntä lähestyä. KAIKKI. Hyvä, hyvä! MENENIUS. Olette väärässä; niin ovat tehneet Mit' arvokkaimmat miehet. CORIOLANUS. Mitä sanon? Ma pyydän . Hitto vie! ei moiseen taivu Mun kieleni. Mun nähkääs haavojani; Isänmaan palveluksessa ne sain, Kun moni teistä oman rummun ääntä Pakeni mylvien. MENENIUS. Ei, herran tähden! Siit' ei saa virkkaa.
Mutta tuon surullisen ohessa voisin myös kertoa toisen kauniin, jalon ja viehättävän kertomuksen se koskee häntä, sankarikuolemaan nukkunutta. Kuitenkaan en saata kertoa kumpaistakaan näistä kertomuksista, en saata enkä saa sillä lupaus hänelle, vainajalle annettu sitoo kieleni. Sen vaan uskallan sanoa, että kaupunki oli vaarassa ja hän, hän sen pelasti! Mutta millä hinnalla!
Ma istuin hartioille hirmuisille ja tahdoin sanoa: »Mua kiinni pidä!» mut kieleni ei totellut kuin luulin. Mut hän, mi auttanut mua aikaisemmin hädässä oli, heti noustuani lujasti kädellään mun vyötti, tuki. Ja virkkoi: »Geryon, nyt lähde matkaan! Hitaasti laskeu, laajoin kaartein, muista, ett' outo on nyt sulia kuorma kantaa!»
Ja hän huusi, sanoen: isä Abraham armahda minun päälleni, ja lähetä Lazarus kastamaan sormensa pää veteen, että hän jähdyttäisi minun kieleni; sillä minä kovin vaivataan tässä liekissä. Niin sanoi Abraham: poikani, muista, että sinä sait sinun hyväs, niin myös Lazarus pahaa: mutta nyt hän lohdutetaan, ja sinä vaivataan.
"Kolkin viisaus ei pitkälle pistä meidän miehen rinnalla; hänen en ole kuullut saavan yhtään asiaa kumoon", sanoi Pirko luottavasti. "Ei vaan pystöön", rohkeni Lillu huomauttaa. "Jumaliste! Mitä minä nyt kuulen! Sanonpa kieleni kautta, että Lillu on katsonut hyväksi kääntää kelkkansa keulan toisin päin", sanoi Kirsti tuimasti.
Siitä vanha Väinämöinen laskea karehtelevi venehellä vaskisella, kuutilla kuparisella yläisihin maaemihin, alaisihin taivosihin. Sinne puuttui pursinensa, venehinensä väsähtyi. Jätti kantelon jälille, soiton Suomelle sorean, kansalle ilon ikuisen, laulut suuret lapsillensa. Suuni jo sulkea pitäisi, kiinni kieleni sitoa, laata virren laulannasta, heretä heläjännästä.
Jos alkaa kovin janottaa, niin menen rannalle ja työnnän kieleni veteen kuin suolaista puuroa syönyt koira. Vai niin sitä sinä teet, sanoi ruustinna pureskellen metson lihaa ja lusikoiden viiliä sekaan. Salin perällä oli isännän tilava kamari, johon vieraita oli kehoitettu käymään yöksi.
Hän oli huomannut, että minä ryypätessäni pistin kieleni pullon suun eteen, ja siitä hän näki hyväksi tällä tavalla minua huomauttaa. Minä pelkäsin, että hän tästä loukkaantuisi, mutta sitä hän ei tehnyt. Hän vain minulle viekkaasti iski silmää ja katsoi minuun hienon veitikkamaisesti hymyillen, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa, että saitpas siinä, pidä hyvänäsi!
Taikka jospa tämän kieleni asemasta olisi kalikka suussani, niin silloin sitä liikuttelisin, kunnes se väsyisi kuten puhujan kieli, joka kolme tuntia on puinut kuivia olkiaan kansalle. Tuskin on aurinko noussut, kun tuo senkin herkkuvatsa päästää joukon uteliaita renttuja luoksemme! Herätä nyt tästä lähin meidät unesta keskellä yötä ja heittele kiviä meidän lahonneille puuluukuillemme.
"Olet oikeassa ... olisin sen jo aikoja tehnyt, joll'ei olisi ollut kahta estettä. Ensiksikin ei kunnon mies kosta kärsimäänsä vääryyttä levittämällä pahoja huhuja. Juuri siksi, että vihasin sinua, täytyi minun vaieta; ja tiedän, että jos olisin puhunut, olisi sydämeeni hiipinyt tyydytetyn koston ilo, mutta en halua halveksia itseäni. Oli toinenkin seikka, joka sitoi kieleni.