Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Se sai sysäyksen uudestaan, sitten emä kääntyi vainoojiaan vastaan antaaksensa sille aikaa päästä pakoon. Mutta tuo typerä poika jäi aina siihen paikkaan, johon emä oli hänen singahuttanut, ja odotti aivan levollisesti, kunnes mamma tuli avuksi. Näin kului kauvan aikaa, ja Hannu sekä Robert saivat aikaa panna pyssynsä panokseen ja tulla perässä.
Hannu seurasi häntä ja valaisi majaa kohottain lamppua. Surkea näky kohtasi heitä. Pöydän ääressä, jolla oli öljytön lamppu, istui, ikäänkuin elävinä, viisi ihmisruumista mustunein huulin ja syvään vajonnein silmin. Heidän ruumiinsa, jotka ijäinen pakkanen oli jäädyttänyt kivenkoviksi, olivat jääneet melkein muuttumattomiksi. Ensi silmänräpäyksessä olisi saattanut luulla heidän uinailevan.
Hän liikkuu murheesta vaan, mutta sinä iloitset, kun kaikki käy nurin", virkkoi Sofia ja löi kapustalla pöytään. Samassa Hannu astui sisään. "Onko mamma pahalla tuulella?" kysäsi hän, "koska kapusta kajahtelee". Sofia rupesi itkemään. "Oi tätä kurjuutta!" hän huudahti ja heittäytyi penkille istumaan. "Kuinka?" ärjäsi Hannu. "Isä on taaskin teitä pahoin kohdellut, sen arvaan. Vai kuinka?"
Tuo hirmuinen sodan seuraaja, jonka hengähdys jo toi surmaa ja ahdistusta, nosti nyt kalmankarvaista, inhoittavaa päätänsä ja otti osansa tässä maailman riidassa. Paaston aikana 1813 tuli hirmuinen vieras myös Männikön kylään ja majautui ensinnä Ojamyllylle. Renki Hannu rupesi valittamaan viluansa ja päänkipua.
Hannu pisti kortit naapurinsa saappaan varteen, nousi polviltaan seisoalleen ja, juurikuin Sofia saapui ovelle, virkkoi kortinlyöjille: "Eikö teillä ole parempaa ajanviettoa pyhäpäivänä? Kas äitini! Minä nuhtelen näitä poikia, vaan he ovat paatuneita". "Tule pois sieltä", sanoi Sofia vähän malttamattomasti.
Se melkein sattui, eipä paljon vailla; sanoa voin nyt Hannu Klngan lailla, kun kuula hipoi hänen kulmiaan: 'Tuo hiis ei karta miehen naamaakaan'.» Hänt' aina huvitti tuo sana toistaa, taas aimo nauruss' ukon naama loistaa, Ja taas hän asentoon käy pönäkkään, kupeessa nyrkki, sääret levällään.
Mut Hannu seisoi koulukaupungissaan ja koulumäen alla, muistelmissaan. Vuoskymmen unhottui ja jällehen hän siinä seisten oli poikanen. Mut katoovata aikaa mitaten löi tornin kello täyden tuntisen. Niin oli menneet vuodet unen lailla ja kohta oli koko nuoruus mailla. Niin omituiseks Hannun mieli suli. Mit' oli aikonut hän lähteissään? Hän oppinutko oli läksyään? Niin koko nuoruus tuomiolle tuli.
Läsnäolevien muodoissa kuvautuivat hyvin erilaatuiset mielenliikutukset, vaan hämmästys oli kaikille yhteinen tämän rohkeuden johdosta, jota ei kukaan ollut aavistanut. Helenan muodossa kuvautui suru. Hannu veti suunsa ivalliseen hymyyn, mutta Sofian silmissä näkyi lähestyvän myrskyn enteet.
Ja seuran nuorin, vasta tohtoroinut, ei intomieltään pidättää hän voinut, vaan puheita hän piti viisi, kuus ja isänmaasta pauhasi ja huus ja siitä kuinka konttinentti vähän on heitä tunnustanut päivään tähän ja kuinka kadehtia sitä seuraa, jok' kunnioitti »Suomen Jalopeuraa», vois Ranska, Saksa... Mutta syrjähän vei Hannu vanhan lapsuusystävän ja alkoi tiedustella viime säitä ja muuta joutavata.
Vaikka Liisalla kyllä oli ihan kuumaa olutta saapuvilla, yltyi tauti kuitenkin hetki hetkeltä kovemmaksi, ja kun toisena päivänä tuotiin tohtori kaupungista, sanoi hän taudin ruttoa olevan. Ojamylläri oli joutua suunniltaan! Sekö onnettomuus nyt vielä tarvittiin! Hannu oli hänen oikea kätensä, ja peltotyö oli viime aikoina jäänyt rappiolle ja nyt näytti myllyn samate käyvän!
Päivän Sana
Muut Etsivät