Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. lokakuuta 2025
»Oh oh!» huusi Keskitalo kuin pahasta unesta kavahtuen ja katseli silmät pyöreinä ympärilleen. »Missäs me oikein ollaankaan?» »Talonostomatkalla, naapuri», myhäili Uutela hiljaa-sädehtivin silmin toisen säikähdykselle. Keskitalokin jo hoksasi. Miehet rupesivat yhdessä makeasti nauramaan. Maa oli vielä sula, vaikka marraskuu jo oli käsissä.
Uutela tunsi silmiensä hämärtyvän ja hänen tuli äkkiä sanomattoman vaikea olla. Hän kuuli samalla rattaanpyörien ratinaa ja kääntyi sen enempää ajattelematta katsomaan. Siellä Keskitalo, vanha emäntä ja Manta ajoivat hiljaa, käymäjalkaa asemalle. Uutela kääntyi äkkiä hän ei jaksanut sitä näkyä kestää. Hän tempasi lujasti ohjaksista ja pakotti hevoset miltei juoksuun.
Eikä Uutela tuonut mukanaan ainoastaan varallisuutta, vaan samalla aivankuin uutta elämää taloon niin hupaisaa kesää ei Keskitalo muistanut pitkiin aikoihin eläneensä. Pojatkin sopivat niin mainiosti hänen kanssaan. Mikäs sellaisen miehen kanssa! Aina tasainen, aina hymyilevä ja puuhakas kuin nuori poika nytkin paraikaa suurta kaurakuormaa Hämeenlinnaan viemässä.
Keskitalo ajoi hidasta käyntiä Hovin kujatietä ja katseli levottomasti pihalle. Ulkona ei näkynyt ketään. He tulivat jo aitan luo. Ei vieläkään ketään, ei edes Hannaa! »Ehkä Uutela tulee, kun päästään oven eteen», lohdutteli hän itseään. Ei ketään. Tulijat katsahtivat toisiaan silmiin, Keskitalon valtasi pelko.
Hän kohotti päänsä, häpeän sijaan ilmestyi kasvoille julkeus ja viha. »Uutelan!» huusi hän kuin veristä häväistystä torjuen. »Uutelalla ei sen kanssa ole mitään tekemistä!» Keskitalo luuli maahan vaipuvansa. Enin häntä kauhistutti tyttären kasvojenilme. »Herra Jumala!» vaikeroi hän. »Keskitalon suvussa ei ole ollut ainoatakaan huonoa ihmistä.» Tytär yhä yltyi.
Ja vielä enemmän: hänen kasvonsa olivat niin laihat, ettei niissä ollut jälellä muuta kuin luu ja nahka. Keskitalo pelästyi ja tunsi samana hetkenä itsensä niin heikoksi, että sakset tärisivät kädessä. Hän ei ollut huomannut, että Helka oli tullut sisään. »Kyllähän minä tiedän minkätähden isä on niin laihtunut...» kuiskasi tyttö salaperäisesti aivan hänen korvansa juuressa.
Minä olen ollut aina vähän kivuloinen ja pojat eivät ymmärrä isännyydestä vielä mitään, mutta kun minä saan tuommoisen vävypojan avukseni.» Hän sipristi silmälaudoillaan, ikäänkuin sisimpien ajatustensa rihmat muilta piiloon leikaten. »Vai mitäs Karoliina tuumii?» »Tietysti, tietysti ... leikkiähän minä vaan. Kotivävykös siitä Juhasta sitten tulee?» »Niin on ajateltu», iski Keskitalo silmää.
Hän etsi sen paikan raamatusta ja alkoi uudelleen lukea. Kun hän vihdoin pani kirjan kiinni, tunsi hän itsensä rauhallisemmaksi ja ajatuksensa selvemmäksi. Emäntä tuli hiljaa sisään. »Manta siellä itkee kamarissaan...» ilmotti hän. »Osaakos se hävytön vielä itkeä?» vastasi Keskitalo katkerasti, vaikka tunsi tuon tiedon tekevän niin sanomattoman hyvää.
Keskitalon valtasi hätä: »Aikooko se hullu nyt ilmottaa, että ne ovat ruislaarissa?» »Kyllä minä tiedän, sillä me ne yhdessä varastettiin!» huusi tytär yhä kovemmalla äänellä. »Mutta sanokoon itse.» »Se ei ole totta!» tahtoi Keskitalo huutaa. »Manta varasti ja minä vain piilotin, ettei tulisi talolle häpeä.» Mutta hän ei saanut ääntä esiin, vaikka olisi kuinka koettanut.
Tyttö vastasi samoin, levollisesti ja varmasti: odottakaa! Mutta Keskitalo katseli yhä levottomasti pihanpuoleisesta ikkunasta. Vihdoin hän näki Uutelan tulevan. Hän tunsi rintaansa kuristavan niin, että hän tuskin sai henkeä vedetyksi. Hän rupesi palavasti rukoilemaan. Uutela tuli hiljaa, semmoisena kuin hän oli rannasta noussut: saappaat ja vaatteet märkinä.
Päivän Sana
Muut Etsivät