Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. toukokuuta 2025
Mutta vaikkapa hän olisi ristissä käsin kuinkakin palavasti rukoillut, vaikka olisi kuinkakin kyynelistä tulvillaan ja kaihosta sykkivin sydämin odottanut heräämisen hetkeä, yhtä raukeina ja ikäänkuin ikuiseen uneen uupuneina tuijottivat silmäterät edelleen alas häneen oudosti metallinloisteisina, kunnes hän vihdoin epätoivoissaan tempautui irti ja syöksyi sieltä pois.
Ja muistutti työmiehiä, että Antti kun tulee kotiin, niin sille kertoisivat ruunikon kuoleman niinkuin se oli, ettei Antti pääsisi uskomaan Lampilan Tahvon vihallaan nostamia valheita. Hanna se hoiti kuitenkin emännyyttä Vaaralassa. Hänen päivänsä eivät ilostuneet. Ei kyyneletöntä päivää viettänyt siitä kaihosta, kun ruunikko on mennyt ja millä viihtyy Antin mieli ruunikon kuolemasta.
Hiljaa saavat ne liikkumaan, lapsen käydessä niiden luo, hehkuun syttyvät hiljaiseen, soivat värjyvän säveleen sielun kaihosta polttavasta, etsintäriemusta uljahasta. Sielujen yksin-harhailut lapsonen kuulla saa, jättien tuimat taistelut aikojen yöstä kangastaa. Kuin sadun urhot uljaimmat hengen sankarit sotivat, tyynemmin iskien iskun täyden, hiljaisempina hautaan käyden.
Sinua, Porthani, Suomen kieli Kiittää arvohonsa auttamasta! Sin' otit tuon orvon lapsintiman, Korjasit pois kaihosta sijasta, Poveasi vasten painallutit, Vaivaista poloista vaaliellen. Sinä oksat karsit, tien osotit, Miltä puolen polvi uusi vasta Löytävä ol' Suomen kansan kehdon.
Muinaissuomalaisten tietäjien todellista viisautta juuri todistaa se, että he eivät puhu ihmisten jumalkaipuusta ja totuudenjanosta, vaan jumalan kaihosta ihmisten luo.
Luontomme näet on senlaatuinen, että useat meille mielihyvää tuottavat seikat meistä ovat vain jonkun aikaa hyvät ja muuttuvat myöhemmin meille rasitukseksi. Tämän huomaamme etenkin juomisesta ja syömisestä, jotka ovat hyödylliset ainoastaan janoa ja nälkää tuntevalle, ja jotka ovat vahingolliset, senjälkeen kuin on tyydytetty mainitut tarpeet. Kaihosta.
Me teemme riemusta rikkaammaks ja kaihosta kauniimmaksi; ääressä takkavalkean sua suutelen kerran ja kaksi. Sua suutelen, itken ja iloitsen ja tuumin: hän kaikki kantoi; hän voi mua sietää tuokion, siks ijäisyyden hän antoi. Suvi-illan vieno tuuli huokaa vuoren alta, hongikon polkua hopeoipi kuuhut taivahalta.
Akilleus, ah, olet miekkoinen mies, joka Tuonen lehdoissa lepäät, Agamemnon, hän tiensä varmaan ties, Menelaoksen lauha on taas kotilies, mult' yksin miks kodin armon Poseidon ankara epäät? Puna häpeän peittävi poskiain, mun rintani kaihosta riutuu, en viestiä saa sotaveikoistain, en poiastain, jään tänne ain kuin kurja mies, kuin Paris, mi lemmen huolihin hiutuu!»
SYLVI. Sinä et ymmärrä minun tuskiani sinä, sillä sinä et koskaan ole rakastanut. Et tiedä, kuinka olen menehtymäisilläni pelkästä ikävästä ja kaihosta sen vuoksi hennot olla noin kova. Alma, minä ehkä pian kuolen tai sorrun muulla tavalla silloin sinun on myöhäistä katua, ettet suonut minulle ajoissa lohdutusta. Tee minulle mieliksi, Alma, tämä ainoa kerta.
Päivän Sana
Muut Etsivät