Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. lokakuuta 2025
HAMLET. Kaikk' ilman vallat! Maa! Ja mitä vielä? Kutsunko hornan myös? Hyi! Kestä, sydän! Koht' älkää vanhetko, te jänteet! Jäykäks, Mun ruumiini! "Mua muista!" Henki raukka, Sen teen, niin kauan kuin vaan muisto säilyy Täss' sekavassa kallossa. Sun muistan!
No, totta tosiaan, sinä se olet! Mutta kuinka, hornan tuutissa, sinä pääsit vihollisen käsistä?" "Minä karkasin, näette", sanoi Kyösti ja loi Katriin niin lempeän silmäyksen, että tämä punastuen käänsi katseensa lumeen, "enkä nyt aio rauhoittua ennenkuin vanha vaarini on pelastettu". "Sinä olet kunnon poika", sanoi Antti ja taputti nuorukaista olalle.
Sipo veti ohjaksia, saadakseen hevosen pysähtymään, sillä hän arveli vaaran olevan lähellä. Mutta armoton noita hoputti hevosta, ja se totteli, mennen täyttä vauhtia eteenpäin. Olipa kumma nähdä tätä menoa: noita monikarvaisessa puvussaan seisoi kuin hornan henki uhrinsa takana. Kauhistuksen huuto pääsi Sipon huulilta. Hän tunsi kaulansa puristuvan; kaulasuonet alkoivat pullistua, samoin silmät.
Te tiedätte yhtähyvin kuin minä, mikä vastustamaton lumoava voima on noissa yöllisissä tutkimisissa, jolloin ajatus syventyy kabbalan hornan syvyyteen ja koettaa sen sokkeloissa viruvilta sfinkseiltä viekotella viisasten kiveä; jolloin hän kumarassa sulattimen ääressä katselee metallien vaihtelevaa välkettä ja vavisten odottaa joko perikatoa tahi maailman herrautta...
»Niin, mutta sellainen syytinkiläinen kuin sinä, on hornan elätettävä. Jos et olisi äitini...» Esa nauroi kamalasti ja väänsi päätänsä, »niin olisin sinulle jo aikaa antanut pikiöljyryypyn. Minä kunnioitan isääni ja äitiäni, että menestyisin ja... Paljonko siihen menee, että saa miehen kuolemaan...?
Näistä mahtavista sanoista koko saari vapisi. Oli melkein syytä pelkoon, että se vajoisi suolaiseen syvyyteen näiden huumaavien pamausten törähdyttämänä. Tykin-reiät olivat ikäänkuin hornan kidat, jotka vuorotellen syöksivät suustansa tulenliekkiä ja savupilviä, niin että viimein tuskin mastojen ja raakojen ylimmäiset huiputkaan näkyivät savusta.
ANNA. Niin eläisivät; mutta kuolleit' ovat Ja sinun kauttas, hornan palkkalainen. GLOSTER. En miestäs surmannut. ANNA. No, siis hän elää, GLOSTER. Ei, kuollut on hän: Edward hänet tappoi. ANNA. Sen valehtelit omaan päähäs, herja: Sen verenpä sen näki Margareeta Sun murhaveitsestäsi höyryvän, Jonk' oisit hänen rintahansa syössyt, Jos iskua ei torjunut ois veljes.
Muutamia silmänräpäyksiä katseli mylady kasvavalla kauhulla noita kalpeita kasvoja, joita kehyksenä ympäröi musta tukka ja poskiparta, ja jotka ilmaisivat jäistä tunteettomuutta. Oi, ei, ei, huudahti hän sitten äkkiä, nousten rahiltaan ja vetäytyen seinään saakka, ei, tuo on hornan kummitus, ei se ole hän!
Kuink' on laita pienen purren, sopu Sammon soutajain? Riidelläänkö herruudesta heidän kesken yhä vain? Onko hornan inhat henget päässeet irti tyrmästään, Kosk'ei myrskyn uhkausta joukko kuule vieläkään.
Veriset liekit, haihtuin myrskysäähän, Viel' ilmi hohteen taivahalle loi. Mut taivaan alla riutuu tuskissansa, Veriinsä nääntyy mainehikas kansa, Ja kansan muistot liekki tasoittaa; Lyö liekki Kartaagin, mut murhamiesi Iloiten takoo kahletta ja liesi Kuin hornan kita tultaan leiskottaa. Vaan keskellä tuot' ivan näyttölavaa On aatteissansa mies. Mit' aikoo hän?
Päivän Sana
Muut Etsivät