Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Sanaakaan sanomatta otti tämä sen vastaan ja katsoi antajaa, niinkuin mitäkin hirmua. Kasvonsa olivat valkoiset kuin poutavuoden uutisjauhot ja poskilla hieno, heleähkö puna; puvusta löyhkähti hieno haju. Hän meni menojaan ja Topias tuli poliisin puheille. "Mitä peljättävää hän minussa näki, kosk'ei sanaa saanut suustaan, ei suurta kiitosta..."
Saavat taulun ja krihvelin, niin että voivat huviksensa kirjoitella. Voivat pyhkiä pois ja jälleen kirjoittaa. Eivätkä sittenkään kirjoita. Ei, kyllä he hyvin pian muuttuvat aivan rauhallisiksi. Ainoastaan alussa he ovat levottomia, mutta sittemmin jo lihovatkin ja tulevat sangen hiljaisiksi, puhui kenraali, aavistamatta sitä hirmua, mitä hänen sanansa merkitsivät.
Vaan lempi saattaa runoiluun, Se siihen myöskin saattoi mun; Mä uneksin ja lemmitsin Ja lauluja mä kyhäilin, Ne huonot oli muiden nähden, Siis rukkaset sain niiden tähden. Mä itkin, surin päivät yöt, Jäi tekemättä kaikki työt; Voi, hirmua! voi, suruain! Kun rukkaset sain kullaltain, Mun elämäin on loppununna Jo olen toisen kihlanunna. Ensimäinen rakkaus.
Hän ottaa leivän käteensä ja purasee sen reunasta, mutta hänen hampaansa katkeavat, leipä oli muuttunut kullaksi! Hän koettaa juoda vettä saviruukustaan, mutta sieltä ei heru mitään, vesikin muuttuu kimaltelevaksi kullaksi! "Voi hirmua, voi onnettomuutta! Mitä on minun nyt tekeminen?" voivotteli halonhakkaaja kauhistuksissaan. "Enhän voi syödä ja juoda kultaa!
Ja lapsen sydän kouristuu, ja se nukkuu kauhusta tainnuksiin, eikä ilmoisna ikinä sitä kehrääjän hirmua unhota, vaan aikuiseksi päästyään uudet muurit meidän ympärillemme nostaa ja eteemme lisäristikot rakentaa. Ja oikeassa olet, äiti, jumalattomia me olemme. Taivaan pyhät me nauramme ja maailman hyvät me herjaamme. Eikä ole niin pimeätä salaisuutta, ettemme sitä ilkkuen toisillemme kertoisi.
Minä koetin muistella morsiantani ja wiittätuhatta markkaa ja wieroittaa Kerttua pois mielestäni, mutta tunnon rauhaa ei minulle tullut. Lähdin kylään wiihdyttämään rauhattomuuttani, sillä oli eräs kesäinen pyhäilta. Tiellä tapasin kylän nuorison koolla. Heitä juuri olin lähtenytkin hakemaan, ja kaikki olisi ollut hywin, mutta woi hirmua!
Vaan minä ymmärrän myöskin sen, että nähtyänne kaikkia kärsimyksiä, kaikkea sitä hirmua, mikä tapahtuu vankiloissa, puhui Mariette, pyrkimättä muuhun kun, kiinnittämään Nehljudofia itseensä, naisellisella vainullaan arvaellen, mitä toiselle oli kaikkein tärkeintä ja kalliinta: te tahdotte auttaa vangittuja, jotka niin kauheasti kärsivät ihmisten välinpitämättömyydestä, julmuudesta ... ymmärrän hyvin että sen edestä voi antaa elämänsä, ja olisin itsekin antanut, mutta jokaisellahan on oma kohtalonsa...
Voi hirmua, kun muistan muotoaan, En ihmislapsiin vertaa suuruuttaan: Hän pienest' äkkipikaa suurentui ja Kädessään häälyi vankka rautanuija, Silmänsä synkät, suunsa ammollaan, Partansa harmaa, hiukset narrillaan!
Seisoi siell' emo myös valitellen, kyynelin viljoin, parmaans' auki hän riisti ja rinnan paljahan näytti, näin sanat siivekkäät kera kyynelvirtojen virkkoi: "Hektor, heltyös täst', oma poikani, äitiäs sääli! Kuunaan sulle jos soin minä rintaa rauhtelevaista, armas laps, sitä muista ja muurien taa tule tuota hirmua torjumahan, älä kohtaa ulkona yksin!
Miksi oli hän niin tehnyt? Ensi kerran juohtui mieleen, ettei suinkaan Kalle olisi voinut olla onnellinen hänen kanssaan, vaan hän oli vain tahtonut saada Kallen leikkikalukseen. Reeta päätti ruveta aivan toisenlaiseksi ihmiseksi tästälähin, mutta silloin oi hirmua! silloin jyrähti taivaan pilvissä tuomiotorven hirveä ääni.
Päivän Sana
Muut Etsivät