Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. marraskuuta 2025
Niin monen purjeet puhkiaa ja aallot haaksen hautaa, Ei heidän tiestään jäljet näy, ei venhostansa lautaa, He ijäks sinne suistuvat, ei muista kenkään heitä, Ja tuskin äiti vuodattaa nyt heille kyyneleitä.
Hän huomasi olevansa hautausmaalla ja vastapäätä vanhaa rappeutunutta hautaa, jossa oli tuo kulunut kirjoitus. "Oi! lapsi lapsi!" jupisi hän melkein ääneen, "kuinka paljon naisellista hellyyttä ja syvyyttä sinussa oli!
On kohta vuotta kaksi Kuin häntä nähdä sain, Jäi vielä vierahaksi, Vaan nimi huulillain Pysyi; hän kaunis enkeli Mun aatteissani lenteli, Sydämmein kaihoon jäi. Sen jälkeen puoli vuotta Sain häntä tuntemaan, Jo silloin aloin vuottaa: Hän milloin kaivamaan Sais hautaa vanhan armahain, Minnekkä Saima vaipuis vain Ja minä yksin jään.
Olin parhaillaan hautaa kaivamassa, kun herra saapui kaunis hauta syvä hauta siellä lepää yhtä mukavasti kuin kivisessä hautaholvissakin, herra.» Boleslavin huulilla pyöri kiittävä sana... Tuo koiran uskollisuus, joka kysymättä, vitkastelematta oli riemuiten astunut tuhatta kuolemaa vastaan, ansaitsi kyllä palkinnon. Hyvä, niinpä olikin hän sen maksava kilisevällä kullalla.
Niin silloin Ahtolan impi se astuvi linnastaan, sen seiniltä soihdut tempaa ja tarttuvi valtikkaan, yön synkäksi taivahan lientää, vihan vaahtohon vellovi veen, ja sortajan haahden hautaa hän pauhulla pauvanteen.
»Tuli valloilla on!» kävi myrskyisä huuto kun sankari sortui. Tuli valloilla on, joka paisuen kasvaa ja kulona kulkien valtiaat, vallat syöksevi maahan ja lieskoihin hautaa. Tuli valloilla on, ja Europa leiri joka kolkka min vihaa ja kostoa hehkuu!
Loivat sitten sanaakaan sanomatta Kari ja Jorma mullan hautaan, naisten istuessa toisen toisessa päässä hautaa, hiljaa itkien ja hunnut silmillä ruumiitaan huojutellen. Kun hauta oli täytetty, kuusenhavuilla peitetty ja kehä kauniita, kosken hiomia kiviä, sileitä kuin helmiä, kummun ympärille ladottu, istahtivat Kari ja Jormakin haudan viereen kivelle.
Siitä päivästä asti kuin me tapasimme toisemme täällä hautausmaalla, olen paljon ajatellut tätä hautaa, joka on niin unhoitettu, niin hoitoa vailla, ja " tässä hän hetken aikaa oli vaiti ja jatkoi sitten äkisti "ettekö te usein omasta mielestänne ole liian mikä se nyt onkaan? oh! liian itsekäs, miettiväinen ja ajattelette liian paljon itseänne?"
Tee nyt, mitä tahdot hautaa ruumis osota vainajalle kaikki kunnioitus, minkä katsot hänen ansaitsevan, kerää kokoon saattojoukko, loistavampi kuin kenenkään keisarin mutta minua älä sekota leikkiin.» Hän istuutui viheriällä päällystettyyn nojatuoliinsa, nojasi päänsä ryppyisiin, karvaisiin käsiinsä ja tuijotti avoimeen kirkonkirjaan. Tältä visapäältä ei ollut mitään toivottavaa.
Kirkkoherra, joka oli hautaa siunaamassa, puhui kuinka kristillinen rakkaus voipi paljon, kun se totinen on, niinkuin vainajallekin asetettu ystävyys oli selvä merkki siitä. Hän oli aina ollut sellaisten ihmisten luona, joiden tykönä oli löytänyt hellän kodin, ja vielä, kuljettuaan kaukana vierailla mailla, oli uudestaan hellään kotiin osunut. Nyt oli hän saanut muuttaa kodista kotiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät