Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Hän tahtoo päästä vihittyyn maahan. Marttiko? Niin. Sanottiin, että hän teki semmoista, jota hänen ei olisi pitänyt tehdä. Hän teki niin hyvin kuin hän ymmärsi. Ehkä itse pakotin häntä ankaruudellani. Sitä en usko, mutta semmoista johtuu mieleemme, kun joku meille rakas on kuollut. Oi, tiedän kyllä itse, mutta niin minä menettelin siitä syystä että hän oli minulle niin rakas.
Maria kääntyi taas akkunan eteen katsellen ulos, mutta nuo sanat oli tuska pusertanut hänestä. Hänen kasvoissaan kuvastui taas tuo surun kylmä piirre, joka oli niissä näkynyt täälläolon ensi aikoina. Myöhemmin siitä ei ollut tuntunut jälkeäkään; päinvastoin olivat neidin kasvot ilmaisseet sisällistä iloa. Marttiko nyt kaikki synkisti? Kapteeninrouva katui äskeistä puhettaan, mutta Marian ajatukset olivat toisilla, kaukaisilla poluilla. Silmät katselivat uneksivina avaruuteen ikäänkuin tavoittaaksensa tuota tuntematonta, jota hän etsi.
"Yhy! niin Mart ... tuota minäkö? niin Marttiko? niin, niin onhan täällä Marttikin en minä kyllähän se mitenkäs se onkaan? otti ja tuota hym", sokerteli Rehkonen sitä ja tätä, kun sai odottamatta kuulla pastorilta totuuden, jonka ei hän luullut hänen korvillensa tulleen.
Marttiko ehdottaa olutta juomaan?... Eikä Antti nyt enää vähääkään ymmärtänyt Marttia, joka ei milloinkaan ennen ... ja joka aina oli siitä Anttia moittinut, että tämän teki välistä mieli muiden kanssa pistäytyä kapakkaan... »Mitä katsot ... eikö lähdetä...? Istutaan tähän!» He olivat tulleet Kappelin edustalle. »Eihän me tähän...» »Minkä tähden ei?...» »Herrain penkkiin...»
Bränfors oli taas tullut katsomaan joko talonkaupat tehdään. En minä vielä ole aikonut, kielsi Jaakko Jaakonpoika. Vieras jutteli. Kun poikakin kuuluu Amerikkaan hommaavan, mitäs vanha mies enää sitten talolla tekee. Amerikkaan? Marttiko? kysyi Jaakko Jaakonpoika, otti paperossin pois suustaan ja tuijotti herraa silmiin. Niin oli kerrottu. Kuka? No sitä puhuttiin. Kumma ettei isäntä tiedä itse.
Mutta silloinkin puhuivat he vain hiljaa ja kului pitkältä aikaa jokaisen kysymyksen ja vastauksen välillä. Rouva katsoi harvoin ylös; hän istui ja piirusteli päivänvarjollaan lattiaa. "Ja oletko nyt oikein onnellinen, Reetta?" "Olen", sanoi Reetta suoraan ja hymyili. "Mutta entä miehesi?" "Marttiko?" "Niin, minä tarkoitan, rakastatko sinä häntä nyt?"
Katsokaa noita, minusta ne ovat kauniita. Hän antoi ne vanhukselle. Ja painoa niissä on, vastasi tämä, punniten lusikoita kädessään. Kauniisti kimeltelevät. Kaksikymmentä vuotta olen kutonut ja säästänyt saadakseni ne kokoon lapsille. Ne ovat heidän ainoa äidinperintönsä. Mutta onhan niitä kuusi. Kukapa kuudennen? Vai Marttiko, vaikka hän ei ole oma poikanne?
Päivän Sana
Muut Etsivät