United States or Falkland Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aslak siirtyi syrjään ikäänkuin säikähtyneenä; sill'aikaa äitinsä tarttui hänen toiseen käteensä ja piti siitä kiinni omissaan. "Entäs jos hän seuraisi", jatkoi Guro katsellen häneen ympyriäisillä polttavilla silmillään "jos hän tulisi mustan Aslakin vaimoksi! Tunturillapa silloin vietettäisiin iloista, lystikästä elämää.
Joudu, ota koko joukko mukaasi he oleskelevat talossa tuolla pohjoisessa päin. Sytytä nyt niin että valkea räiskyy kuuletkos kuuletkos". Näytti kuin silmänsä olisivat olleet puhkeemaisillaan päästä, hän vääntelihe kuin suonenvedossa ja pusersi käsillänsä Aslakin käsivarsia, vavisten koko ruumiissaan. "Minä en saa rauhaa eikä autuutta muista hänen ilkeä työnsä lupaa se lupaa se".
Mutta Liv seisoo keskellä tätä ihanuutta vanhana mieleltään, vanhana mietteiltään. Haugenin ikkunasta oli hän ikävöiden katsonut ulos, huoaten: "Oi, kun pääsisi ulos maailmaan". Nyt lähdet ulos maailmaan, Liv, ja se väsyttää sinua jo. Sinä kuuntelit liian hartaasti Aslakin satuja. Sinä lepäsit punaisessa sängyssä ja siitä tuli punertavia liekkiä, sinä lepäsit sinisessä, ja siitä tuli kylmää vettä.
Muutamat makaavat valkean ääressä, toiset istuvat vanhan Guron ympärillä, joka, savipiippu suussa, kanervikossa kertoelee niistä kepposista, joita hän on eräälle talonpojalle tehnyt. Välistä katsoo hän syrjään Aslakin puoleen, vetää taas piipusta savua ja alottaa uudestaan. Mutta Aslak ei nä'e, eikä kuule, eikä huoli mistään ympärillänsä.
Hän luuli niin varmaan valloittaneensa Aslakin, mutta nyt oli hän kadottanut hänet jälleen. Ja isä! Kumpi nyt oli valittava. Hän seisoi hetken aikaa liikkumatonna, äänetönnä pelosta ja katseli kamariin, missä Aslak istui. Sitten hän kääntyi. Hän oli kuolon kalpeana, mutta kasvonsa osoittivat, että hän nyt oli valinnut. Ei yhtään kyyneltä näkynyt hänen suurissa, kirkkaissa silmissään.
Jalat, jotka olivat olleet niin arat, eivät enää polttaneet. Tuntui kuin tuulen henki niitä vilvoittaisi, ja hän makasi niin pehmoisella vuoteella, lapsi rinnallaan, ja Aslakin hän oli löytänyt. Hän ummisti silmänsä, korvissansa humisi, mutta tuo humina tuuditti vaan lepoon. Hän oli liian väsynyt ajattelemaan ja näkemään ja Aslak istui uskollisesti valvomassa.
Hän nauroi niin että vapisi, sitten hän yski ja hyppi ontuen poispäin. Aslakin palatessa kysyi Gunnar, ken se oli, jonka kanssa hän puhui aidan vieressä. "Oh, se oli vanha muija raukka, joka valitti kurjuuttaan. Hän kysyi isäntää, mutta minä en tahtonut vaivata sinua ja annoin sentähden hänelle muutaman killingin, mikä minulla oli taskussa". "Sinulle kiitokset siitä.
Tällä oli kyyneleitä silmissään. Hän nousi puoleksi sängyssä, katseli Aslakia niin kummallisen surumielisesti, niin totisesti ja hellästi, että Aslakin tuli oikein paha olla. Tätä silmäystä hän muisti niin hyvin; tuolla lailla oli hän katsellut sinä iltana Haugenissa, lukiessansa hänelle Raamatusta, ja tuo silmäys oli ollut hänen mielessänsä siitä ajasta asti.
Niin, hän se oli, kalpea ja maahan vaipumaisillaan väsymyksestä. Liv katseli Aslakin silmiin ja ojensi hänelle lapsen. Maa poltti Aslakin jalkojen alla, hän juoksi esiin, tarttui Livin käteen ja veti hänet puolehensa. "Liv tule tänne ", änkytti hän ja äänensä tärisi, "he eivät tee sulle pahaa, eivät saa koskeakaan sinuun.
"Niin, nyt minä seuraan minne vaan menet", vastasi Liv, laskien päänsä hänen rinnalleen. Mikä kirkastus Livin kasvoissa, kun hänen päänsä lepäsi Aslakin rinnalla! Ken olisi voinut tämmöistä uneksua? "Ja sinä kun et ole ainoatakaan sanaa tästä sanonut". "Tuo sana on kielelläni pyörinyt monasti, tiedätkös, mutta minä pelkäsin että häpeisit semmoista kuin minä olen".