United States or Azerbaijan ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Ei taida Uutela nyt joutaa juttelemaan?» sanoi joku leikkisästi silmää vilauttaen. »Toisen kerran, toisen kerran», hymyili Uutela olkansa yli jatkaen tyytyväisenä matkaansa. Portin luona oli vehnästenkaupustelija, olipa limonaatiakin suuren tavaralaatikon kannella. Myyjä aivan erikoisesti iski Uutelalle silmää, katsahtaen samalla morsiameen.
Hän arvasi hyvin, mitä he purkivat kohta he purkavat hänelle itselleen. Merkillistä! Silloin Hämeessä oli Uutelalle ilmottaminen tuntunut pikku asialta muuttosuunnitelman moniin vaikeuksiin verrattuna. Mutta nyt, kun aika oli tullut, hän huomasikin että siihen lopullisesti sisältyi kaikki.
Yksi asia oli Uutelalle selvä että Keskitalon ja koko perheen piti saada kosto, pelottava ja hirmuinen kosto, niinkuin heidän tekonsakin häntä kohtaan oli ollut. Keskitalolle nämä ajat olivat yhtä raskaat kuin Uutelallekin. Entisen levottomuuden sijaan oli tullut hiljaa jäytävä murhe. Häntä vaivasi se, että heidän välinsä olivat yhä selvittämättä.
Raskaimmin nykyinen olotila painoi hentoa Hannaa. Hänen ajatuksissaan heidän oma onnettomuutensa tavallaan pieneni sen vääryyden rinnalla, mikä Uutelalle oli tapahtunut. Elämä oli kuin arvotus. Kuinka sisar, syyllinen, ei ollut edes hellempi ja nöyrempi Uutelalle? Uutela oli niin hyvä.
Se katkeroitti heitä pitkät ajat, mutta kukaan ei uskaltanut siitä Uutelalle huomauttaa. Vihdoin nuori emäntä, kun he kerran istuivat aamiaispöydässä, ei voinut enää itseään pidättää, vaan sanoi arasti, värähtävällä äänellä: »Kun Uutelakin kuorisi perunat kun pilkkaavat pitkin kylää, että me syömme perunankuoria.» Uutela keskeytti puremisen ja katsahti pitkään.
»Ilmotan viimeisen tahtoni olevan, että omistamani Hovin tila minun kuolemani jälkeen lankeaa vaimolleni Manta Kustaantytär Uutelalle sekä ainoalle lapsellemme Kustaa Juhanpojalle, lain mukaisesti puolet kummallekin.» Se on oikeus ja kohtuus ajatteli hän sillä Keskitalo meni juuri tarkoin heidän velkoihinsa, niin ettei heillä ole tässä mitään osaa.
He elivät näinä harvoina tunteina enemmän kuin monina pitkinä vuosina. Kuinka monimutkainen onkaan elämä eivät he olisi voineet uskoa että ihminen voi langeta tämmöiseen avuttomuuteen. »Jos kuitenkin täytyisi puhua Uutelalle?» ehdotti emäntä toivottomuudessaan. »Jos hän armahtaisi ja omistaisi? Onhan semmoista ennenkin nähty.» Keskitalo hylkäsi jyrkästi sen ajatuksen.
Päivälliseltä noustaessa hän sanoi Uutelalle: »Minun taitaa täytyä jäädä vähän levähtämään, kyllä tulen jälessä heti kun jaksan.» »Lepäile sinä vaan itsesi terveeksi, kyllä minä siellä yksinkin toimeen tulen», vastasi Uutela. Keskitalo todella lepäili jyskyttävin ohimoin, kattoon tuijottaen aina siihen saakka, kunnes vanha emäntä rupesi iltapäiväkahvia keittämään. Silloin hän nousi.
Ei tainnut täälläpäin niin kova ollakkaan?» »Ei, ei ollunna», vastasi Rimpiläinen, naurahti ja vilautti silmää: siitä savolainen aina pitää, että miehellä on sanat suussa! Nosti hattua ja lähti yhtä hyväntuulisena eteenpäin. Mutta Uutela vaipui entistä raskaampiin mietteisiin. Päivä, jolloin lapsen ristimisestä päätettiin, oli Uutelalle ankara.
»Manta itse?» hymähti Keskitalo. »Kiittäköön Jumalaa, kun saapi tuollaisen miehen! Ja muutoin» hän iski Uutelalle silmää »vaimo vaietkoon seurakunnassa kyllä kai Karoliina sen lauseen tuntee?» Karoliinan olisi tehnyt mieli sanoa jotain koska hänkin oli vaimoihminen, mutta hän vain hymyili, kun muutkin hymyilivät.