Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
Mut koska päättyneet ol' onnittelut, eteeni vaieten he jäivät, hehkuin, niin ettei kestää sitä silmä voinut. Hymyillen silloin Beatrice sanoi: »Oi, kuulu henki, joka rikkaudesta oot kirjoittanut meidän temppelimme! Tää korkeus kaiuta taas Toivon äänin; kuvailevas niin usein tiedät sitä kuin Jesus seestyi nähdä kolmen miehen.»
Sisar Beatrice riemuitsee näistä sanoista ja kertoo niitä itseksensä, niinkuin minä olen selittänyt ne hänelle. Niin, minä ymmärrän; tämä tauti, avuttomuus kaikki, mitä olen kadottanut ja kärsinyt, ovat pyhiä Vapahtajani relikejä; ei sen vuoksi, että Hän unhottaa minua, vaan sen vuoksi, että Hän muistaa minua; muistaa minua! Sisar Ave, minä olen tyytyväinen.
ja harvenneeksi näkivät he seuran: Elias poissa oli, poissa Moses ja Mestarin myös vaatteet muuttunehet; näin toinnuin minäkin ja näin tuon Hurskaan, mi mua saattoi puron äärtä pitkin; kumartuneena ylitsein hän seisoi. Ma kysyin arkana: »Miss' on Beatrice?» Hän vastas: »Katso, alla puun hän istuu, varjossa lehtein juuri puhjenneiden.
ah, sielu autuas, mi piilet riemus sisällä, tee nyt mulle tiettäväksi, mik' on sun saattanut niin liki mua. Ja lausu, miks ei tässä taivahassa soi Paratiisin sulosoinnut, jotka niin hartahina alemmissa helkkää.» »Sun kuulos kuolevaisen on kuin näkös», hän vastas; »syystä siitä ei soi laulu, mist' ei myös hymyile Beatrice täällä.
Piiritti häntä parvi seitsen-neito käsissä kynttilät, nuo jotka varmat etelän tuuliss' on ja pohjanperän. »Asukas metsän täällä ollos hetki ja sitten kanssain kansalainen Rooman, sen, jonk' on ensi kansalainen Kristus. Hyödyksi maailman, mi pahoin elää, nyt katso vaunuja, ja mitä näet, se kirjoita, kun palajat maan päälle!» Beatrice näin.
Näin hänen kirouksensa on kohdannut meidän pieniä, sieviä kukkasparkojamme, ja ne surkastuvat.» Ja te, Beatrice, kysyi matkustaja, kun vaimo oli lakannut puhumasta ja molemmat olivat vähän aikaa olleet vaiti, mitä te arvelette? Vielä muutamia viikkoja takaperin pelkäsin minäkin teitä, ja luulin ettette koskaan, koskaan voisi antaa anteeksi. Vielä muutamia viikkoja sitten? kertoi matkustaja.
Ja halki noiden valomerten paistoi olento valoisa ja häikäisevä, niin ettei sietää sitä voinut silmä. Beatrice, ah, sa opas armas, kallis!... Hän virkkoi: »Voima, joka voittaa sinut, niin suur' on ettei sitä suista mikään. Tass' on se viisaus, täss' on se mahti, mi ladut laittoi väliin maan ja Taivaan, joit' ennen toivottiin niin kauan turhaan.»
Te keskeytitte puheenne. Jos teitte sen siksi, ettette minulta ole kuullut kehoittavaa sanaa, niin nyt sen sanon. En voi unohtaa menneitä aikoja, Beatrice. Jumala siunatkoon teitä! vastasi nainen, itkuun purskahtaen, ja ojensi hänelle vapisevan kätensä. Olkaa rauhallinen. En minäkään muuten voi pysyä rauhallisena. Sillä minua surettaa enemmän kuin voin sanoakaan, kun näen teidän itkevän.
kaikk' yhdess' ei se oisi mitään, rinnan sen jumaluuden, joka mulle paistoi, kun käännyin katsantoonsa hymyilevään. Ja voima, mulle jonka katseens' antoi, pesästä kaunihista Ledan johtain mun saattoi taivahasen nopeimpahan. Sen osat ylhäiset ja kirkkaat ovat niin samanlaiset, etten voi ma virkkaa, min niistä valitsi Beatrice mulle.
»Valiovieraat Lampaat ehtoollisen tuon pyhän, joka ravitseepi teidät, niin että toivehenne aina täyttyy. Jos Luojan armo hänen suonut maistaa on siitä, mikä pöydältänne putoo, jo ennen aikaa, jonka kuolo määrää, pyyteensä ääretön te nähkää, suokaa hänelle pisara: te juotte aina lähteestä, josta aatoksensa tulee.» Beatrice näin.
Päivän Sana
Muut Etsivät