Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. lokakuuta 2025
Vaan kukka, nuokkuva muureillas, Se sadun kertoa voisi, Kuink' otteli suku urhokas, Ja veri virtana vuosi, Ja kyynel katkera kostuttaa Tään kukan juurt', eli nieli maa Siin' urhon lämmintä verta. Ja lintuset, sinun tornias jotk' öisin jylhää täyttää
Mut ruumihin, kuin hengen vammatkin, Vaan säälittävät, eivät suututa. Sinua säälin, Nergal poikani. NERGAL. En huoli säälistäsi. Olen mies, Vereni jylhää, kaldealaist' on.
Ja minä vaelsin ulos uusiin seutuihin, oudoille aloille, kuljin sinne, missä sanoivat Suomen aukenevan silmäin eteen ihanimmassa puvussaan, sinne, missä jylhää oli ja kolkkoa ... kaiken tuon näin, mutta rauhaa ei ollut missään. Sillä tapaa saavuin kerran syys-illalla myöhään erääsen kestikievariin pohjoisessa Satakunnassa. "Jäättekö yöksi?" kysyi kestikievari. "En jää." "Kiire mahtaa olla?"
Sana Canzio, Canzio ja taasen sana Canzio nyt kuuluu kaikkiaalta, kuuluu läheltä, kuuluu mittaamattomien matkojen päästä, kaikuu korvissani huumaten kuin Niagaran koski. Mutta mistä tämä ääni, tämä loppumaton pauhu? Maasta, jonka synkeätä, jylhää rantaa ja ankaria ikivuoria, joita ajan hammas ei syö, mä katselen ja kauhistun, koska muistan, ettei löydy siellä toista rantaa.
Mutta tästä aineesta voisi pitää loppumattomia puheita, varsinkin täällä Suomessa, jossa taikausko on perisynti, ja sentähden lienee parasta jättää se tällä kertaa omaan arvoonsa. En kuitenkaan voi kieltää, että se tavallaan on suurenmoisen jylhää ja on omansa meitä kaikkia kauhistuttamaan.
Trimbachin ristit kiilsivät kuin nytkin, kuun valossa, vaan niitten takana ilmaantui vielä suurempia, joissa riippui vereksiä seppeleitä, ja minusta oli, kuin jos yksi niistä olisi kasvanut yhä korkeammaksi sekä yhtäkkiä ollut sinun haamuisesi ja lähestynyt minua ylenluonnollisessa muodossa; ja kun kysyin, jos todellakin olet sinä itse, niin sinä sanoit: 'Niin olen, ystäväni, vaan vaivainen ruumiini ei enää sisällä henkeäni, sillä minä olen valonhaamu, joka kiitää yhä korkeammalle taivaan valtakuntiin, jonne Jumala on asettanut valtaistuimensa ja Kristus Vapahtaja istuu oikealla kädellänsä. Minä hämmästyneenä vähän vaikenin, vaan sitte rohkenin kysyä: 'Mistä se tulee, Antero, että niin oitis olet jättänyt minun! Ja sinä vastasit: 'Katso noita ristejä, jotka tuolla hautausmaalla kasvavat ikäänkuin sienet maasta, ja tuota jylhää vuorta, jonka läpi itsepäinen ihminen tahtoo saattaa höyrykoneensa, niin sinä olet huomaava, että Jumala on siihen asettanut kieltonsa ja antanut kaikkien eläinten hukkua, jotka ovat työssä avulliset olleet.
Lauri tunsi hyvin tuota jylhää, vakavaa ja synkän ylevää metsää, ja luonto ikäänkuin käski häntä vaipumaan sisimpiin ajatuksiin. Hän ajatteli lemmittyä tyttöänsä, olivatko tämän ajatukset koskaan rakkaudella kääntyneet häneen ja eikös Liisakin odotellut sitä hetkeä, jolloin Lauri voisi kutsua hänet Uotilan emännäksi.
Se nousee jyrkkänä korkeutta kohti, sen halkeamista ja rotkoista kohottavat ikivanhat hongat kampuraisia oksiansa; pienoinen metsälampi kuvastaa sitä tyynessä kuvastimessansa; kaikki on siinä jylhää, mutta sentään sopusointuista ja silmää miellyttävää, somaa. Käy vähä matkaa metsän halki, tulet ehkä kunnaalle, josta aivan toisellainen näky kohtaa silmääsi.
Kuoleman läheisyys ei paljon näitä ihmisiä liikuta; ja ruumista katselevat pikemmin kauhistuksen kuin säälin silmillä. Jylhää, metsäistä solaa pitkin syöksi pieni joki vuorenharjanteelta ja katosi alapuolella olevaan laaksoon.
Tosin Henriette taipui ja kalpeni nälästä ja sisäänsulkemisesta, vaan uhkarohkea tuli syttyi sen sijaan hänen silmissään; ja eräänä päivänä äiti kuuli hänen laulavan reippaalla äänellä: "Merimiehen morsian rakastaa Mert' aavaa, jylhää, aaltosaa: Se ompi vuode morsiamen Ja kehto sulhon poikasen."
Päivän Sana
Muut Etsivät