Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Sitten pitkät, pitkät ai'at on kuin haudan hiljaisuus, Kuulen lyönnit sydänraukan, kunnes syntyy kuva uus: Päivä vitkaan valkeneepi, valon valjun maahan luo, Tuonottaista tanteretta katsastaa mun jälleen suo.
Se joki tai virta tai oja miksi hänet tahtoo sanoa jossa Korkeakoski on, kulkee pitkin matkaa sangen syvän ja jyrkkä-äyräisen haudan pohjaa. Kosken kohina kuuluu, tarkkaan ottaen, vajaan kilometrin päähän, eikä sen lähellä heikosta puhelusta saa selvää. Ja nyt sitä sitte ollaan Korkeallakoskella. Suurella vauhdilla syöksyy vesi kallion kielekkeeltä alas kivikkorinnettä synkkään syvyyteen.
Kylmällä punerruksella valaisi helmikuun aurinko viluisia maisemia ja ympärilläni oli eloton haudan hiljaisuus. Kuin hyypiö hävitetyssä kaupungissa värjötin minä, marssien, haavojen, nälän ja vilun masentama mies, siinä kaatuneen hongan rungolla.
Minkä puolesta sodimme? Sun puolestas, orja, me sodimme, Sun sielusi myyt sinä paheelle, Mi onnea milloinkaan ei tuo, Vaan ennenaikaisen haudan luo. Sua puollamme, äiti ja puoliso, Kun miehesi petti ja ryösti sun jo. Sun tuskas ja kyyneles tunnemme me Ja pelastaa sinut mielimme.
Mont' ei tullut saattajaksi tälle viime matkallansa: hautaa kaivoi miestä kaksi, neljä kulki arkun kanssa; kunniaksi oli vielä kenraali ja pappi siellä, kolme korpraal'otusta ja neljäs minä, majoittaja. Koruton ol' laitos haudan; vaatteissansa ryysyisissä välissä nyt neljän laudan Munter makas pintehissä: vakaa oli näöltänsä niinkuin ennen eläissänsä, sama urho vielä, mutta yhtä puuttui nopeutta.
Hän ei ollut vielä koskaan ajatellut olevansa ijäisyysolento; mainen elämä, tuo hänen olemisensa satunnainen muoto, oli hänet raudanlujasti kahlehtinut suruineen ja iloineen, pyyteineen ja kaihoineen; haudan partaalla, suuren syvyyden reunalla tunkihe hänen sieluunsa ensi kerran aavistus olemisen tarkotuksesta... Hän lähti sillalta ja palasi kaupunkiin.
Vähemmän taikauskoiset ovat tosin selittäneet asian siten, että näillä paikoin salapolttajat toimiskelevat lähistössä asuukin tuo ennen-mainittu Sota-Matti; mutta muut ovat pudistaneet päätänsä ja pitäneet luulonsa Rossin haudan hirmuista. Aurinko oli mennyt mailleen, sammunut viimeinen rusko Kokkomäen kuusien latvoilla.
Petrovitsch tempasi lapsen häneltä; lapsi huusi ääneensä, mutta Lents tuli väliin ja sanoi: "Ei niin, setä, ei niin. Anni, kuule minua hyvällä mielellä, minä tahtoisin sinulle samalla mielellä puhua. Anni, me seisomme auenneen haudan partaalla " "Voi minua!" huusi Anni ja peitti kasvojaan. Lents jatkoi: "Sinäkin seisot auenneen haudan partaalla "
Ei ole soitostani enää, ei iloistani, vastasi Kari. Ilokanteleesi entisen hautaan laskenet, soitto suurempi surustasi viriää, lisäsi Jorma. Toi Kari tuohia, valkeita ja sileäpintaisia, jotka oli kosken rannalta koivuista kiskonut ja kattoi niillä haudan.
Hän tunsi sanomattoman, syvään tunkeutuvan tuskan ja alakuloisuuden tunteen nähdessään arkun laskeutuvan haudan pohjaan ja kuullessaan ensimmäisten multakourallisten raskaasti putoavan arkun mustalle kannelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät