Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Matkue katosi heti kuusikon- ja männikönsekaiselle rinteelle, mutta kauan kuului vankijonon valitus. Hiljalleen loittoni sekin, vain metsän rinteistä saapui hienoa kaiun hyminää, joka vaimeni tyyneksi, auringon kultaamaksi illan rauhaksi.
Totuuden, runon kotimaa, maa tuhatjärvinen, miss' elämämme suojan saa, sa muistojen, sa toivon maa, ain' ollos, onnees tyytyen, vapaa ja iloinen. Sun kukoistuksen kuorestaan Kerrankin puhkeaa; Viel' lempemme saa hehkullaan Sun toivos, riemus nousemaan, Ja kerran laulus, synnyinmaa, Korkeemman kaiun saa. V
Nuo varjot jättänyt jo olin, jälleen jälessä Oppahani astuin eespäin, kun takanani, sormell' osoittaen, yks huusi: »Katsokaapa, vasemmalla alemman tuon ei valo päivän paista, elävän lailla kulkevan hän näyttää.» Kun sanain noiden kaiun kuulin, käännyin ja heidän katsovan näin kummastuksin vain mua, mua ynnä varjoani.
Totuuden, runon kotimaa, maa tuhatjärvinen, miss' elämämme suojan saa, sa muistojen, sa toivon maa, ain' ollos, onnees tyytyen, vapaa ja iloinen. Sun kukkas vielä kuorestaan vapaaksi puhkeaa; viel' lempemme saa hehkullaan sun toivos, riemus nousemaan, ja kerran laulus, synnyinmaa, korkeemman kaiun saa. Jos ma lauluille rupean.
Vaivalla pidätetyllä hymyllä ja syvällä huokauksella huusi hän sen jälkeen: "Jumalan kiitos! Nyt en enää ole kaunis!" Silloin kuuli hän, niinkuin kaiun huokauksestansa, tukahutetun naurun päänalustansa takana. Se oli Ramsay, joka oli siinä katsellut koko tätä surkean komillista kohtausta.
Mepä, aioiksi me ainaisiksi Sydämmemme syvimpähän kätköön Taitajamme muiston tallellamme, Hänelle, hänenpä hengellensä Sulat, hartahimmat kiitoksemme Lausuellen laulamastansa, ja Odotellen, toivoellen, että Runon into, Runebergin runon, Aian tullen, vuoron vierähtäen, Vastaistenpa polvien povista Kalevankin kansan kielellä jo Kaiun korkean ja kauniin saapi. JAAKKO R
Pitkät palvelijaroikaleet kiiruhtavat esille sateenvarjoinensa. Kokonaisen tunnin kestäessä kuuluu ainoastaan hevoisten kavioiden töminää, vaunujen kolinaa, vaunuovien kalketta, sadevirtojen litinää ja vanhan akatemiatalon kivimuuria kierivää kaiun kertaamia nimihuutoja ajureille.
Eräänä toukokuisena sunnuntaiaamuna, kun kaikki nuput paisuilivat, kun vaahterien latvoista sateli kultapölyä, aurinko kimalsi meren aalloilla ja purret kiisivät ulappaa kohti, sunnuntaiaamuna, juuri kun kirkonkellot kutsuivat puolipäivän jumalanpalvelukseen ja väreilevä kevät-ilma kantoi niiden kaiun kauas yli seudun, silloin tuli kaivattu pienokainen ja astui maailmaan kuin valon keijo sadun onnenmaahan.
Heillä on muuta tekemistä. Etkö usko tästä vielä tulevan jälkiseurauksia? Liisan tahtomatta sai hänen äänensä hiukan ivallisen, ärsyttävän kaiun, joka yhtä vaistomaisesti vaikutti Johanneksen itsetuntoa herättävästi. Seurauksia? hän kysyi taistovalmiina. Mitä seurauksia? Ikäviä, hymyili Liisa. Sinulle? Oh, minä pääsen tästä jollakin pistosanalla. Pahempi on sinun laitasi. Minun? Sinä olet hassu!
Ma toivon ilmaa siiville soiton, Kun se hyödyn harmaassa laahaa vaan, Ma toivon laululle kaiun loiton Ja voimaa, mi järjestä vieden voiton, Saa rinnat innosta hehkumaan; Ma toivon mieliä tajuumaan, Ett' ilon lapsi ja aamukoiton Maan mullassa syystäkin tallataan. Ma vuotan kiertoa lakien noiden Ja harmaata huomista yli maan, Ma vuotan kiukkua huutajoiden: "Maan vaaroista laulusi soikoon soiden!"
Päivän Sana
Muut Etsivät