Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Muutoin tulivat torpan kirjat nyt laittomiksi, sillä ne kuolivat ukon kuollessa. Jotkut olivat jo käyneet Aspelan luona puhumassa torpan kirjain uudistuksesta, jos he tulisivat Loviisan kanssa naimisiin, mutta Aspela ei ollut mitään suoraa vastausta antanut. Hän tahtoi ensin kuulla Loviisan mielipiteet asiassa.
Enosi Sakari Aspela. Jaha, Sakari, sanoi Vierimän ukko kirjeen kuultuansa, minä muistan hänen, vaikk'en nyt enään taitaisi häntä tuntea, jos tuohon tulisi. Siitä on jo toistakymmentä vuotta, kun hänen viimeksi näin. Hän on hyvin siivo mies, Mari. Hyvä hänen täytyy luonnostaan olla, virkkoi äitini, sillä ei pahansisuinen eno kymmentä ruplaa lähettäisi. Eikö se, Vierimä, ole todella liian paljon?
Sitten menimme naurahdellen pois talosta. Kun Aspela Tyrnävälläkin sitä nauroi, sai hän minunkin nauramaan; mutta Aspela ei sanonut oikein, missä seurakunnassa se tapahtuikaan. Kertoi vaan sen väliin tapahtuneen Revolahdella, väliin Lumijoella. Ei tahtonut Aspela saattaa taloa pahaan huutoon.
Pitäisihän siinä vettä olla, kun niin monesta joesta sinne vettä juoksee, vaan kumminkin se näkyy kuivavan, että luulenpa muutamain aikojen päästä Oulunsalon Liminkaan kiinni juottuvan, ja mihinkäs silloin Liminkalaiset jokensa juoksuttavat? Pitääkö jokien puhkaiseman Oulunsalon maa poikki, vettänsä ulapalle laskeaksensa? mietiskeli Aspela.
Kun se lasku ja tili oli tehty, otti tuo sukkelaluontoinen Sakari 50 ruplaa taskuunsa, pani hevosen valjaihin, ajoi rovastiin ja tarjosi niitä kirkon kassaan ja vaivaisille tasan jaettavaksi. Mutta rovasti ei ottanut rahoja vastaan, vaan käski hänen viedä ne kirkkoväärtille. Aspela ajoi vielä senkin mutkauksen, päästäksensä noista nuttuseteleistä.
Mies oli äitini eno ja nainen Tolpan Pirjon tytär, Katri. He olivat niin vahvasti vaatetetut, kuin pitkämatkaiset konsanaan, ja minä huikkasin äidilleni: Enonne meni siinä. Tämä vaikutti äidissäni kiireen juoksun ja minä juoksin äitini perässä ja niin me saavutimme heidät. Aspela katsoi taaksensa ja huudahti: Kah, siinähän te olettekin, ajoin sivuitse ajatuksissani.
Kun olivat syöneet, sekä vieraat että talonväkikin, ja paljon oli kerrottu syödessä asioita, etenkin Kemin asioita, alkoi Aspela kyselemään: Onko täällä Limingassa mitään taloja myytävänä? Minä en väliä pitäisi, vaikka ostaisin muutaman talon riuskaleen.
Minä olin ääneen lukenut tuon kaikki ja laskenut sanomalehden pöydälle. Mitäs siitä arvelet? kysyi Aspela. Minä arvelen, että se niin on, vaan millä sitä parantaa, en kumminkaan tällä kertaa käsitä. Katsos tuotakin paikkaa, sanoi Aspela, näyttäen minulle erästä toista kirjoitusta, viikkoa nuoremmassa lehdessä. Siinä luin: Vähäisen vastinetta kurjuutta säälivälle Limingassa.
Naipi rikkaan kauppamiehen lesken huhu kertoo, että vähän päästä Antti on kahdensadan tuhannen mies. No, se ei ole hullummasti mutta onni miestä seuraa, sanoi Aspela, puhallellen savua suustansa. Oikein haisee jo nenässäni vaakuna-tupakan haju, jota arvatenkin Antti lopun ikäänsä tulee nauttimaan piipun sauhustuksena.
Aspela hyppäsi myöskin ylös ja sanoi hyvin liukkaasti:
Päivän Sana
Muut Etsivät