Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
»Emme me jaksa tätä häpeätä kantaa, vaikka kuinka ajattelisi», sanoi taas Keskitalo. »Kun jokainen sen ymmärtää kun Uutela on niin vanha ja kun hänellä ei ole ollut nuorempanakaan lapsia.» »Uutela!» huudahti emäntä kauhistuneena. Nyt vasta hän muisti sen puolen asiasta. »Voi Jumala, mitä hän sanookaan ja tekeekään?» Keskitalon mielestä se ei kuitenkaan ollut pahin kohta.
Nyt hänen täytyy se nähdä, ottaa vastaan isänä, elää saman katon alla, samassa huoneessa, päivästä päivään, viikosta viikkoon... Kuinka hän voi tämän kestää...? Keskitalo tuli hänen luokseen, kalpeana kuin kuolemaan tuomittu. »Menenköhän minä asemalle?» kysyi hän soinnuttomalla äänellä.
Niinkuin silloinkin muisteli hän taas jo menomatkalla. Kulkee vaunusta vaunuun, kyselee kaikilta matkustajilta taloja, maita, metsiä, hintoja. Mitä sinä nyt kaiken maailman taloja kyselet? oli hän, Uutela, ihmetellyt kun sitä Kustaan neuvomaa kuitenkin tarkotetaan. Mutta Keskitalo vain nauraa: kaksi tämmöistä poikaa reisussa, säkissäkös me porsas ostettaisiin, ohoh!
»Voi voi!» vaikeroi emäntä käsiään väännellen. »Nyt on hullusti...» »Mikä on hullusti?» Keskitalo nousi kuin apuun rientääkseen. »
Pankkikirja löytyy minun seinäkaapistani.» Nyt mahdat, Keskitalo, ymmärtää ettei minulla mitään kaunaa ole, vaan että minä olen tahtonut kaikki hyvin asettaa. Hannalle minä olisin tahtonut antaa kaksinkertaisen osan. Mutta koska tätä oli juuri tuhat markkaa miestä kohti, niin minun täytyy ymmärtää se Jumalan viittaukseksi, että sydämen hyvyyttä ei sovi rahalla palkita.
»Ei, semmoiseen ei ole mitään kiirettä. Eikä Uutela ole tässä pääasia, vaan ihmiset. Ja ne eivät kuitenkaan uskoisi, ainoastaan nauraisivat.» »Jumala, Jumala! Mihinkäs me nyt joudumme, kun ei näy pelastusta mistään!» Kello löi yksi. Keskitalo säpsähti niinkuin hän olisi kuullut hätäkellojen äänen kirkontornista. Hän oli pitkin matkaa ajatellut: Seuraavaksi lyönniksi minä jo jotain keksin.
Sitten hän veti kynnellä erääseen kohtaan vahvan merkin ja nousi. »Nyt se on selvä!» puhui hän nopeasti keventyneellä äänellä. »Kaikki selviytyy. Me myymme Keskitalon ja muutamme kauas pois Hämeestä.» Emäntä katsoi tyrmistyneenä. »Niin juuri teemme!» jatkoi Keskitalo yhä kasvavalla vauhdilla. »Uutelalla on rahoja, me voimme ostaa esimerkiksi Savon puolesta pilkkahinnalla suuria kartanoita.
Muut näkivät vain pinnalta, eikä hän ollut pitänyt tarpeellisena edes kaikkea selittää. Huone oli hämärtynyt. Keskitalo tuskin huomasi että vanha emäntä, niinkuin häntä nyt sanottiin, astui sisään. Emäntä tuli kuin hiipien ja viivytteli oven luona. Hämmästys, suru ja pelko kuvautui yhtaikaa hänen kasvoillaan. Se ei jäänyt Keskitalolta huomaamatta. »Mikäs nyt on?» kysyi hän.
Vaimo ei puhunut mitään, ainoastaan laski kätensä hänen kylmänhikevälle otsalleen, jolloin toinen vähitellen rauhottui. »Juuri niinkuin unessa», ajatteli Keskitalo. »Heikoksi minä olen tullut ja harmaaksi, ja hikoilen öisin. Kaikki odottavat, että minä sen vihdoin tekisin.» Nyt hän ymmärsi mistä hänen kauhea unensa oli johtunut: hän oli nähnyt poikien illalla purkavan salamyhkää jotain Hannalle.
Hän aikoi rientää jälessä ja estää toisen menemästä, mutta hän katsahti ensin kiireesti ikkunasta ulos. Uutela seisoi keskellä pihaa niinkuin mieronkiertäjä, joka ei tiedä minnepäin askeleensa suuntaisi. Sitten Keskitalo näki hänen lähtevän nopeasti pirttirakennusta kohti. Itse hän pikemmin juoksi kuin käveli välikamarin läpi saliin, nähdäkseen sieltä paremmin minne Uutela lähtisi.
Päivän Sana
Muut Etsivät