Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. lokakuuta 2025
Keskitalo istui epätoivoonsa jähmettyneenä, hänen päätään pakotti, hänellä ei ollut enää ainoatakaan selvää ajatusta. »Kun pääsisi pois, kauas pois!» ajatteli hän. Hän tunsi ettei tämä ollut ainoastaan perheen ja suvun, vaan koko paikkakunnan häpeä, josta kerrottaisiin kautta Hämeen. Ventovieraiden parissa sensijaan se ei olisi mitään, ei kerrassaan mitään.
Hiki juoksi virtana Keskitalosta tuota hirvittävää pyörimistä katsellessaan. »Jo, jo!» huusi hän kaikin voimin. Mutta se ei mahtanut kuulua, koska Uutela sanoi harmistuneena: »Kyllä sinä nyt ilmotat!» ja viittasi kädellään kivi laskeutui rusahtaen hänen rintansa päälle. »Jo, jo!» parkasi Keskitalo viimeisillä voimillaan.
Keskitalo häpesi niin, ettei osannut sanoa mitään. »Eikös emäntä tiedä missä ne ovat?» kysyi taas mies. »Tottahan mies vaimolleen puhuu?» »Ei, en tiedä», vakuutti emäntä itkusilmin. »Minä olen odottanut viikosta viikkoon, vaan se ei puhu minullekaan niistä mitään.» »Kyllä minä tiedän», huusi Manta aitan portailta, heilutellen aitan avainta uhkaavasti kädessään.
Mutta hänen oma tunteensa oli siksi todellinen ja juhlallinen, että hän nieli harminsa eikä puhunut mitään. Keskitalo sensijaan puhui sitä enemmän. Hän alkoi leveästi kertoilla millaista Savo on ja miltä siellä näyttää. »Omiasi panet!» ajatteli Uutela harmistuneena. »En minä mitään semmoista nähnyt. Vaikka kyllä minä sinun juttusi ymmärrän!»
Uutela hymyili tyyntä hymyään: »En kai minä tässä rupea talontyttärestä mökin muijaa tekemään. Ja touhuun minun jo taas mieleni tekee.» »Niin oikein!» ihasteli Keskitalo. »Mitäs aattelet, naapuri emmeköhän nyt päättäisikin sitä lopullisesti?» »Mutta mitäs Manta itse sanoo noin vanhasta miehestä?» ehätti sisar puolittain leikillä, puolittain tosissaan.
Uutela tuli punaposkisena ja hilpeänä. Hänelle oli yksin puuhaillessaan johtunut mieleen pieni muutosehdotus heidän riihisuunnitelmaansa ja hän selitteli sitä nyt iloisena. Keskitalo myönsi ja ilostui itsekin tästä oli hyvä jatkaa, vallan toisin kuin jos he olisivat istuneet äänettöminä. Hänen luontainen oveluutensa, joka oli viime aikoina maannut aivan lamassa, alkoi heti nousta.
Hän ei vieläkään tajunnut, ainoastaan kuin levottoman omantunnon kuiskauksesta jotain aavisti. »Minä jo jonkun aikaa epäilin... vaikka se koetti salata», selitti emäntä hätäisesti. »Nyt juuri pääsin perille... Mutta älä suutu, isä!» Keskitalo tunsi vapisevansa. Nyt hän ymmärsi kaikki alkoi mennä hänen ajatuksissaan sekaisin. »Missä hän on?» kysyi hän. »Pirtissä.
»Kun minä saisin ne vielä kunnialla kotiin!» huokasi Keskitalo. Uutela koetti tehdä pientä kotinäperrystä, mutta siitä ei tullut mitään. Hän unohtui alati miettimään ja hänen tuskansa kasvoi hetki hetkeltä. Hän läksi ulos pihalle. »Menisinköhän poikain luo kesannolle tai ehkä paremminkin metsään?» ajatteli hän. »Täällä en voi olla.» Hän läksi, mutta pysähtyi jo muutaman askeleen päässä.
Keskitalo istahti lähelle vuodetta, vanha emäntä vähän syrjempään. Molemmat miehet tunsivat, että heidän vihdoinkin pitäisi puhua. Mutta kumpikaan ei saanut sanoiksi, vaan ainoastaan ajatteli. Niin kului pitkä aika. Vihdoin Keskitalo tunsi että nyt sen täytyi tapahtua.
Ja hän ajatteli yhä eteenpäin sitä hetkeä, jolloin hänen testamenttinsa vihdoin luetaan. Hän oli näkevinään kaikki ilmielävänä edessään. Kuinka koko perheen väki istuu hiljaa salissa, ovi avoinna kamariin, jossa hän, Uutela, lepää laudallaan. »Uutela on jättänyt testamentin», sanoo Manta hiljaa ja ottaa paperin esille. »Testamentin!» huudahtavat kaikki Keskitalo ääneen, muut katseillaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät