Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Vavahtain tyttö heräsi suruisist' unelmista, kuin aavistus ois häirinnyt sydämen kaipaamista. Ei viipynyt hän, katseen loi pikaisen kentällen ja läksi hiljaa, hiipi pois, hämyhyn kadoten. Kuluvi hetki, toinenkin, jo yö on ehtimässä, hopeina pilvet hohtavat, mut maa on hämärässä. "Hän viipyy vielä; turha on, oi tytär, tuskasi, jo ennen päivän koittoa on täällä sulhosi."
Viis kertaa seitsemän he näyttäytyivät näin kerakkein ja ääntiöin; ma vaarin niist' otin, mikäli ne piirtyi silmään. Diligite iustitiam ol' alku tuon kirjoituksen, mulle kirkastuvan; ja loppu näin: qui iudicatis terram. M-kirjain sanan viidennen taas heidät keräsi järjestykseen niin, ett' tähti hopeina paistoi, kulta kulmillansa.
Ma seisahduin ja katsoin: kartanon salista valo virtas varjoton. Niin tarkkahan, kuin suinkin näkö jaksoi, sielt' ihmisiä etsin silmilläin, mut vaivaa tuskin tarkastus se maksoi, ma haamua vain kaksi siellä näin. Ol' vaimo toinen, suruvaatteissaan ylevä, vaikka kumarruksissaan; hopeina valui pitkät suortuvansa.
Naishahmo ylhä, vaikka kuuru jo, puettu mustiin, runsas kutristo hopeina hartioilla, toinen näistä; mies toinen, mustiss' ikään, tyynnä tää jalustaa kantoi kirkaskynttiläistä, hän myös jo harmennut, mut pystypää. Ma katsoin kulkuun tuohon. Kuvan tään ma salin seinällä ja lähekkäin sen kanssa toisen.
Vavahti neito haaveista suruisan uneksinnan, kuin iskenyt ois aavistus kautt' ikävöivän rinnan; ei viipynyt hän, katsahti vain taiston kenttää päin, ja lähti hiljaa, hiipi pois, hämyksi häilähtäin. Pois vieri hetki, toinenkin, yö joutui, taivaall' uivat hopeina pilvet valkeat, vaan maat jo tummentuivat. »Hän viipyy! Turha tuskas on, oi tytär, minne jäät!
Jukke kaivoi housuin taskustaan pienen kukkaron, jossa kiilsi entisiäkin hopearahoja, pani ne talonneidin tuomat hopeat siihen, kääntyi ihmisiin ja heläytti sitäkin ja virkkoi kiivaasti: »Tässä poika, jonka kukkarot kulisee kuparina, housut hopeina soivat.» Pani sen kukkaron housuinsa taskuun ja kääntyi pöytään päin ottaakseen lompakkotaan, lyödäkseen taas pöytään ja sanoakseen: »Onko teillä tuommoista». Mutta oi ihmettä, lompakkoa ei näkynytkään, ei pöydällä eikä pöydän alla.
Viis kertaa seitsemän he näyttäytyivät näin kerakkein ja ääntiöin; ma vaarin niist' otin, mikäli ne piirtyi silmään. Diligite iustitiam ol' alku tuon kirjoituksen, mulle kirkastuvan; ja loppu näin: qui iudicatis terram. M-kirjain sanan viidennen taas heidät keräsi järjestykseen niin, ett' tähti hopeina paistoi, kulta kulmillansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät