Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Se alkoi hermostuttaa, sillä se kaivoi heidän hämäläispohjaansa ja ennusti pahaa perhesalaisuudellekin. Keskitalo kyllä koetti pitää purjeita koholla, mutta se ei oikein onnistunut; sekä hän itse että toiset tunsivat että hän koetti. Ainoa, joka seisoi hymysuisena hämäläismaaperässään, oli Uutela. Jokainen tunsi että hän todella asteli omissa saappaissaan eikä ainoastaan koettanut.
»Ilmotan viimeisen tahtoni olevan, että omistamani Hovin tila minun kuolemani jälkeen lankeaa vaimolleni Manta Kustaantytär Uutelalle sekä ainoalle lapsellemme Kustaa Juhanpojalle, lain mukaisesti puolet kummallekin.» Se on oikeus ja kohtuus ajatteli hän sillä Keskitalo meni juuri tarkoin heidän velkoihinsa, niin ettei heillä ole tässä mitään osaa.
»Eikös Keskitalo kahvista pidä?» ihmetteli sisar. »Rinta!» yskähti Keskitalo lyhyen, kuivan yskähdyksen. »Minä kyllä pitäisin, vaan kun se ei pidä, niin minkäs mahtaa», jatkoi hän kuin itsestään pilaa tehden. »Istu nyt sentään!» kehotteli Uutela, yhä hymysuin ja silmät säteillen. »Minä tässä juuri siskolleni kerroin, mitkä tuumat meillä nyt on mielessä.
Hän ainoastaan ojensi heille käden kummallekin ja sanoi liikutuksesta tärähtävällä äänellä: »Kiitos nyt vain, pojat!» nyökäytti päätään ja kääntyi seinään päin. Pojat ymmärsivät sen hyvästijätöksi, katsahtivat vielä kerran ja läksivät sitten silmät kyynelissä kiireesti ulos. Kun Keskitalo näki poikain näin tulevan, niin hän katsoi vaimoaan silmiin ja he menivät yhdessä sisään.
Kulettuaan kotivainioiden läpi eläimetkin jo rauhottuivat. Tie nousi loivaa rinnettä pienelle mäentyppyrälle. Siellä he pysähtyivät ja katselivat vielä kerran taakseen. »Kyllä se Keskitalo sentään on kaunis!» huokasi Hanna pehmeällä äänellään, kainonsinisten silmäin kaihoisasti värähtäessä. »Onhan se», jatkoi Uutela samalla kaipaavalla sävyllä. »Vaan sinne se nyt jääpi.»
Keskitalo oli tänään kuin jousilla, koettaen pitää hyvää tuulta yllä joka taholla. Mutta Uutela vilkasi häneen tuon tuostakin syrjäsilmällä ja ajatteli omia ajatuksiaan. Tieltä kuului kärryjen rätinää siellä tuli muuan tuttava naapurikylän mies vastaan. Se sai mielet vallan ilostumaan. »Vai sille pitkälle matkalle nyt ollaan menossa», sanoi vastaantulija pysäyttäen hevosensa.
Se varmaan on kaikkein parasta.» Hän tunsi taas seisovansa jaloillaan. Keskitalo hoiti asian, niinkuin se hänelle kuuluikin. Oli kevätpirteä toukokuun aamupäivä, kun nuorta emäntää lähdettiin viemään asemalle. Keskitalo valmistihe ajajaksi ja vanha emäntä mukaan kaupunkiin-saattajaksi. Muilla näytti olevan lähdön kanssa hommaa, mutta Uutela puuhaili pellolla niinkuin tavallisesti.
»Niin, niin, kaikkihan se tietysti hyväksi on», päätti hän noustessaan. »Mutta siihen minä sentään vahvimmasti luotan, että kun vain ei tee koskaan vääryyttä, niin totta sitten täytyy hyvin päättyä.» Keskitalo katseli pitkään hänen jälkeensä. Ei siitä keskustelusta tainnut paljon apua olla, ajatteli hän tunsipa suorastaan pistosta rinnassaan sen johdosta, mitä toinen oli sanonut.
»Heidän täytyy!» sanoi Keskitalo lyhyesti. »Ja pojat sen kyllä ymmärtävät, sillä heille itselleen siitä kerran hyöty lankee, kun pääsevät avarampia aloja hallitsemaan. Ole sinä huoleti, kyllä minä kaikki hyvin järjestän.» Hän astui kerran edestakaisin permannolla. Sitten hän istahti vuoteen laidalle ja alkoi hiljaa puhellen selvitellä suuren tuumansa yksityiskohtia.
Se päivä valkeni, pakkasharmaana ja raskaana. Sinä aamuna Keskitalo ja vainionsa rukoilivat hartaasti, että tämä heidän elämänsä raskain päivä, josta niin monen ihmisen onni ja onnettomuus riippui, päättyisi hyvin. Emännän mentyä aamuaskareilleen Keskitalo jäi vielä lukemaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät