Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Sen sanottuaan Maria liemahti ylös ja kankaansa takaa konttikirjaisesta, päreistä tehdystä vakastaan kaivoi esille pienen kirjan, jonka välistä otti kortin kokoisille laskuille taitellun, harmaaksi tummuneen paperin ja hellävaraisesti purki sen laskuista, ettei mutkista murtuisi.
Kun nuorukainen heitti sen kivipenkille, kuuli hän hiljaisen kolinan ja äkkiä muistui rahakukkaro hänelle mieleen, jonka hän eilen illalla metsäpolulla oli löytänyt. Hän säikähtyi ilmeistä muistamattomuuttaan ja kaivoi kukkaron esille.
Helena kaivoi, kunnes oli ehtinyt 2 kyynärän syvyydelle. Hiki tippui hänen otsaltaan. Hän polveusi nyt arkkusen viereen, luki pienen rukouksen ja laski sitten arkun hautaan. Seisottuaan hetken, kädet ristissä haudan edessä, hän vihdoin läksi hiljaa astumaan kotia päin.
Lähtiessään tuumaili hän vielä: "on niin kipakat ilmat, jotta otin oikein karvarukkaset käsiini", ja pisti kätensä suuriin sudennahkaisiin rukkasiin, jotka povestaan kaivoi esille.
Antti kaivoi kukkaronsa esille ja otti sieltä ensimmäisen setelikäärön, mikä käteen sattui. Ota tuosta! Vasta annettuaan hän huomasi, että se oli sama käärö, jonka äiti oli erotessa pistänyt hänen kouraansa. Hyvä on! sanoi toveri ja rahat katosivat kaikki hänen liivinsä lakkariin. Sinä tulet tietysti mukaan, Antti! Ulos kaupungille? Tietysti Antti mukaan! huusivat nyt kaikki yhteen ääneen.
Loin tukasta selkähäni, Vein tuon peltojen perille, Takimmalle tanhualle, Sihen heitin herttaseni, Sekä kaunoni kaotin. Kävin tuota katsomahan Kahen, kolmen yön perästä; Jo tuolle korppi koulun kantoi, Ja harakka hanan kaivoi; Kävin vielä katsomassa Viien, kuuen viikon päästä; Jo oli kehnot kekri pietty Mustat linnut muistinpäivä.
Heidän vieressään istuu jalat parissa muussa pölkyn reijässä eräs syntinen, lapio kädessä. Se on muuan »kirkonpalvelija», eräs haudankaivaja, joka kärsii hänelle hyvin suotua rangaistusta, koska hänessä oli siihen aikaan useissa paikoin maatamme vallitseva, ahne tapa, että hän kaivoi esille vielä uusia arkkuja, pyöräytti ruumiit multaan ja sitten möi kirstut.
Mutta nyt tiukasti vaativat tietoa mikä mies hän oli, ja Hinkki näki, että heidän pajunettinsa olivat hiotut. Viimeisellä hetkellä Hinkki muisti jotakin, ja rauhallisena, aivankuin olisi heille ruvennut rahaa antamaan, veti esiin kapteenin kukkaron, kaivoi sieltä nimikortin ja viskasi heille alas. Sotamiehet lukivat, päät yhdessä, ja jälleen hajoten rupesivat sanomaan: Snaem, snaem!
Jukke kaivoi housuin taskustaan pienen kukkaron, jossa kiilsi entisiäkin hopearahoja, pani ne talonneidin tuomat hopeat siihen, kääntyi ihmisiin ja heläytti sitäkin ja virkkoi kiivaasti: »Tässä poika, jonka kukkarot kulisee kuparina, housut hopeina soivat.» Pani sen kukkaron housuinsa taskuun ja kääntyi pöytään päin ottaakseen lompakkotaan, lyödäkseen taas pöytään ja sanoakseen: »Onko teillä tuommoista». Mutta oi ihmettä, lompakkoa ei näkynytkään, ei pöydällä eikä pöydän alla.
Katsokoon hän tarkoin eteensä: se kulta ei ole muuta kuin lakastuneita lehtiä. Kapteeni näytti alakuloiselta, kaivoi povitaskustaan nahkakukkaron ja pudisti sen sisällön pöydälle. Sieltä ei tullut lakastuneita lehtiä, sieltä tuli kirkkaita Hollannin tukaatteja, ja hän huusi riemuiten: Miksi näitä sanotte? Minä sanon niitä syntirahoiksi, vastasi Larsson kylmästi.
Päivän Sana
Muut Etsivät