Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
"Varo ett'ei hän pian ratsasta sinun kanssasi", lausui syvä ääni ja joukosta juoksi esille Gunnar, tarttui viuluun, löi Aslakia päähän sillä ja heitti sen laattiaan. Tarttui sitten Aslakin rintaan ja piteli häntä edessänsä.
Mutta minulla ei ollut mitään rauhaa, kevään lähestyessä ja ilman heltyessä käärin lapsen vaatteisin ja sidoin sen selkääni sekä läksin kulkemaan. Viimein löysin kun löysinkin Aslakin, ja hän oli niin hyvä ja hellä minua kohtaan.
"Tuona iltana, sä tiedät, menin, tietämättä mihin, niin kauas vaan kuin jalat kannattivat, ja sitten vaivuin viimein tien viereen aidan juureen, ja sinne jäin makaamaan seuraavaksi päiväksi. Olen sitten kulkenut talosta toiseen aina tuonne itäänpäin, jossa tiesin Aslakin ennen olleen. Ehkä hän taas oli pyrkinyt sinne. Mutta en häntä löytänyt.
Mitä hän muuten puhuu istuessaan luonasi?" "Ainoastaan mitä hyvää on", vastasi Liv, mutta tuntui niinkuin hengittäminen samalla olisi käynyt hänelle vaikeaksi, ja veri nousi poskipäihin. Ensikerran hän salasi isältänsä jotain, mutta hän muisti Aslakin pyynnön, "enkä muuta sanokaan, kuin mitä totta on", arveli hän. Gunnar ei havainnut mitään, hän istui yhä veistelemässä.
Tästä päivästä alkaen oli Liv täydellisesti Aslakin vallassa. Kenties Liv ei itse tietänyt kuinka totta hän oli puhunut sanoessaan, ett'ei ollut ainoatakaan ajatusta, jota Aslak olisi saanut aikoja sitten. Nyt ei Liv jättänyt mitään Aslakin pyyntöä täyttämättä. Aslak oli hänelle kaikki kaikessa, ja Aslakissa hänellä oli kaikki.
Mutta eipä siellä eikä muuallakaan ketään ollut; ei hän kuullut edes koiran haukuntaa, ennenkun kukko alkoi laulaa ja herätti metsän linnut, jotka nyt yksi toisensa perään nousivat visertelemään: "hyvää huomenta". Siinä tasottaen maata penkin ympäri, muisti hän Aslakin kertomat sadut, ja miten hän aikanaan luuli tonttujen ja kummitusten kasvavan Päiväkummulla.
Mutta joku käsi tarttui varovasti hänen vartaloonsa ja laski hänet alas jälleen, ja sama ääni kuiskasi: "Nyt sinun täytyy levätä, sinä sitä kyllä tarvitset, ei sinun tarvitse pelätä, kyllä minä valvon". Se oli Aslakin ääni, sen hän selvästi kuuli, hänen kätensäkin oli niin lämpöinen.
Miksi istut niin kauan läävässä kun Aslak on halkoliiterissä, joita eroittaa vaan ohut väliseinä? Kuunteletko vaan laulua, jota hän laulaa, kenties? Miksi sydän niin rinnassasi sykkii joka kerta kun oven lukkoon joku tarttuu? Ethän odottane Aslakin tulevan tähän aikaan? Tai miksi katselet eteesi noilla uneksivilla silmillä ikäänkuin jotain näkisit?
Silloin kävi Aslakin mieli synkäksi ja kolkoksi. Liv huomasi sen ja oli vähän aikaa ääneti siitä. Vihdoin kysyi Liv oliko hän sairas. "En ole juuri sitäkään", vastasi hän. Mutta eräänä päivänä, kun hän oli tavallista synkempi, sanoi hän: "Minä en tahdo salata sinulta, Liv, että minun täytyy päästä matkoille taas.
Mutta Aslakin veri on vielä levotoin ja joka kesä, kun on oikein kuumaa, sitoo Liv itse laukun hänen selkäänsä ja panee kehruunsa siihen, sillä silloin Aslakin täytyy lähteä kiertelemään vanhalla tavallaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät