Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
»On...» vastasi tytär tuskin kuuluvasti, painaen päänsä vieläkin alemmaksi. Keskitalon silmät mustenivat, hänet valtasi kamala viha. Hänen toinen kätensä puristui nyrkkiin. »Isä kulta, isä kulta, älä Jumalan tähden!» rukoili emäntä tarttuen hänen käsivarteensa. »Mitäs olet tehnyt, kelvoton?» Keskitalo oli niin kuohuksissaan, että hänen täytyi pysähtyä henkeä vetämään.
»Pidetään sitten päätettynä», myhäili Uutela. »Minä tulen lauantaina kihlat tuomaan.» »Ja sitten asiat reilaan!» sanoi Keskitalo, sipristäen taasen silmälaudoillaan. »Ja niin me vielä ennen helluntaita istumme kukin viinapuumme ja viikunapuumme varjossa.» He nauroivat kaikki. Keskitalon raamatunlauseet sattuivat aina paikalleen, se oli tunnettu asia. Keskitalo oli mennyt.
Varsinkin Daavidin viimeisten elinvuotten häpeä ja raskaat kärsimykset lastensa tähden olivat niin ihmeellisesti hänen oman kohtalonsa kaltaiset. Hänen lukuharrastuksensa eivät jääneet Uutelalta huomaamatta. »Kovin ahkerasti olet ruvennut lueskelemaan», sanoi hän kerran hyvänsävyisesti. Keskitalo säpsähti ja katsahti tutkivasti Uutelaa silmiin, vaan ei huomannut mitään epäilyttävää.
Tyttären leuka tärähti, hän kääntyi äkkiä poispäin, peitti kasvonsa käsillään ja meni kiireisesti ulos. »Herra Jumala, Herra Jumala, mikä tässä nyt turvaksi tulee?» valitti emäntä vaipuen miehensä viereen lavitsalle. Keskitalo istui pitkän aikaa pää käsien välissä eteensä tuiottaen. Hän tunsi lattian keinuvan jalkainsa alla kuin lainehtivan järven.
Aivan hänen edessään oli Hanna, pitäen molemmin käsin Uutelan takin napeista ja, niinkuin näytti, hiljaa puhuen. Keskitalo ymmärsi että jotain oli tapahtunut ja jotain yhä tekeillä. Se häntä kuitenkin lohdutti, että Hanna oli seurassa. Samassa tuli vanha emäntä levottomana sisään. Keskitalo viittasi hänet ikkunan luo ja näytti rantaan päin.
Sinne vieraalle maalle vanhalla iällä? Ja kun et sinä taas pettäisi itseäsi tässä, niinkuin tuossa naimisasiassakin? Jos se tulee vaan hullummaksi. Ja onkohan tämä sitten oikein, omantunnon mukaan?» »On!» sanoi Keskitalo lujasti. »Jumalan tahto on, että minä puolustan perheeni kunniaa.»
Totta oli, että Keskitalo tuntui liian pieneltä ja aivan liian valmiilta, ei ollut mihin oikein iskeä. Mutta nämä tämmöiset matkat kun pitää istua jo vuorokausikaupalla junassakin. Kyllähän tämä järki-puuhaa on, ajatteli hän. Nuoret vahvat pojat nousemassa ne tarvitsevat tilaa. Ja sitten se Sontulan Kustaan kirje, sekin vielä pani kiirehtimään, ettei hyvä tilaisuus menisi käsistä.
Hän tiesi kysymyksensä tarpeettomaksi, mutta hän oli itse niin levoton, että hänen täytyi saada vaihtaa edes joku sana Uutelan kanssa, tutkiakseen missä mielentilassa tämä nyt oli. »Mene sinä vaan», vastasi Uutela ja koetti nyökäyttää päätään. Mutta Keskitalo huomasi, että hän oli kokonaan omiin ajatuksiinsa vaipunut ja puhui aivankuin ulkopuolitse itseään.
Niin hälveni tuo hetkellinen pilvenhäive. Hän oli taas kevyt ja raitis mieleltään niinkuin ne kesää kohti kulkevat kevättalven päivät, joita paraikaa elettiin. Keskitalo makasi eräänä yönä levottomana vuoteessaan ja näki unta. Hän oli istuvinaan Hovin salissa peilin edessä ja tasottelevinaan saksilla partaansa. Silloin hän huomasi kauhukseen, että parta ja tukka olivat jo aivan harmaat.
Mutta Keskitalo painautui penkille ja yski, emännän seisoessa vedet silmissä vieressä ja taputellen hiljaa hänen hartioitaan. Uutela nousi viimeksi, yhä vielä hiljaa hymyillen. Hän pysähtyi rykivän Keskitalon eteen: »Pahaksi on tuo yskäsi tullut, kyllä pitäisi taas mennä tohtorin puheille», sanoi hän osanottavasti. Sitten hän lähti hiljalleen pihan poikki pirttirakennukseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät