Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Tähän suuntaan hän saarnasi ja huitoi kahdella kädellään, niitä aina vuorotellen saarnastuolin laitaan jämähyttäen. Mutta kuumuus oli kirkossa painava ja moni mies, joka oli viikon työtä tehnyt ja varhain sunnuntai-aamuna lähtenyt kirkolle soutamaan, koetti turhaan pysyttäytyä valveilla.
Kuulkaahan...» Vimpari lähti istumaan likemmäksi Viion leskeä. »Tehän olette humalassa, Vimpari!» sanoi Liisa äkäisesti. »No, no Liisa! Ei vihaa, ei eripuraisuutta, se on turhuus ja hengen vaiva... Kuulkaa, lapset... Kenenkä piltti tuo on?» viittasi Vimpari Elsan poikaa, joka käsillään huitoi kätkyessään. »Omani on!» sanoi Liisa.
Tämä osoitti että tuskan ensimäinen vaikutus oli ohi mennyt, koska järki jo kykeni ohjaamaan toimintaa. Käsillänsä hän vielä, matkan päässä, asemaa kohden juostessaan, huitoi lapsia kohden, vaikka se pimeän tähden ei enää mitenkään olisi voinut näkyä. "Pysykää nyt lapset kotona, kyllä äitinne pian tulee," varoitti Mickelson lapsille, lähtiessään astumaan Sannan perään.
Eversti Van Gilbert ei huomannut niitä pariakymmentä miestä, jotka äänekkäästi vaativat puheenvuoroa. Hänen kasvonsa olivat tuskaisessa väänteessä. Hän hypähti tuoliltaan, huitoi ilmaa käsillään eikä hetken aikaan voinut muuta kuin änkyttää.
Hän huitoi käsillään, pui nyrkkejään alas palavia huoneita kohti ja manasi: Hoi, Panu pahanniminen, Lemmon saastainen sikiö... Reidan tapoit, Annikin anastit, surmaan olisit syössyt koko sukumme suuren, tappanut Tapion lapset ... meiltä tietosi opit, ei sinulla omia ollut ... yhä enempi himosit ... et saanut siruistana, et siruistana! Kuka sinä olet, hullu mies? huusi Panu ylös vuorelle.
Jospa olisi keinoa saada Santra *vieläkin*! Käsivarsissaan tunsi hän olevan voimaa, sisussaan luontoa murtamaan mahtavimmatkin esteet. Hän huitoi riukeilla käsivarsillaan ilmaa, takoi nyrkeillään kiviä ja puunrunkoja, iski niitä puukolla ja tunsi olevansa herra, mitä voimaan tulee.
»Ota nyt pois se kaksikymmentä penniä... Saamari, ota muilta sitten enemmän, ei mulla ole muuta rahaakaan joukossani.» Kastori huitoi käsillään, huusi ja pauhasi kuin ukkonen: »Voi se vieköön tuollaisen, tuollaisen ... mä sanon oikein vanhan tutun vuoksi: tuollaisen nälkäsilmän!» Mikon oli mieleen, kun häntä noin ylenmäärin kehuttiin.
Helander nousi vihdoin ylös ja tuli hänen luokseen ja kysyi: Ketä etsit? Missä on Karoliina? Pois, pois... Tässä minä olen. Karoliina oli istunut aivan lähellä penkin päässä, mihin Handolin oli pysähtynyt. Handolin huitoi yhä käsillään... Pois, pois... Hän äänteli vaivaloisesti, kasvot väännähdellen, silmät päässä älyttöminä pullahdellen.
Hän rupesi kulkemaan nopeammin päästäkseen kuormajonon ohitse, kuin äkkiä raudan räminän keskeltä kuuli oman nimensä. Hän pysähtyi ja näki jonkun matkaa edessään sotilashenkilön, jolla oli suippopäiset vahatut viikset ja kiiltävät hymyilevät kasvot. Istuen pika-ajurin rattailla tämä huitoi hänelle tervehdykseksi kättä, avaten hymyllään tavattoman valkoisen hammasrivin. Nehljudof? Sinäkö se olet?
Mutta kun tuvassa olijat kuulivat vaikeroimista seinäviereltä, lakkasivat he veisaamasta ja riensivät hänen luokseen. He luulivat hänen pyörtyneen ja kantoivat hänet vuoteelle ja pitelivät häntä kiinni, kun hän huitoi käsillään ja heitteli ruumistaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät