Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Jaakko Jaakonpoika kauhistui: Jopa sinä nyt, ettäkö minä pettäisin puolueeni? Ja vähän ajan kuluttua: Mitähän minä sanoisin pastorillekin, jos... Koetasta sinä sanoa, mitä, jos me nyt kirkonrepijöitä? Hän astui muutaman askeleen vaimoansa lähemmäksi ja aivan kuin valanperästä vannottaen kysyi: Ja keitä siihen sitte kuuluu oikein noin vakavia, niin kuin meidänkin arvoisia?
Joskus oli tuntunut Heinosen läsnäollessa samallaiselle. Eihän Taavetti nauranut. Meni vain pöllytellen hevostaan kohti, joka höristellen tervehti. Ihana rauha vallitsi metsässä. Jaakko Jaakonpoika asteli polkua ajatuksiinsa vaipuneena. Yht'äkkiä alkoi kuulua naisen laulu. Sen somat säveleet pysäyttivät hänet.
Kun raatajasankarit astuvat pöydän ääreen, kajahtaa taas ikkunoia täristävä »eläköön!» Miehet joutuvat hämille. Kääntyessään menemään paikoilleen toinen jo tyrskii, toinen on vielä totinen ja kova. Mutta kun eläköönhuudot taukoovat, etsii moni nenäliinaansa ja kovalta näyttänyt raatajasankari kumartuu. Alakuloisena astelee Jaakko Jaakonpoika väsyneesti tietään. Se on Pihlajaniemeen vievä maantie.
Hymyillen vaimoväen lyhyelle älylle, huusi voitonriemussa: Ota keittovesi virran yläpuolelta! Emäntä mumisi jotain. Illemmalla samana päivänä, kun Jaakko Jaakonpoika istui ja poltteli, puhkesi hän vielä sanomaan itsekseen: Jos ihminen olis akkain pään mukaan talonsa asunut, niin pian siinä olis ollut mäntä katolla. Hääh? kysyi emäntä joka kuuli miehen itsekseen juttelevan.
Ainoa, joka siihen aikaan kiusasi oli isävainajan muisto. Jaakko Jaakonpoika ei koskaan voinut saada varmuutta siitä, olisko Jaakko Matinpoika ikinä suostunut myymään Pihlajanientä. Hänestä aina vain tuntui siltä, ettei äijä olisi siihen suostunut.
Hypistellen hajamielisenä setelitukkoja vuorotellen, näytti Jaakko Jaakonpoika menettäneen toivonsa saada laskunsa toimitetuksi omin voimin. Se on kumma, kuinka minä nyt olen näin huonolla laskupäällä, virkkoi hän enempi itsekseen, ihmetellen ja tuijottaen seteleihin. Emäntä! Missä sekin mahtaa olla? Minä katson, onko emäntä tuvas. Nuorempi mies nousi ja avasi oven.
Jaakko Jaakonpoika oli yhtäkkiä muuttunut omituisen hajamieliseksi, jolta yhä jutteleva Vehmeröinen sai aivan sinne tänne heitteleviä vastauksia.
Pian hän yritti tavoittaa tuttua hymyään, mutta ei onnistunut. Hermanni katsahti kirjasta kun kuuli mitä Martti sanoi, mutta panematta siihen suurempaa huomiota painui taas lukemaan. Jaakko Jaakonpoika istui. Kasvoilla ja koko olemuksessa kuvastui edelleen levoton epävarmuus.
Talonkaupoista ei tullut sen valmiimpaa tällä kertaa. Mutta kun Jaakko Jaakonpoika meni takaisin pellolle, oli hänen silmissään tuima, voitokas katse. Hän oli ollut havaitsevinaan että se nousee kolmeenkymmeneen tuhanteen. Samana iltana pidettiin Pihlajaniemessä raamatunselitys. Isäntä oli puhujan kanssa tuttu. Istuivat kamarissa jutellen kun odottivat seuraväkeä.
Jaakko Jaakonpojan leuka vavahti, piippu puolittain putosi käteen. Koko ruumiin läpi näytti virtaavan hermoja hervaiseva tunne. Suupielet yrittivät nauraa, mutta vääntyivät heti itkua lähentelevään väärään. Ei taas, sanoi hän ja katsahti Villeen. Vähintäin viisikymmentätuhatta! uudisti Ville. Sitä sanoo työnjohtaja, ja kyllä sen nyt jo näkee kuka tahansa. Jaakko Jaakonpoika nielasi.
Päivän Sana
Muut Etsivät