Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Huoli haihtui ja melkeinpä iloisena hän jätti haudan tietäen nyt, ettei tuo pimeä hauta kätkenytkään hänen rakkaitaan, vaan ne nyt olivat oikeassa kodossaan, paremmassa maassa. Hyräillen värssyä: "Mun sielun ruumiin' omas on, Its' Herra armas tiedät tuon; Siis omas ota huomahas, En joukkoo julman pelkää taas",
Jos olisin saanut käännyttää sinut, en nyt itkisi. Ah! Olisinpa nyt voinut sanoa sinulle: 'Tänä iltana tapaamme toisemme Paratiisissa'.» »Ehkä niin käykin», kreikkalainen vastasi vapisevin äänin. »Ne, jotka kuolema erottaa, tapaavat toisensa jossakin haudan tuolla puolella: maassa ihanassa, rakkaassa maassa! Hyvästi iäksi! Kunnon mies, odotan sinua.»
Ihmiset ymmärsivät, että hän toivoi uudesta puuhastaan paljon. Hautalan Jannen haudan päällä alkoi jo ruoho viheriöidä tuon halavan alla, josta viimekeväinen myrsky repäisi toisen haaran.
Elsa pyyhkäisi ylös tummanruskean kutrin, joka oli valahtanut otsalle, huokasi ja herkesi hetkeksi ompelemasta. "Oi, emoni armas", mietti siinä neito, "muisteletko vielä haudan tuollapuolen tytärtäsi, joka täällä kurjuuden laaksossa saa niin paljon kärsiä? Miksi synnytit minut maailmaan? Et suinkaan aavistanut, että Elsasi saisi niin paljon ja syyttömästi kärsiä. Ja miksi kärsin?
Nainen meni haudan partaalle, loi alas silmänsä ja näki arkun. Sanaa eivät sanoneet hänen huulensa, kyyneltä eivät vuodattaneet hänen silmänsä. Hän seisoi liikkumatta kuin patsas, jota vastaan hän nojausi. Kuolleen isä tuli tuoden lapioita. Isä ja veli rupesivat kätkemään haudan syvyyteen, mikä haudan oli.
Sittenkun pispa oli puheensa lopettanut astui Jakob Tudekas esihin haudan partahalle. "Samelaiset," sanoi hän paljastaen päänsä, "minä tunnustan, että minä olen mennyt harhaan, minä olen poikennut Jumalan sanan totuudesta. Minä olen anteeks anonut Jumalalta ja ihmisiltä, ja nyt minä hylkään tuon väärän uskon."
Niin puhui isänmaankavaltajan poika, ja pani hartaasti kätensä ristiin. Kuun säteet olivat sillaikaa kääntyneet paistamaan haudan sivuseinään. Vainajan kasvot, jotka ne olivat kirkastaneet, peittyivät nyt pimeänhämärään. Hän tuskin saattoi niitä erottaa ympäröivästä maasta. »On jo aika», sanoi hän ja katseli ympärilleen.
"Ja olen iloinen, että olen tullut tuntemaan länsimaiden mahtavimman miehen, Hadrianuksen haudan kunniakkaan puolustajan." Mutta Cethegus heitti vielä kerran terävän katseen Johannekseen ja kääntyi sitten lyhyesti tervehdittyään läsnäolevia, menemään.
Se pyhän-viettohon käy arkiolla, on taiteikas, mut pakkoa ei näy; se kesken huumeen hiltynyt voi olla, on jumalainen tanssi Parnassolla, kun faunit, nymfit, sulottaret kisaan käy. Mut Lidner lauloi: »Haudan portit aukee, saranat kirskuu, tulee tuomio; yölampun valo himmenee ja raukee, lyö tornin kello kahtatoista jo.» Sa riuduit, tähkäpää ei käynyt jyvään, sävelmä rikas sulta särkyi, oi!
Hän oli kadottanut ainoan elämänsä toivon ja ilon, ja maailma tuntui hänestä niin kolkolta, tyhjältä ja autiolta. Hänellä ei nyt ollut enään ketään, kenelle hän olisi ilmoittanut surujaan ja kenen kanssa hän olisi ilonsa jakanut, tyhjä haudan kolkkous oli vaan hänen ainoana muistelmanaan. Ihme kumma! Kapteeni ei näyttänyt niinkään kovin surevan lapsensa kuolemaa kuin oli luuloiteltu.
Päivän Sana
Muut Etsivät