United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta tahtoa sitä pitää olla, tahtoa hyvään ja alituiseen edistymiseen. Kyllä se oikein on, vakuutti vaarini, vaikka vähän pistää minuakin, kun olen elämäni huonosti käyttänyt. Onhan minultakin tahtoa puuttunut oikein elääkseni, ja monta olen taitanut pahentaakin esimerkilläni. Totuutta puhuitte, Vierimä, ja totuus ei pala tulessakaan, eikä se kuole kirveen iskustakaan.
Vierimän ukko ja Loviisa olivat myöskin töillänsä vieraiden tullessa ja kaiken tämän tapahtuessa. Mutta kun päivällis-aika niin ukon kuin Loviisankin kotiin viekotteli ja ukko edellä pirttiinsä astui, seisahtui hän vähäisen omassa ovessansa, kun näki Aspelan istuvan pöydän päässä. Hyvää päivää, Vierimä, sanoi Aspela, nousten seisoallensa. Terveisiä Kemistä ja vähän sappea niissä!
Se on minulle kallis, se on vaimoni koti. Sieltä olen löytänyt helmen. Paha sana on vierimä, älköön se kumminkaan ennustako, että kotini sydän vierähtää ennenkuin minä. Sehän olisi viimeinen pienennykseni, jonka jälkeen en voisikaan ilmaa huokua. Tuossa istuu vaimoni vierelläni ja molemmat tyttäreni, ja kotini on minulle rakas. Tähän asti olen päässyt ja vielä elän ja näen.
Eipä niinkään siinä sakat haita, sanoi Vierimä ja ryyppäsi ryypyn pohjaan. Mutta, Sakari hyvä, en minäkään paljosta löylystä väliä pidä. En minäkään pidä tapanani kiivetä väkevän korkeimpaan huippuun, virkkoi Aspela, ottaen ryypyn itsekin, ja pani pullon kiinni. Sitten alettiin syödä.
Eihän Katrikaan pidä yhtään vanhempiansa arvossa, toisinhan äitinne paljo väkevämpää suuhunsa kaasi, puheli Aspela naurahtaen. Minä en, Katri hyvä, koreile enkä koukuttele, minä puhun asiat suoraan. Kyllähän äitivainajassa sitä vikaa oli, lausui Katri hiljaisesti. No, Simo sitten siltoja tekeepi, sinä, Simo Vierimä tahi mikä ristinimesi on, kulahuta kurkkuus, ei siinä luita ole.
Loviisa oli meidän naapuritorpan ainoa tytär ja me olimme yhdessä käyneet kirkossa. Hän oli minun oppaanani, sillä tyttö oli jo yhdeksän vuotinen, minä vaan kuuden. Tämä Loviisa Vierimä oli erittäin taitava lukemaan ja tarkkamuistinen, niin että mitä hän muutaman kerran luki, sen hän kohta osasi ulkoa.
Enosi Sakari Aspela. Jaha, Sakari, sanoi Vierimän ukko kirjeen kuultuansa, minä muistan hänen, vaikk'en nyt enään taitaisi häntä tuntea, jos tuohon tulisi. Siitä on jo toistakymmentä vuotta, kun hänen viimeksi näin. Hän on hyvin siivo mies, Mari. Hyvä hänen täytyy luonnostaan olla, virkkoi äitini, sillä ei pahansisuinen eno kymmentä ruplaa lähettäisi. Eikö se, Vierimä, ole todella liian paljon?
Kah! huudahti ukko, päästyänsä meidän pihalle ja nähtyänsä isäni, olethan täällä, Heikki! ja niin pitkän ajan takaa. Olenhan minä täällä; olen juuri lähdössä pojan kanssa pappilaan. Ettekö tulisi, Vierimä, puhemieheksi? Aivan mielelläni! Lähdetään paikalla, se minua mieleen, että häitä tulee.