United States or Malawi ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sovussa hän joi kahvia vaimonsa Hellä Karoliinan kanssa ja puheli: Jopa tämä Sakukin, kun pääsee rippikouluikään, niin rupeaa itse leipäänsä tienaamaan. Ja kun kahvi oli juotu, otti hän virsikanteleensa, pihkasi sen jouhen ja pyysi: Tuoppas Hellä se nuottikirja tänne... Minä tuossa vähä veisaan! Hellä otti nuottikirjan ja lähti astua pyörittelemään keittiöön.
Kun hän laskeutui kirkolta pappilaan, tulivat Karoliina ja Handolin rannasta. Karoliinalla oli kannannainen kuorma miehensä tavaroita ja hänen kasvoillaan oli ystävällinen, melkein liehakoiva ilme. Se tympäisi Anteroa niin, ettei sen surkeus häntä edes säälittänyt. Se oli Karoliinan oma syy, tuolla tavalla hän juuri menetti kaiken valtansa häneen.
On hän sen onnen ansainnut. Kai on jo Emmakin tullut kotoaan, pikku mökistään ... täytyy joutua. Mutta taas takertuu hän ajatuksiinsa ja unohtuu niihin. Se on nyt meidän pappilamme tämä, meidän kolmen, Karoliinan, Emman ja minun, niinkuin oli sitä haaveiltu. Se on nyt taas Haakmannin pappila. Nyt on täällä taas Haakmanni pappina. He odottavat tästä samaa kotia itselleen kuin isänkin aikana.
Pieni poika oli pistäynyt ovesta hänen jälkeensä ja jäänyt seisomaan pihtipielen varaan. Kuka on tuo poika? Tule tervehtimään vierasta, Kalle, anna kättä sedälle. Meidänhän se on ottopoika nimittäin. Et ole siitä mitään kirjoittanut. Se on erään köyhän vaimon, ja Karoliinan kasvot värähtivät.
Anteron osanotto hellytti Karoliinan niin, että hän nyt puhkesi puhumaan kaikista kärsimyksistään ja kaikista tuskistaan ja ikävästään täällä erämaassa, missä hänellä ei ollut vuosikausiin ollut ainoatakaan ystävää eikä hengenheimolaista. Kun olisi ollut edes pianokaan, jota hän tätinsä luona Pohjanmaalla ollessaan oli oppinut rakastamaan.
Joku juoksi tömisten ikkunan alaitse, ja samassa töyttäsi ottopoika sisään, rientäen hengästyneenä Karoliinan luo: Nyt se tulee! Maalivene näkyy! Minun täytyy mennä, sanoi Karoliina, koettamatta peittääkään säikähdystään. Jää sinä vaan tänne, Antero. Juohan nyt toki kahvisi. En minä voi. Mutta kun on jo kupissa...! En minä mitenkään.
Karoliina kohenteli vielä vuodetta, toimi jotain huoneessa, sill'aikaa kuin Antero katseli ikkunasta näköalaa vuorelle ja sen ohi järvelle. Karoliina toivotti hyvää yötä ja aikoi poistua, mutta kääntyi sitten vielä Anteron puoleen: Ethän pahastunut siitä, Antero? Mistä niin? Siitä vain, kun minä sanoin, että jos sinäkin oppisit Jumalaa tuntemaan. Karoliinan silmät tulvivat kyyneleitä.
Porstuassa törmäsi häntä vastaan paitahihasillaan oleva mies lyhytvartisissa kesäpieksuissa, nenä ja posket punoittavat, silmät pienet ja ruskeat, tukka takkuinen ja parta pitkällä sängellä. Oliko tuo hänen lankonsa, oliko hän Karoliinan mies? Se oli ihastuvinaan, koetti olla kohtelias, mutta puhui hätiköiden ja samalla kuin vaanien ja tähystellen. Karoliinan veli varmaan? Antero!
Mutta miksei hän silti olisi voinut tulla Karoliinan kanssa? Meidän olisi pitänyt jäädä vielä kirkkoon kuulemaan Helanderia... En minä jaksa enkä viitsi kyllä minä sen kaiken jo tiedän, sanoi ruustinna. Ei, mutta katso tuota!
Hän ei tiedä vielä tulostani, en ole tullut hänelle kirjoittaneeksi. Minä kirjoitin hänelle siitä, kun sain kuulla; hän tulee tänne ehkä ylihuomenna, jos vain pääsee. Koko ajan tarkasti Hanna Anteroa. Tämä oli siis Karoliinan veli, hänen parhaan ystävänsä. Näytti totiseita ja vakavalta nuorelta mieheltä. Varmaan ilostuu Karoliina-parka hänet vihdoin tavatessaan, ainoan veljensä.