Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Tuiman tunturin laella Hiiden neiet hyppelevät, laulavat hajalla hapsin kera vinkuvan vihurin: »Voi, urosta voimatonta! Kovin kostohon käkesit, kostettavan kohtasitkin. Hyvä on hylyn nyt olla kostajansa kantapäillä.» Tulevi etehen koski, kosken poikki porras; virkkaa Kimmo: »Vaihduhan edelle, somemp' on samotakseni.» Vaihtuvi edelle toinen, kosken kuohuihin katoopi käden yhden kääntämällä.
Kyllä hänkin tahtoi isänmaan etehen työtä tehdä, vaan ei hän koskaan ollut ajatellut, että se voisi tapahtua opettamalla torpparien lapsia. Millä tavalla sitte aijot työskennellä isänmaan hyväksi, kysyi Aini. Tahdon saavuttaa sen nimelle kunniaa, sen kielelle arvoa, sen kansalle mainetta.
Säälisitkö, heltyisitkö, Et ikinä naista saisi Saisit naurun, pitkän pilkan. Sen sylihin suostuu nainen, Ketä on pelätä pakko. Kuka on ankara ja kumma, Sen etehen antauvi Hän kuin laakso vuoren alle, Nöyrin, notkahtavin mielin. KIRRI. Oletpa kokenut koira, Kun tunnet otuksen oikut.
Sitä uskon tuskin, ja kohden isäntäni vastavirtaa mielin nyt minäkin veijata, mielin kuvata likkasen etehen miehen oikein nahkonee ja karvonee niinkuin hän käy ja seisoo, näyttäen itseni tietämättömäksi tuosta kipeästä kohdasta. Minä hänen maalaan, ja lyön siinä kaksi yhtaikaa: lievitän vähän harmistunetta rintaani tuota juupelia kohtaan ja teen hänen aina mahdottomemmaksi lintunsa silmissä.
Hunaja ja mesileipä makialle maistaa, Kultani suu sekä huulet on toista; Voi minun lintuni, voi minun kultani, Kun et tule jo! Voi koska näen minä senki ilopäivän: Kultani sivullani kulkevan ja käyvän! Voi minun lintuni, voi minun kultani, Kun et tule jo! Syys tulee etehen ja kesäpäivä rientää, Vaan minun kultani ei tule sentään; Voi minun lintuni, voi minun kultani, Kun et tule jo!
Kun tämä kave katovi, Emon tuoma erkanevi, Jääpi maat matojen syöä, Lehot ilvesten levätä, Pellot peurain piehtaroia, Ahot hanhien asua, Näillä raukoilla rajoilla, Poloisilla pohjanmailla. Soria sotainen tauti. Suku suuresti surevi, Laji kaikki kaihoavi, Heimokunta hellehtivi, Saavani minun sotahan, Tykin suuren suun etehen, Rautakirnujen kitahan; Sortuvan sotatiloilla, Vainoteillä vaipuvani.
Sit' ihmislasta, ystävääs, Voit oikeen armastslla, Voit turvan' olla toiselle Ja toiseen turvaella: Kodissa, jossa luotetaan Kaikissa yksin Jumalaan, On rakkaus ja rauha. Kaksi kansan enkeliä Suojahenkeä hyveä Riensi maasta leyhytellen Luojan istuimen etehen. Luokse Luojan luontelihe Tuosta toinen ja saneli: "Isä, Herra henkikunnan, Luoja luotujen väkevä!
Minä astuin Tapion etehen ja lausuin: »Tee mulle sukset! Mun mieleni palaa kotihin, ovat ahtahat linnasi ukset. Mut tyttöni vien minä päähän tien, vaikka tielle sille mä vaipuva lien!» Teki Tapio sukset ja varoitti: »Toki poikani matkalla muista, kun ilta alkavi hämärtää, maja laittele laakson puista niin tiivis ain, ett' taivahain ei tähtöset lävitse tuikkine vain!» Se Tapio peijakas puijasi!
Pulma se vaikea hällen Näin etehen tuli jällen. Tonttu se käy ladon parveilen: Heiniss' siell' ylähällä Naapuristossa pääskysen, Siellä se on maja hällä; Tyhjä nyt on pesä pääskyn tuo, Vaan kesä taas kun kukkia luo, Palaa hän kotiansa Sievän puolison kanssa.
Siitä siinä seisotahan, seisotahan, mietitähän... vesi vuoti vempelestä, usva aisoista usisi. Kysyi vanha Väinämöinen: "Kuit' olet sinä sukua, kun tulit tuhmasti etehen, vastahan varattomasti? Säret länget länkäpuiset, vesapuiset vempelehet, korjani pilastehiksi, rämäksi re'en retukan!" Silloin nuori Joukahainen sanan virkkoi, noin nimesi: "Mie olen nuori Joukahainen.
Päivän Sana
Muut Etsivät