Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Mutta emäntä vaimoihmisen vaistolla äkkäsi kohta vaaran ja keskeytti miehen ilon: Kuule! Mutta sehän sotkee jokiveden, ja mistä sitte keittää? Keittääkö? Jaakko Jaakonpoika pani piippuun ja tuijotti miettivän näköisenä työalaansa keksimättä siinä hetkessä pulman selvitystä. Mutta yht'äkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat: Mutta ... tottapa kaivovesi puhdistuu kun tämä lantavesi menee jokeen?
Akuteeraamaanko lähtis, päivitteli emäntä. Tulkaa vain, kehoitti Liisa ja meni. Jaakko Jaakonpoika viritti piippunsa: Se on kummallista, virkkoi hän, istuessaan pöytäpenkille tupakoimaan. Tuumi hetkisen ja uudisti: Kummallista, että ne köyhänpuolohittet talolliset pakkaavat siihen maalaisliittoon kuin eläin valkiaan. Emäntä tokasi takan luota: Taitais olla sunkin viisahinta...
Talo oli jokirannalla, hiukan erillään kylästä. Rakennukset eivät olleet juuri huonot, mutta vanhat ne olivat, sillä niihin ei ollut nykyisen miespolven aikana huomattavammin käsin koskettu. Jaakko Jaakonpoika oli vanhaa rakastava rauhanmies, joka ei rakennusten uusimista pitänyt tarpeellisena. Silti hän kuitenkin kunnon miehen tavalla piti huolen siitä, ettei mikään saanut rikkinäiselle näyttää.
Kerran täältäkin on lähdettävä. Mutta kun sitä on kovin maailmas kiinni, niin tulee monelle lähtö kesken. Kyllähän se niin on. Ja astua Herran tuomiolle ilman, että on joutunut yhtään sielunsa tilaa murehtimaan... Vaikka ei se omalla murehtimalla parane, sanoi Jaakko Jaakonpoika, suoristaikse istuvillaan suoremmaksi ja varustautui oikasemaan Vehmeröistä.
Vehmeröisen kimakka ääni kohosi ja Jaakko Jaakonpojan silmät pienenivät. Mutta ei siitä mitään todellista riitaa sentään sukeutunut. Hyvissä ajoin molemmin puolin mentiin taasen asioihin, joissa kumpasenkin ajatukset pulikoivat mieluisassa sopusoinnussa. Etkö sinä jo ole aikonut taloasi myydä? kysyi Vehmeröinen yhtäkkiä. Jaakko Jaakonpoika säpsähti. Arkana vilahti silmä toisen silmään. Minäkö?
Ee-i se, minä luulen, mutta nuorisoseuralainen, siellä se... Kananteri naurahti: Samaa maatahan ne ovat. Ei niissä jumalasta puhuta eikä vanhuksen kunnioittamisesta, ei. Jopa nämä niistä. Syntisiä lihanhimoja kutkuttavia elkeitä keksivät. Ja uskonevatko enää Jumalaankaan kaikki? Ei toki, Jaakko hyvä. Uskooko edes teidän poikanne? Jaakko Jaakonpoika nosti pelästyneenä silmänsä. Marttiko? kysyi.
Sitten kun Jaakko Jaakonpoika oli pontevalla miehuudella tehnyt tyhjäksi vaimonsa hassuttelut, kumonnut yhden yrityksen toisensa jälkeen ja pysynyt tarkoin erinänsä kylän kanssa yhteisistä asioista, alkoi tulla vastusta jälkipolvesta, joka yritti ruveta uusimaan äitinsä puuhia. Sai tehdä vielä vanhuuden kynnyksellä oikein miehen työn tappaakseen näiden tuumia.
Sairastumisen aikana tuli Martiltakin kirje. Loukkaantumisen vuoksi oli ollut pois töistä jonkun viikon. Pääsi kuitenkin taas jalkeilleen ja pystyi ansaitsemaan. Mutta molempia kiusasi koti-ikävä. Jos vain olisi rahaa, että saisi kotipuolessa jonkunlaisen talonpalan, he tulisivat pois. Mutta nyt ei sovi ajatellakaan... Hm. Kamarinovi oli kiinni. Jaakko Jaakonpoika makasi yksinään.
Mutta onhan se paree olla velatonna kuin velkahittena, eikös ole? Kuusenlatva nauroi. Arvatenkin! Jaakko Jaakonpoika nauroi sydämmestään: Arvatenkin, sanoo, aivan kuin ei sitä nyt tietäisi, kun on juuri maksanut velkansa.
Viisisataako päälle? tiedusteli Jaakko Jaakonpoika hiljaa. Huulet värisivät liikutuksesta ja silmät tuijottivat nauraen juttelijaan. Hän oli jo melkein sanomaisillaan, että onko se nyt sitte oikein jumalansanaksi, ettei siihen voisi puoltatoista lisätä, mutta samassa emäntä, joka oli puuhannut kaapin luona, muistutti:
Päivän Sana
Muut Etsivät