United States or Micronesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lämmin aalto huuhtasi Olavin rintaa ja hän kiersi käsivartensa Kyllikin ympärille, niinkuin kiitollinen lapsi kietoo kätensä äidin kaulan ympäri: »Purista minut nyt kuoliaaksi, niin minä olen saanut ne molemmat, mitkä pyysin!» Mutta Kyllikki ei sanonut sanaakaan, ainoastaan puristi. Ja he lepäsivät siten pitkän aikaa, niinkuin kiivaasta itkusta väsyneet lapset.
Kalvava kipu näytti riuduttavan häntä, hän laihtui silminnähtävästi; hänen hilpeä mielensä oli kadonnut ja usein olivat hänen silmänsä punaiset itkusta. Turhaan kyselivät vanhemmat ja siskot hellän levottomina syytä hänen tilaansa; hän ei tahtonut ilmoittaa sitä kenellekään. Hän ei voinut kieltää tuskan juurien olevan sydämmessä, mutta oli lujasti päättänyt salata ne kaikilta.
Inger-Johannan kirje teki hänet synkkämieliseksi. Hän tiesi olevansa niin onneton, että olisi voinut itkeä, kun vaan joku häneen katsahti. Ja sitä teki äiti päivän kuluessa useampia kertoja; luultavasti hän oli itkusta aivan punaisena. Yöllä luki hän Van der Velde'n kirjoittamaa Arvid Gyllenstjernaa ja vuodatti katkeria kyyneleitä.
Häntä värisytti, ja hän aikoi vetäytyä syrjälle, mutta samassa hän nosti silmänsä ja tytön suuret, surulliset silmät kohtasivat hänen silmiään; tytön posket olivat kalpeat kuin se kaulus, joka hänellä oli kaulassa, ja hänen huulensa vapisivat itkusta, mutta Niilo ei ollut milloinkaan kirkkaampaa ja toivollisempaa näkyä nähnyt ja tätä tyttö tarjosi hänelle, epämaineiselle, joka kulki hänen rinnallaan!
Hän istahti tuolille keskellä salin lattiaa, Sitnikow'in paperit kourassa. "Gustava!" huusi hän. Gustava tuli ja hänen perässään mamseli Nikander, joka ei enää luopunut Gustavastaan. Punaisina ja pöhössä itkusta olivat hyväntahtoisen mamselin silmät. "Gustava", virkkoi pormestari, "menepäs käskemään palomestaria tänne!" Gustava yritti mennä, mutta mamseli Nikander ei laskenut.
Ja salvattu tuskan tulva alkoi uurtaa läpi tokeensa. Eeva tuli, ja koko varsi värisi, kun hän kiihkoisasti kiersi käsivartensa Elsan kaulalle ja painoi itkusta sykähtelevän päänsä toisen rintaa vastaan. He ymmärsivät niin hyvin toisensa!
Minä en ole kotona kellenkään, sanoi mylady, ymmärrättekö? En kellenkään. Lakeija meni. D'Artagnan loi uteliaan silmäyksen mylady'yn. Mylady oli kalpea ja hänen silmänsä olivat raukeat joko itkusta tai unettomuudesta. Tahallansa oli kynttilöiden lukumäärä vähennetty, vaan tuo nuori nainen ei sittenkään voinut peittää sen kuumeen jälkiä, joka häntä näinä kahtena viimeisenä päivänä oli vaivannut.
Mitenkä kuulut sinä itsesi käyttäneen? Ja näenhän minä, kun ymmärrän katsoa, vaan eihän tuota toki osaa ajatellakaan tuommoista. Mitenkä? Sano! Anna Liisa tyrehtyi itkusta. Eikö sinulla ole suuta vai... Silmistä välähti kaksinkertainen viha ja silmäluomet sekä sormet liikkuivat aivan kuin sen, joka pidättelee itseänsä repimästä kappaleiksi edessään seisovata.
Niin on lyhyt Lyytinenkin Kyllä kastellut kynänsä, Kyyneleillä kylvön tehnyt, Itkun kanssa istuttanut Näitä nöyriä sanoja, Puuttuvaisia puheita, Aivan lapsen lausunnoita. Jospa arvonkin asia Vielä pääsis päätöksehen, Että onnesta osansa Saisi, itkusta iloja.
Useimmat itkivät, sillä muorini oli ollut hyvä aikanansa, vaikka häviössä ja köyhtyneenä kuoli. Sitten kannettiin ruumis kellojen soidessa paareilla hautaan, ja rovasti piti niin kauniin puheen haudalla, ettei läsnä seisovien itkusta tahtonut loppuakaan tulla, ja haudallakin rovasti muistutti muun muassa, että Tuonen teitä tutkistellen, Toivon tähti ilmestyy.