Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
»Minä tahdon elää, haluan perhettä, lapsia, haluan inhimillistä elämää», välähti hänen päässään sillä hetkellä, kuin Katjusha silmiään nostamatta tuli nopein askelin huoneeseen. Nehljudof nousi ja astui jonkun askeleen häntä vastaan, ja Katjushan kasvot näyttivät hänestä ankarilta ja epämiellyttäviltä. Ne olivat jälleen samanlaiset kuin Katjushan silloin nuhdellessa häntä.
Vaivoin hilliten nauruansa Katjusha vaihtoi nopeasti paikkaa Nehljudofin kanssa ja puristaen kovan karkealla, pienellä kädellään hänen suurta kättänsä, lähti juoksemaan vasemmalle, tärkättyjen alushameiden kahistessa. Nehljudof osasi juosta nopeasti eikä olisi millään muotoa tahtonut joutua tappiolle taiteilijan rinnalla.
Yhden ainoan kerran, kun hän sodan jälkeen, toivoen näkevänsä Katjushaa, poikkesi tätien luo ja sai tietää, ettei Katjusha enää siellä ollut, että tämä oli kohta hänen lähtönsä jälkeen poistunut talosta synnyttääksensä ja jossain synnyttänytkin ja sittemmin, kuten tädit olivat kuulleet, kokonaan pilaantunut, hänen sydäntänsä kouristi.
Ensimäinen tunne, joka valtasi Nehljudofin hänen seuraavana aamuna herättyänsä, oli tieto siitä että hänelle oli jotain tapahtunut, ja ennenkuin hän vielä muisti mitä oli tapahtunutkaan, hän jo tiesi että se oli jotain tärkeätä ja hyvää. »Katjusha, tuomioistuin». Niin, täytyy heretä valehtelemasta, täytyy sanoa koko totuus.
Jos Katjusha meni naimisiin Simonsonin kanssa, niin ei Nehljudofin läsnäolo enää ollut tarpeen, ja hänen piti muodostaa itselleen uusi elämän suunnitelma. Hän tuli nopeasti Nehljudofin luo. Maria Pavlovna lähetti minut, sanoi hän pysähtyen ihan Nehljudofin viereen. Niin, minulla olisi vähän puhumista. Istukaahan. Vladimir Ivanovitsh on puhunut minun kanssani.
Jos Nehljudof oli saanut ikävän kirjeen äidiltänsä, tai hänen väitöskirjansa ei tahtonut luistaa, tai hän muuten tunsi nuoren ihmisen aiheetonta surua, silloin ei tarvinnut muuta kuin muistaa, että Katjusha on olemassa ja että hän saa kohta tämän nähdä, niin kaikki huoli oli kuin pois puhallettu.
Ensimmältä, kun Maslova tuli heidän joukkoonsa, tunsi Maria Pavlovna inhoa häntä kohtaan. Katjusha huomasi sen, mutta sitten myöskin huomasi, kuinka Maria Pavlovna pakoitti itseänsä muuttamaan käytöstään ja alkoi kohdella häntä hyvin hellästi ja hyvästi.
»Olisiko sittenkin mahdollista», ajatteli yhä itsekseen Nehljudof, ja kuitenkin hän jo vähintäkään epäilemättä tiesi, että se oli Katjusha, samainen otto- tai palvelustyttö, johon hän yhteen aikaan oli ollut rakastunut, niin, juuri rakastunut, ja sitten jonakin mielettömyyden hetkenä vietellyt ja hylännyt, ja jota hän ei sittemmin enää koskaan muistellut, koska se muisto oli liian tuskallinen, liian selvästi ilmaisi, että hän, hienoudestaan ylpeilevänä, ei ollut suinkaan hieno, vaan oli käyttäytynyt suorastaan halpamaisesti tätä naista kohtaan.
Kyllä, luullakseni. Semmoinen mainio mummo, sanoi Katjusha. Nehljudof kertoi hänelle kaikki mitä oli Menshofilta kuullut, ja kysyi eikö Katjusha jotain tarvitsisi; hän ei sanonut tarvitsevansa mitään. Taas he olivat vähän aikaa vaiti. No, ja siitä lasaretista sitten, sanoi Katjusha äkkiä, vilkaisten häneen kierolla katseellaan jos te tahdotte, niin minä suostun, enkä myöskään enää juo...
Päivän Sana
Muut Etsivät