Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. lokakuuta 2025
Sanon sen vuoksi heti paikalla, etten aio kertoa tulipaloista enkä vedenpaisumuksista; kertomukseni nimi tulee siitä, että ihmisluonto välistä on merkillisesti elementtien kaltainen, milloin tulen, milloin veden, milloin taas keveän ilman kaltainen. Aion kertoa neljästä henkilöstä, joista toiset kaksi kuuluvat ensimmäiseen luokkaan, toiset kaksi taas jälkimmäiseen.
Commons'issa kilpailtiin nimittäin kaikenlaisessa komeudessa, jonka vuoksi siellä oli koko joukko uhkeita ajoneuvoja, vaikka minä aina olen ajatellut ja aina olen ajatteleva, että minun aikanani kilvoituksen pää-esine siellä oli tärkkelys: jota proktorit, minun luullakseni, käyttivät niin suuressa määrässä, kuin ihmisluonto suinkin sallii. Me olimme matkallamme varsin hyvällä tuulella, ja Mr.
Hyväksyn siis sun mielipitees; koskaan ei ihmisluonto ole ollut moinen kuin noiden kahden, eikä moiseks tule. Jos puhettani nyt en jatkais, varmaan sanasi ensimmäiset oisi silloin: 'Tuo kuinka siis on vailla vertaistansa? Mut että näkyis, mikä näy ei vielä, sa muista ken hän oli, kuinka pyysi hän silloin kuin ol' hällä vaalinvalta.
He eivät hillitse eivätkä salaa tunteitaan, sillä heidän ei tarvitse niitä ujostella. Ihmisluonto esiytyy tässä teeskentelemättömänä ja vilpittömänä. Mutta miten on käynyt ystävällemme Jaampalle tässä iloisessa hälinässä? Oikein, tuolla hän istuu keskellä lumikinosta, koko joukko ystäviä ympärillään, joita hän on kestinnyt.
Aisti-elämä, aisti-ilo, aistikultuuri astuvat ensimmäisen kerran suurina, tärkeinä elämänkysymyksinä Suomen kansan eteen. Kristillisen maailmankatsomuksen tallaama, herjaama, häväisemä ihmisluonto, joskin usein vielä raakana ja viljelemättömänä, ottaa sananvuoron suomenkielisessä kirjallisuudessa, vaatien siinä täysiä kansalais-oikeuksiaan.
Yhden yön he nukkuivat ja nukkuivatpa kaksi, kolmantena Anjan mieli kävi jo ankeaksi. Sellainen se ihmisluonto aina olla taitaa. Tuli hänelle ikävä taas omia kotimaitaan. Havuvuoteelta nousi hän ja ulos majasta hiipi. Juoksi, joutui. Oksapuut hänen hapsiansa riipi. Risut repi helmoja ja kannot kaasi jalkaa. Tähtösiä avuksensa anella hän alkaa.
CHARMIANA. Mukautua, ei missään esteeks olla. CLEOPATRA. Hupelo neuvo! Niin hän multa menee. CHARMIANA. Varokaa liiaks häntä kiusaamasta. Mit' usein kaihdat, sitä vihdoin vihaat. CLEOPATRA. Sairas olen, haluton. ANTONIUS. Mun raskas aiettan' on ilmi tuoda. CLEOPATRA. Charmiana, auta, auta; minä kaadun! On kohta loppu; ihmisluonto moista Ei saata kestää. ANTONIUS. Armas kuningatar
Kuuma, aistillinen henkäys käy yli suomalaisen kirjallisuuden. Aistielämä, aisti-ilo, aisti-kultuuri astuvat ensimmäisen kerran suurina elämänkysymyksinä Suomen kansan eteen. Ihmisluonto, sen sijaan että sitä ennen oli kaikin tavoin koetettu tukahduttaa, vaatii tulla viljellyksi tältäkin puoleltaan.
Oi, kun silmä oikein avautuu sisällistä mielentilaa käsittämään, huomaa se sydämmessä kuiluja, joita ei ikänä olisi voinut uneksiakaan! Hän oli aina luullut, että koko hänen elämänsä, kaikki hänen toimensa johtuivat Jumalalle altiista rakkaudesta, sulasta omaa etua pyytämättömästä rakkaudesta; nyt hän näki, mitä itsekäs ihmisluonto oli vaatinut ei armoa, vaan palkkaa. Oi Herra, armahda!
ja rinnassa tuoss' iskemässä keihään mi ennen, myöhemmin niin paljon korvas, se että vastas kaiken synnin määrää, niin paljon valkeutta kuin ihmisluonto voi mahduttaa niiss' asui, antamata sen voiman, joka kumpaisenkin teki. Siks sitä oudoksut, mit' yllä sanoin, kun kerroin, ettei hänen vertaistansa ois ollut, jonka valo viides kätkee.
Päivän Sana
Muut Etsivät