Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Illallista syödessä oli Handolin yhä puheliaampi, kertoi saatavainkantomatkastaan, haukkui talonpoikia, jotka eivät tahdo mitään maksaa, vaan kätkevät tavaransa, juoksuttavat sanoja talosta taloon ja niin on milloin talo autio, milloin isäntä poissa, milloin emäntä, ettei muka tiedetä, missä viljat, missä voit, missä villat, missä pellavat luvataan tuoda kotiin, ei tuoda.
Jos olisin totellut omaa itseäni enkä antanut hänen kirjeittensä huumata itseäni, niin olisin antanut sellaisen lausunnon tuomiokapituliin, että asia olisi siihen rauennut. Olisivat sitten saaneet vallesmanni ja Handolin ajaa asiata omanaan. Nyt saan minä kunnian istua heidän rinnallaan. Kauniissa valossa tulen minä historian lehdillä esiintymään.
Tie vaaralle kulkee minun peltojeni kautta, ja minun vallassani on lain mukaan sulkea se, keneltä tahdon, ja teiltä minä sen nyt suljen. Hyvä on, sanoi Helander. Jos mikä vahinko tapahtuu, niin se lain mukaan korvataan, sanoi Ilpolainen. Jaa, jaa, jos mikä vahinko tapahtuu, matki Handolin heidän peräänsä, mutta se ei ole sillä hyvä!
Vallesmanni piti neuvoa tuomarin kanssa. Se olisi hajoitettava se seurakokous ... vai olisiko ehkä viisainta vielä jättää? Ehkä on parempi jättää... Handolin tuli hoippuen Jaakko sedän eteen: Kuule, oliko se minun akkani todellakin siellä, vai ? Oli, oli. Ja paniko kymmenen ruplaa? Pani, pani, johan kuulit. Se on häpeä, että sinä annat akkasi sillä lailla itseäsi uhmata.
Karoliina oli varma siitä, että Handolin oli matkustanut heränneitä ilmiantamaan: Se on jo kauan etsinyt syytä heitä vastaan tai oikeastaan minua vastaan. Minua vastaan se on tähdätty, kiusaksi minulle. Ehkei hän vielä olisi siihen ruvennut, jos ei olisi minuun suuttunut, mutta se tahtoo minulle näyttää. Se ei ollut minua vuorelta tultuaan näkevinäänkään. Ei sanonut minulle yhtä sanaa.
Karoliina kulki ikkunan ohitse puutarhaan päin, ja kun lukkari ja Handolin kulauttivat lasejaan, käytti Antero tilaisuutta pistäytyäkseen ulos. He istuutuivat turvepenkille puutarhan koivun alle. Kuule, Karoliina, sanoi Antero häntä käteen tarttuen, anna nyt anteeksi, että näin heti kohta, mutta minä en voi mitään muuta, ennenkuin sano, onko se aina tämmöistä sinun elämäsi?
Vastauksena siihen virkkoi Karoliina kalpeana ja kaikki voimansa ponnistaen, Anteron puoleen kääntyen: Ilpolan emäntä lähetti sinulle, Antero, terveisiä, että olisit sinäkin hyvä ja tulisit heille. Vai niin, minä tulen hyvin mielelläni. Saat tavata siellä isän ja äidin vanhoja tuttavia. Ketäs muita sinne sitten menee? kysyi Handolin.
Omin kyytinesikö? No, sepä nyt sattui. Kun olisin ollut kotona ja tietänyt, niin totta tosiaan olisin lähettänyt asian alkaen noutamaan. Karoliina! Se oli juurikaan tässä. Karoliina! Karoliina seisoi jo ovessa, lensi veljeään kaulaan ja syleili ja suuteli häntä, puristautuen vapisten hänen rintaansa, niinkuin turvaa hakien. Handolin oli pujahtanut takaisin huoneeseensa. Tulitpahan sinä!
Se olisi ollut taulu se: hämärtyvä ilta, tumma seinä, musta ovi, sen kehyksessä Paavon valkoinen pää... En koskaan ole kuullut mitään mahtavampaa kuin tuo heidän virtensä. Se oli nyt kuitenkin heidän viimeinen virtensä, sanoi vallesmanni ottaen kulauksen lasistaan. Tämän jälkeen he eivät tule uskaltamaan... Eivätkö tule uskaltamaan? Niinkö sanot, Handolin?
Antero ei vastannut mitään. Renki kulki pihan poikki, ja Handolin riensi hänen jälkeensä. Juotuaan kahvit meni Antero kävelemään kirkolle päin. Kirkko oli vähän ylempänä kuin pappila, ja sen luota näkyi toisaalta lahti ja sen rannalla olevat kirkonkylän talot, toisaalta niemessä oleva jylhä Risti- eli Panuvaara, jonne tultiin kaitaista polkua myöten, missä pappilalla oli peltoa ja niittyä.
Päivän Sana
Muut Etsivät