United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
Myös Arvi Jänneksen Väinölän lapset, tuo kaunis, sointuva, suomalais-ugrilaisen heimotunteen kannattama elegia, johtaa juurensa Oksaseen. Mutta tässäkin esiintyy Jännes edeltäjänsä kansallisen sävelen itsenäisenä kehittäjänä. Oksaselle olivat »surkeat sukulaisemme» Venäjällä olleet etupäässä varoittavina esimerkkeinä siitä, mihin »ominainen raakuus» olisi voinut Suomen kansankin viedä, ellei sillä olisi ollut onnea joutua ruotsalaisen kultuurin siunauksellisen vaikutuksen alaiseksi. »
Onhan monta esim. suomenkielen taituria, monta kirjailijaa ja puhujaa, jotka eivät yhtäkkiä muista kaikkia esinesanoja, joilla on typistynyt vartalo. Monikohan meistä ne muistaisi? Mitähän se auttaisi nerokasta kirjailijaa tai etevää puhujaa, vaikka hän osaisikkin ulkoa Jänneksen kieliopin? Tokkohan oikea kielitaito sillä lailla saavutetaan.
Suomi on herännyt Paavo Cajanderin sovinnollisessa, yleis-isänmaallisessa mielessä. Vain Arvi Jänneksen suomalais-ugrilainen heimotunne saattaa vielä sen laajemman, perinjuurisemman heräämisen toivosta haltioitua.
Tarvittiin uutta sysäystä, ellei mieli suomenkielisen kirjallisuuden painua Kaarlo Kramsun keski-öiseen epätoivoon taikka jäädä ijäkseen Arvi Jänneksen leijona-mieliseen suursuomalaisuuteen: suomalaisuuden liikettä täytyi välttämättömyyden pakosta seurata nuorsuomalaisuuden. Minna Canth on nuorsuomalaisuuden ensimmäisiä suuria alkutekijöitä. Mutta hän ei olisi se ilman norjalaista kirjallisuutta.
Siell' elää kansa niin sitkeä Kuin vaahteran latva nuori: Se kyllin saanut on itkeä, Mut vankkana on kuin vuori Se orjana ollut on ounaan herran, Se vaivaa nähnyt on toisen verran Kuin Suomi muu, mut murtumaton Ja hilpeä vielä se on. Mistä sinä olet saanut nuo mukavat värssyt? kysyi isä. Arvi Jänneksen tekemästä kirjasta, jonka kirjastosta lainasin tuonnoin.
Hän tuo esiin romantisen hurmauksen herättämän akateemisen suursuomalaisuuden, joka Arvi Jänneksen yhteydessä jo ennen on silmiimme vilahtanut, mutta hän ei jätä myöskään huomioon ottamatta sen vastavaikutusta, hiljaa hiipivää epäilyä, kritiikin, terveen järjen, sanalla sanoen sen realistisemman katsantokannan tarvetta, jota m.m. Juhani Aho ennen Panuaan suomalaisessa hengen-elämässä edustaa.
Arvi Jänneksen aikaan on jo täydellinen kahtiajako maan suomenkielisen ja ruotsinkielisen sivistyneen säädyn kesken tapahtumassa. Hän voi pukea runomuotoon silloisten ylioppilas-puhujien leimuavan paatoksen jalopeurasta, jolla on jalopeuran oikeudet, jonka tarvitsee vain herätä ja käyttää kämmentään, ollakseen vapaa, suuri ja itsenäinen.
Arvi Jänneksen kolmas suuri isänmaallinen uskontunnustus on Karjala, jonka ensimmäiset iki-ihanat säejaksot epäilemättä ovat sen taiteellisesti pätevimmät, mutta jonka sielullisesti mieltä-kiinnittävimmän ytimen sen sangen subjektivinen keskiosa muodostaa.
Kuitenkin osoittaa Oksasen myöhäisempi tuotanto niin selvää siirtymistä tästä kannasta, että Arvi Jänneksen suursuomalaisuus esiintyy jälleen aivan uutuuden voimalla suomenkielisessä runoudessa.
Severi Nuormaan harras tunne ja isänmaallinen mahtiponsi ovat Oksasen ja Jänneksen henkistä heimojuurta. Hänen yksityisistä runoistaan on Revontulet huomattavin. Valter Juvan keveä laulannollinen poljento taas voi helkyttää niinkin luonnonraikkaita säveliä kuin Piika pikkarainen, Pohjanmaa, Häme, Karjala y.m.