United States or Ireland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päätettiin, että jokainen kirjoittaisi sukulaisillensa ja suorastaan tunnustaisi, että he luulivat luostarilupauksen ja -elämän sotivan Pyhää Raamattua vastaan sekä pyytäisivät päästä takaisin kotiinsa. Sisar Beatrice ja täti Agnes päättivät kärsivällisesti pysyä, missä olivat. "Minun vanha kotini ei olisi enemmän koti minulle, kuin luostarikaan", arveli sisar Beatrice.
Sanalla te, jot' ensin Rooma sieti, mut vähemmän nyt kannattaa sen kansa, kohotin ääneni ma vastaukseen. Beatrice, syrjempänä hiukan, tuota hymyili lailla tyttösen, mi yski ens erheelle Ginevran romaanissa. Näin lausuin: »Taattoni te ootte, suotte rohkeuden kaiken mulle haastamahan ja itseäni enemmäks mun teette.
Niin loisti täällä neljäs perhe Isän tuon korkean, mi ravitsee sen, näyttäin, hän kuink' on Pyhä Henki myös ja Poika. Beatrice alkoi: »Kiitä, kiitä Päivää sa enkelien, jonka armo tätä sun nostanut on aistein havaitsemaan!» Niin altis milloinkaan ei ihmissydän lie ollut hartauteen ja Luojan puoleen kaikella sielullaan ja mielellänsä
ja pelkään, että niin on erheen vanki, mikäli kuullut olen taivahassa, ett' apuun lähtenyt lien liian myöhään. Nyt mene, käytä sanaas ynnä muuta, mi olla saattaa pelastukseksensa, hänt' auta niin, ma että lohduttaudun. Beatrice on se, joka käskee sua; ma tulen sieltä, jonne jälleen halaan: lähetti Lempi näin mun haastamahan.
Ma heti: »Missä on Beatrice?» Vanhus näin: »Että pääsisit sa toivos määrään, hän lähettänyt paikaltain on minut. Ja jos sa katsot kehään kolmantehen korkeimman rivin, siellä näät sa hänet sijalla, jonka sai hän ansiollaan.» Kohotin vastaamatta katseheni ja kruunun näin ma hänen kulmillansa säteistä ijäisyyden heijastuvan.
Ja halki noiden valomerten paistoi olento valoisa ja häikäisevä, niin ettei sietää sitä voinut silmä. Beatrice, ah, sa opas armas, kallis!... Hän virkkoi: »Voima, joka voittaa sinut, niin suur' on ettei sitä suista mikään. Tass' on se viisaus, täss' on se mahti, mi ladut laittoi väliin maan ja Taivaan, joit' ennen toivottiin niin kauan turhaan.»
"Te tahdotte ryöstää pois minulta vanhain päivieni ilon, ainoan riemun, mun Beatrice lapseni. Minun pitäisi oikeastaan kysymän teiltä: rakastatteko vilpittömästi lastani? Mutta minä tunnen teidät kunnon mieheksi ja senvuoksi en minä sitä kysy." "Hyvä on, kun et kysy," ajatteli paroni, mutta ääneensä sanoi hän: "Teidän hyvä ajatuksenne minusta on kallis aarre minulle."
Paljon hän rakasti vanhoilla päivillään vanhaa rouvaansakin, eikä siinäkään mitään niin kummallista ole. Mutta kummallinen hän oli sittenkin rakkaudessaan, sillä hän rakasti lastaan liian lapsellisella tavalla, niinkuin kohta saamme kuulla. Beatrice ei ollut kaunis, sillä hän oli isäänsä, ja isä oli niitä ihmisiä, joita luodessaan luonto ei ole käyttänyt kaikista hienoimpia työkaluja.
»Valiovieraat Lampaat ehtoollisen tuon pyhän, joka ravitseepi teidät, niin että toivehenne aina täyttyy. Jos Luojan armo hänen suonut maistaa on siitä, mikä pöydältänne putoo, jo ennen aikaa, jonka kuolo määrää, pyyteensä ääretön te nähkää, suokaa hänelle pisara: te juotte aina lähteestä, josta aatoksensa tulee.» Beatrice näin.
Hän sanoo, että ainoa kirja heidän linnassaan on vanha, maalauksilla koristettu messukirja, joka oli äidin oma. Hänellä on toinenkin täti, Beatrice, joka on Nimptschenin luostarissa Evamme kanssa. He lähettivät hänet sinne estääksensä häntä menemästä naimisiin erään ritarin kanssa, jonka suvulle olivat perivihollisia.