Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. marraskuuta 2025
Sitten hän nousi ja lähti kiireesti takaisin pappilaan. Kun he taas tulivat vanhaan tupaan, istuivat siellä Hanna ja Kaarina, väsyneinä ja avuttomina. Mitä te täällä olette? kysyi Lauri. Meidän on niin vaikea siellä olla. Nyt minä menen! kuohahti Lauri. Minne sinä menet! Odota, me tulemme myös. Tytöt palasivat hääpuolelle.
Kun tuli kerran siitä puhe, sanoi hän hiukan kärtyisesti: »Enhän minä sitä yksin mitenkä voi, kun ei siitä kuitenkaan kukaan muukaan välitä.» »Kun saisit sen vain alkuun jos kirjoittaisit sille maisteri Hagmanille ja kysyisit häneltä neuvoa?» »Eiköhän hänellä ole muuta parempaakin tehtävää.» »Olipa se omituista, että hän ei tullutkaan takaisin, vaikka lupasi.» Kaarina puri poikki rihman ompeluksestaan eikä nostanut päätään. »Tule, Naimi, niin koetetaan, sopiiko tämä nyt» sanoi hän.
Tytöt auttavat häntä, tekevät, mitä hän määrää, mutta eivät ole heidän sydämensä mukana, ei ole heillä juhlavalmistuksiin samaa halua ja innostusta kuin ennen. Hanna ja Kaarina puuhaavat, mutta silloin kun silmät eivät kysy, miksi tätä kaikkea turhaa, niin ne kummastelevat, arvostelevat ja moittivat omain kättensäkin työtä.
Tarvitseeko mamman siitä välittää, virkkoi Kaarina. Tuomiokapitulin ei olisi pitänyt lähettää tänne tuota miestä. Vaikka kyllähän hän on ollut suurena apuna isälle; hoitaa melkein yksin koko kanslian. Ruustinna oli tullut salin läpi puutarhan verannalle luomaan ties kuinka monennen kerran odottavaa silmäystä sillalle. Ei niitä vain vielä kuulu. Eikä niitä maistereitakaan, joista Robert kirjoitti.
Otti rakkaan vanhan Rakki-vainajan, asetti sen halkokasalle ja latoi puita sen ympäri ja päälle, sytytti halkokasan tuleen, avasi tuvan oven ja meni sisään istumaan. Hänen tullessaan ulos oli halkokasa palanut loppuun ja Kaarina herännyt. Kaarina oli Kymmenjärven rannalla asuvan vanhan suomalaisen sepän tytär. "Jaksatko tulla sisään, Kaarina? Nyt on lämmintä!"
Anteron pöydältä karsinaikkunan alta paistoi valkeata paperia. Kaarina sytytti kynttilän. Pöydällä oli raamattu. Sen sisässä oli kannen ja viimeisen lehden välissä vihkonen. Kaarina istuutui tuolille, varovasti ja kunnioittavasti sen kulmalle. Hänen sydäntään kouristi ja hengitys hänen rinnassaan vapisi.
On se nyt merkillistä! ... se nyt on ainakin varma ...! puhkesi vihdoin Lauri. Silloin tulivat Kaarina, Anette ja Hanna salin läpi rientäen heidän luokseen... No, nyt me oikein saatiin! puhui Kaarina melkein hengästyneenä.
Heidän astunnastaan ja liikkeistään hän päätti, että heidän mielensä oli kuohuksissa. Naimi näytti itkevän ja Kaarina häntä lohduttavan. Joku löi häntä olkapäälle Lauri. Siinä olivat myöskin Robert ja Risto, No, nyt saimme kuulla kunniamme, sanoi Lauri. Fanaatikko! sanoi Risto, ylenkatseellisesti olkapäitään kohauttaen.
Tuohon kun siirrän pöydän ja nuo tuolit ja levitän hirven taljan jalkain alle, niin tulee tästä lämmin, soma nurkka. Kaarina, huutaa hän ovesta, tulehan tänne, mitä teet siellä ulkona? Terveisiä kirkosta! Lakaisen tullessani lunta täältä porstuasta, kun on taas ajanut kynnyksen tasalle. Sitäkin on täällä niin, että tahtoo siihen hukkua, jos minne liikahtaa.
Saihan mammakin, keneltä se on? Tädiltä se vain on. Miksei mamma lue? Ehdinhän minä sen vielä mitä Lauri kirjoittaa? Kaarina luki: »Sano mammalle, että niinkuin hänelle jo kirjoitin, niin hänen ihanat eväänsä jo ensi iltana pantiin parempiin suihin. Mamma saa olla ylpeä siitä » Jaa, jaa
Päivän Sana
Muut Etsivät