Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. toukokuuta 2025
Hän on sama kuin vuosia sitten, sama reipas, ystävällinen, huolekas ja iloluontoinen sama ilme, samat liikkeet silloin pikku tyttö, nyt emäntä ja äiti. Hän oli ollut meillä asuntoa rippikoulussa, joka käytiin yhdessä, olimme olleet hänen veljensä Taavetin häissä, hän morsiustyttönä, minä sulhaspoikana. Hän joutuu naimisiin nuoren metsänvartijan kanssa, miesten parhaan, kaikkitaitoisen, sepän, kirvesmiehen, metsämiehen, joka oli rakentanut itselleen torpan ja myllyn tänne erämaahan. He elävät hyvin, molemmat aina työssä ja hankkimassa. Tulen tänne tuon tuostakin kalastamaan ja metsästämään, milloin koskitietä soutaen ja sauvoen, milloin suksella hiihdellen yli suurien soiden, Kurkisuon ja sen takalistojen, ja yli Kurkivaaran ensi kerran silloin, kun lähdin itseäni pakoon; silloin pois keväisiä hankia, pois kotoakin heti, silloin melkein niinkuin nyt. On uisteltu Villen kanssa lohet ja tuulastettu hauet, ammuttu teeret, metsot, jänikset, on haasteltu monet yöt nuotiolla, revontulten hulmutessa taivaalla, ja tuumailtu maailman menot ja tämän oman maan asiat halki, joita metsävahti ja hänen vaimonsa seurailevat kuin omiaan, lukien kaikki kirjat, joita saan heille hankituksi. Ollaan ystävät Johannan ja hänen miehensä kanssa, Johannan ehkä vielä enemmän kuin miehen. Viivyskelen täällä joskus viikkokaudet. Tuloni näyttää aina olevan heille iloinen, mieluinen yllätys, eivätkä tiedä, miten pitää minua hyvänä. Heissä on kaikkea sitä, mikä minulle ihmisissä aina on ollut miellyttävintä ja arvokkainta: ystävällisyyttä ja auttavaisuutta ja herttaisuutta ja osanottoa, tarve olla mieliksi ja aina antaa mitä itsellä on haastan heille kaikki asiani niinkuin hekin minulle ollaan ystäviä, minulla on vähän enemmän kirjatietoja, heillä enemmän elämän ja kokemuksen. Täällä minä aina pääsen siitä, mikä minuun muualla tarttuu epämieluisaa ja minulle kuulumatonta, tai kuormittuu raskasta. Täällä haihtuu haikeudet ja katoo kaipuut. Täällä on minulla oma kesäaittani, niinkuin erakolla maja, joka Villen kanssa yhdessä kalkuteltiin ja sammalsaumoille salvettiin leikillä puhuen: minulle muka vanhain päivien varalle, kun äiti kuolee ja minä myön talon ja muutan tänne vaariksi, eläkkeelle, ja Villen ja Johannan lapset saavat periä sen huoneen ja mitä minulta muutakin jää. Johon Johanna nauraa: Omasi kanssa siihen tulet ja olisi jo aika tullaksesi ... (hän sitä samaa, mitä äitikin) ... johon minä: Tuo Ville vei, ennenkuin minä ehdin. Johon Johanna: Taisi tulla vakainen vahinko. Yksi tytöistä tuiskahtaa nurkan taitse: "
Päiväkaudet kuljeskelin sitte metsässä tuohta hankkimassa, ja kun niitä sain karttumaan aika tarakat, kannoin ne kotia ja valmistelin niistä konttia, kopsia y.m. tuohiastioita. Ensimältä tahtoi usein taitamattomuus haitata, vaan silloin sain isäni neuvoja ja niin muodoin opin kohta sen taidon täydellisesti.
Risto astui vakavin askelein metsänvartijan luo, tervehti häntä nöyrästi, rupesi juttelemaan yhtä ja toista, otti sikaritukun taskusta ja tarjosi Tommille. Tämä otti sikarin, sytytti sen ja sanoi: "Mutta mitä oivallista lajia!" "Kävin hiljan kaupungissa kauppakirjalleni kiinnitystä hankkimassa sekä rahaa maksamassa, ja ostin silloin pari tukkua." "Mille kauppakirjalle?"
Erään maakauppiaan välityksellä saimmekin tarpeellisen luvun hevosia. Kaikkialla tapasimme ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä. Niinpä oli esim. sama kauppias, joka ei ainoastaan ollut liikkeessä puoli päivää hankkimassa meille hevosia vaan myös kutsui meidät kaksi eri kertaa luokseen vieraisiin, vierasvarainen mies.
Ei mummo tuo meille enää koskaan leipää!" sanoiwat lapset, heittiwät irti äitinsä hameesta ja asettausiwat wakaaseen asemaan, ikäänkuin surrakseen tuon hywän tuttunsa kuolemaa. Mökin mies ei ollut kotona, sillä hän oli suksilla hankkimassa puita mökin tarpeeksi.
Kun eilen istuin ja kirjoitin niin uutterasti, kuin olisi henkeni ollut kysymyksessä, purjehti arvoisa ystävämme Dacia huoneeseni, kukon-höyhenet hatussa, juhlallisena ja majesteetillisena, kuin tavallisesti. Hän oli taaskin rahoja hankkimassa; mutta tällä kertaa vaati hän minua tilaamaan hänen uutta kirjaansa.
Itse oli hän hankkimassa itselleen kauniin omaisuuden siitä asti kuin hän oli saanut jauhatettavakseen paikkakunnan viljan, ja hän oli melkoisesti tasaantunut, hän oli nyt vahvaruumiinen noin neljänkymmenen vuoden ikäinen herra, ja hänen nuoruuden vilkkaudestaan ei ollut jälellä muuta kuin kiivas luonne, jonka purkauksia ei kukaan muu voinut lieventää kuin hänen hyvänluontoinen ja ymmärtäväinen vaimonsa Thérèse.
Kesä tuli, ja taas laivat lähtivät valaskalanpyynnille, ja taas kapteeni Becker ja Robert alkoivat joka päivä käydä satamassa hankkimassa tietoja Ellenorista. Kaunis vuodenaika hupeni; päivät kävivät lyhyemmiksi; kapteenit palasivat; ensimmäinen lumi tuli, mutta Griffiniä ei kuulunut, eikä kukaan tiennyt hänestä mitään.
Huolettomana käyskentelee kujasilla talon kuusitoista vuotias poika, joka nyt on kotiluonnon helmassa uusia voimia koulutyöhönsä hankkimassa. Hatuttapäin, paljain jaloin tallustaa hän eteenpäin, taivaalla hyöriviä lintuja katsellen. Vuorotellen nousevat ja taasen maahan painuvat hänen jalkansa aivan kuin olisi joku outo voima pannut hänet tuohon pää pystyssä astumaan.
"Ei, hänellä ei ollut ainoatakaan omaista, hän oli löytölapsi, joka oli leipää itselleen hankkimassa." Tätä sanoessaan hän loi silmänsä ylös ja kohtasi noita lempeitä silmiä, ja kaikki mitä ne tällä hetkellä hänelle tarjosivat, hyvyyttä ja lohdutusta, tunki niinkuin kirkas valo hänen mieleensä, ja tuo kolkko muisto katosi.
Päivän Sana
Muut Etsivät