Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Hän lähestyi kalpeaa miestä, joka väristen istui auringon paahteessa, kyyristyneenä ruusujen keskeen, hänen, joka, kuoleman merkki otsallansa, haaveksien katseli ylös Koshelskyn huvilan kuistille, jossa elämä liikkui kauneimmassa muodossaan, nuorena ja kauniina äitinä. Erik oli jo aivan lähellä herra Tsherebatshovia, kuin pienokainen äkisti tempasihe irti hänen kädestään ja juoksi sairaan luo.
"Mikä sinun on, armaani?" kysyi Dora ja silitteli pienokaisen kalpeaa poskea, "olet niin hiljaa, voitko pahoin?" "En", vastasi Mai hymyillen, "mutta minusta on hauskinta katsella, kun nuo toiset lapset leikkivät." Dora ei vastannut; hän kääntyi äkkiä poispäin, salatakseen kyyneleitään, ja ajatteli: "Niin ei puhu se, joka palaa takaisin elämän iloon..."
Kaikki, sekä säätyläiset että talonpojat, sekä torpparit että mäkitupalaiset, tahtoivat vielä viimeisen kerran edes vilaukselta nähdä tuota rakastettua rouvaa, tuota kaunista, kalpeaa emäntää, joka oli liikkunut kuin enkeli kuolevaisten kesken, itkenyt kera itkeväisten, iloinnut kera iloitsevaisten, mutta jaksanut kaikissa elämänkohtaloissa säilyttää sydämensä tyynen tasapainon ja olentonsa arvokkaisuuden.
Niin, tuolla näkyi vielä jotain kirjavaa; oliko mahdollista että siellä oli kukkia näin kovassa talvipakkasessa kuu on niin pettäväinen, se hopeilee muratin lehtiä niin että ne näyttävät jasminin lehdiltä. Hän meni valkoisen hautakummun tykö. Hänen näkönsä oli häntä pettänyt; ei yhtään kalpeaa kukkaa, ei murattia sen reunalla ainoastaan mustaa multaa, kuihtuneita varsia ja lumihiuteita.
"Jo kirkonkellot ne yhteen soi. Oi, lapsi raukka, mik' on sun, oi?" Hän kättä sen koskevi kalpeaa, Mut vastaukseks likistyst' ei saa. Hän suutelon painavi huulillen, Ei tunnu henkeys lämpöinen. Hän posken poskelle lähentää, Mut kylmä ja valju se on kuni jää. Ja hetken viipyvi, katsoo vait "Oi, tuoni, nyt morsion kauniin sait." P. Cajander. Vaivais-Aapo.
"No, mitä aiot tehdä häntä auttaaksesi?" sanoin minä vaimolleni. Viimeksi mainittu oli juuri astunut huoneesen, puhuteltuaan nuorta, kalpeaa vaimonpuolta, joka oli puettu vaalahtaneesen mustaan hameeseen ja oli tullut minua tapaamaan siinä hyvin tavallisessa luulossa, että ma olin "The Atlantic monthly" sanomalehden toimittaja.
»Sun silmäs tuike se tummenee.» »No, tummetkoon, se ei haittaa tee.» »Sun poskeltas puna pois putoaa.» »Mun kultani lempivi kalpeaa.» »Oi, turha on toivosi, onneton, Sun petti hän, hällä jo toinen on.» »Ei pettää voi minun kaivattun', Ens sunnuntaina hän noutaa mun.» Käy pirta ja niidet ne helskähtää Ja oudosti silmä se välkähtää.
Ero Robertista oli elvyttänyt eloon jo puoleksi hervonneet tunteet; kaukana hänestä, poissa Ryforsin raskaasta todellisuudesta, joutui hän jälleen nuoruuden muistojen valtaan, sai häntä ikävöimään. Vaikk'ei hän ikävöinyt kalpeaa, totista pappia, pieniä huoneita, joissa hän tavallisesti istui katsellen merelle, kaipasi hän entistä Robertia, jonka täytyi jälleen palata.
Päivän Sana
Muut Etsivät