United States or Burkina Faso ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sammumaisillaan oleva uunin rakoon pistetty päre valaisi heikosti tätä kurjuuden asuntoa. Ei mitään muuta ovea näkynyt kuin se, josta Bertel oli tullut; ei mitään muuta elävää olentoa näkynyt kuin tuo harmaahapsinen ukko ja suuri, takkuinen koira, joka lieden edessä maaten irvisti ikeniään kutsumattomalle vieraalle. Missä on se mies, jolla oli nahkapäähine päässään? kysyi Bertel terävästi.
Pirtin portailla pimenevillä nauraa Inkeri-neiti nyt, tukka takkuinen Inkerillä, katse kuin lasi himmennyt; menneet onkin jo pitkät ajat; peittyneet monet lehtimajat, keinulaudoilta laulut laanneet, naiset kaunihit maassa maanneet. SYYSLEHTI
Toisella pojalla, Paavolla, oli takkuinen musta tukka, harmaat silmät, leveät posket, kalpeat, rokon-arpiset kasvot, suuri, mutta säännöllinen suu, koko pää iso, ruumis jäntterä, kömpelöinen. Ei ollut pojassa näkyä, se on totta; mutta sittenkin hän miellytti minua: hän katsoi aina niin suoraan ja viisaasti ja hänen äänessänsäkin kuului lujuutta.
Olen Hänen kädessään», nousi ja lähti hoippuen kulkemaan heidän jäljessään. Tie kulki pitkän, maanalaisen käytävän läpi, joka ei ensinkään ottanut loppuakseen. Soihtua kantava mies kulki edellä, toinen miekkoineen Genoveevan perässä, ja suuri, takkuinen koira seurasi heitä. Vihdoin saapuivat he suurelle rautaovelle. Edellä kulkeva mies väänsi sen avaimella auki ja sammutti samassa kynttilän.
Minä käännyin ja näin takanani pitkän miehen, puettuna hopeanauhoilla koristettuun soturitakkiin, joka nykäytteli päätänsä ja hymyili minulle alituisella kohteliaisuudella. Jos minä olisin ollut tavallisella luonteellani, olisin minä pitänyt hänen sangen epäiltävänä sotamiehenä. Silmänsä olivat verekkäät ja kierot, huulipartansa takkuinen ja nenä ikäänkuin rusennettuna keskeltä.
Niilo oli pikkuinen irvihammas, jonka vaalea takkuinen tukka aina riippui silmillä ja jonka kuunmuotoisista pyöreistä kasvoista nenä pisti esiin kuin pieni nystyrä; kun hän nauroi, sai hänen leveä suunsa ohuine huulineen ja isoine leukapielineen melkeinpä kuolleen pääkallon irvistävän ilmeen.
Minä hämmästyin, nähdessäni kuinka hän oli muuttunut. Hän oli kauhean laiha ja kalpea. Hänen hivuksensa, vähän aikaa vielä sitten pikimustat, olivat kokonaan harmaissa; pitkä partansa oli takkuinen. Hän toisti syytöksensä heikolla, mutta rohkealla äänellä.
Sillä hetkellä kun tämän havaannon tein, olivat hänen silmänsä luodut paksuun kultasormukseen, jonka aina pidin sormessani matkustaessanikin ja jonka näette sormessani nytkin. Tässä miehessä oli kaksi kohtaa, jotka heti herättivät huomiotani. Toinen oli punainen ja paljas liha-kasvannainen takapuolella päätä, ja toinen oli syvä arpi poskessa, jota takkuinen parta osaksi peitti.
He katsoivat molemmat luukun raosta. Jo kauas näki Marja häikäisevässä hankiaispaisteessa joka napin Juhan kuluneessa turkissa, joka ompeleen hänen paikkaisissa kengissään, joka rypyn hänen uupuneissa kasvoissaan. On antanut partansa kasvaa, se on harmaa ja takkuinen.
Vanha sankari olet. Voitit Pohjolan isännän, suistit hiiden hirven! Sankari olet! Muinoin lienen ollut, en ole enää. Olet yhä. Parta takkuinen kuin tappurakuontalo? Olkoon. Su'in sen. Tukka kuin tuulenkoura? Olkoon. Suorin sen. Rimppakinttu variksenpelätti harvahammas ikäloppu kulkukoira kuulithan! Pilkkaat pilkattua sinäkin? Kauko astui taas venheeseensä. Ota minut, Kauko!