Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
»No no», pani toinen, »on Hämeessä ennenkin eletty.» »On eletty, vaan kun me aiomme rikastua!» sävähytti taas Keskitalo. Kaikki rupesivat nauramaan. »Ja mitäs puhutkaan! Tuo Uutela on laittanut jo kolme taloa totta sen täytyy saada vielä neljäs laittaa, ja Hämeessä alkaa jo talot olla reilassa.» Se nosti jo ilon ilmoille.
Nyt hän ymmärsi että näin ei voinut enää jatkua. Heidän täytyi puhua ja sitten tehdä, mikä tehtävä oli. Emäntä ilostui että Keskitalo vihdoinkin otti asian puheeksi. Mutta he olivat yhtä neuvottomia molemmat. Selvää oli ainoastaan että kärsimyksestä oli tehtävä loppu.
Tytär, joka tähän saakka oli ollut kalpea kuin palttina, tuli äkkiä kasvoiltaan hehkuvan punaiseksi. »Mitäs isä pakotti... vaikka minä itkin ja pyysin...» sanoi hän torjuvasti, yhä lattiaan katsoen. »Minäkö pakotin? Sinä tiedät itse, että talo olisi mennyt ja...» Lause jäi keskeneräiseksi. Keskitalo ei tiennyt enää itsekään mitä ajatella.
Ja hyvä nimi heillä oli ollut perintönä polvesta polveen. Hetken päästä hän nousi ja kulki raskain askelin makuukamariin. Sytytti siellä lampun ja otti säilikön päältä vanhan raamatun esiin. Keskitalo luki usein raamattua, varsinkin milloin oli kova paikka edessä tai kun oli hyvin käynyt. Arkioloissa hän käytti sen lauselmia sattuvina puheenparsina, mutta tällaisina hetkinä hän etsi tukea.
Keskitalo kääntyi hätkähtäen. »
»Hullu tyttö!» teki toisten mieli huutaa, mutta kukaan ei raskinut. Samassa alkoi kärryiltä kuulua surullista naukumista. »Senkin on paha olla Mikko!» lohdutteli Helka. Keskitalo koetti vielä kerran lyödä leikiksi. »Mitäs siinä nyt nau'ut? Kyllä sinä niitä uusia henttuja siellä pian saat, vaikka Hämeen tytöt jäivätkin!» lasketti hän tahallaan hiukan karkearakeisesti.
Ja sen Keskitalo siirsi huomiseen, sillä tänään hän ei olisi mitenkään voinut astua tuolla asialla Uutelan eteen. Hän luki raamattua, emännän istuessa vieressä ja kuunnellessa. He vaihtoivat tuskin sanaa keskenään, mutta tunsivat liittyvänsä entistä lujemmin yhteen ja tukevansa ja turvaavansa toisiaan paraiten näin välillä se täydellinen keskinäinen ymmärtämys, joka ei enää sanoja kaipaa.
»Mikäs pitkä tämä on, pari tuntia asemalle!» viskasi Keskitalo. »No no», nauroi toinen. »Ihmettelen minä sentään minkätähden te sinne maailman taakse viitsitte muuttaa.» »Minkäkö tähden?» nauroi Keskitalo. Hän osotteli vilkkaasti kädellään: »Kaksi tämmöistä vahvaa äijää täällä ja kaksi tuommoista turpeenpuskijaa tuolla pieniksi ne käypi paikat meille Hämeessä!»
»Mene sinä keittiöön, en minä jaksa nyt mitään ajatella. Puhutaan sitten ehtoollisen jälkeen.» Hän koetti hymyillä: »Mene nyt!» Emäntä huokasi ja lähti kuin unissaan kulkien. Mutta Keskitalo istui ja tuiotti yhä eteensä. Hänen silmiensä editse kulki koko eletty elämä. Huolta ja velkataakan painoa se oli ollut, mutta kotielämä oli ollut ehjä ja onnellinen.
He kulkivat pienen, kivestä raketun maantiesillan yli. »Kas kun ovat oikein kiviä johteeksikin ajaneet en ole ennen huomannutkaan!» virkahti Uutela, iloisena että ilmestyi edes joku puheenaihe. »Siinä ne ovat olleet koko kesän», kiirehti Keskitalo jatkamaan. »Aika poikia ovatkin!» Uutela riensi tieltä alas siltaa sivultakin tarkastamaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät