Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Viimeiseksi oli siihen, ennen Pietariin lähtöä, kirjoitettu: »Katjusha ei huoli minun uhristani, vaan tahtoo omaansa. Hän on voittanut, ja minä olen voittanut. Hän ilahuttaa minua sen sisällisen muuttumisen vuoksi, mikä en uskalla vielä uskoa näyttää hänessä tapahtuvan.
Tämä tieto oli iloinen ja tärkeä: oli tapahtunut se, mitä Nehljudof saattoi toivoakin Katjushalle, ja myöskin itsellensä. Tosin kyllä tämä hänen asemansa, muutos tuotti uusia mutkia suhteessa häneen. Niinkauan kuin Katjusha oli vielä pakkotyöläisenä, oli se avioliitto, jota Nehljudof hänelle tarjosi, ainoastaan nimellinen ja tarkoittikin vaan hänen tilansa helpoittamista.
Mutta hän pudisti päätänsä merkiksi ettei tahtonut tulla ja jäi seisomaan ikkunan luo. Nehljudof painoi vielä kerran kasvonsa lasiin kiinni ja tahtoi huutaa hänelle, että hän tulisi, mutta Katjusha samassa kääntyi oveen päin, nähtävästi häntä huusi joku. Nehljudof meni loitommaksi ikkunasta.
Mitä se rakastaminen on? Ne asiat olen jo jättänyt. Ja onhan Vladimir Ivanovitsh semmoinen ihan erilainen. Niin, tietysti, alkoi Nehljudof. Hän on erinomainen ihminen, ja minä luulen... Katjusha taas keskeytti hänet ikäänkuin peläten hänen sanovan jotakin liikaa tai ettei itse ehtisi sanoa kaikkea.
Nämät sanat, joilla Katjusha, aivan rauhallisessa mielentilassa uudisti entisen kieltonsa, karkoitti Nehljudofin sydämmestä yhdellä kertaa kaikki epäilykset ja palautti entiseen totiseen, juhlalliseen ja hellaan suhteeseen Katjushaan. Katjusha, niinkuin olen ennen sanonut, niin sanon nytkin, lausui Nehljudof erityisen totisesti. Minä pyydän sinua vaimokseni.
Nehljudof tiesi, että Matrjona Pavlovna on nyt tätien luona makuuhuoneessa ja Katjusha piikakamarissa yksin. Nehljudof meni jälleen portaille. Pihalla oli pimeä, kostea, lämmin, ja se valkea sumu, joka keväisin sulattaa viimeisen lumen taikka auttaa viimeisen lumen sulamista, täytti koko ilman.
Täti Katariina! huusi tyttönen tuskin pysyen hänen jäljessään: hukkasitte huivinne! Katjusha pysähtyi ja heittäen päänsä taaksepäin ja tarttuen siihen käsillään purskahti itkuun. Mennyt! huusi hän.
Nyt sitävastoin ei ollut mikään estämässä heidän yhdyselämäänsä. Mutta siihen ei Nehljudof ollut valmistunut. Entä sitten tuo Katjushan suhde Simonsoniin? Mitä olivat hänen eiliset sanansa tarkoittaneet? Ja jos Katjusha suostuisi yhtymään Simonsonin kanssa, olisiko se hyvä vai paha.
Koko illan hän oli kuin poissa tolalta: milloin hän tuli tätien huoneeseen, milloin hän läksi sieltä ja meni omaan huoneeseensa, ja portaille, ja ajatteli vaan sitä, kuinka saisi tavata häntä muiden näkemättä; mutta sekä Katjusha itse väitteli häntä, että Matrjona Pavlovna koitteli pitää Katjushaa silmällä. Näin kului koko ilta ja tuli yö. Tohtori meni levolle. Tädit tekivät maatapanoa.
Katjusha keskeytti hänet kiireisesti: Mitäpä miettimistä minun on? Mielensä kiihoittumisesta huolimatta hän nostaen silmänsä Nehljudofiin lausui kaiken tämän nopeasti, selvästi, aivan kuin olisi edeltäpäin valmistanut sen, minkä sanoo. Vai niin! sanoi Nehljudof.
Päivän Sana
Muut Etsivät