Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Liv pesi hänet puhtaaksi ja sitten hän pantiin sänkyyn. Hän ummisti silmänsä, mutta valitti yhtä mittaa. Liv oli mennyt lapsen luo ja käski Aslakin sanoa mitä tarvittaisiin. Mutta Aslak istui sängyn laidalla katsellen äitiänsä kyynelsilmin. Hän makasi kuin kuolon kamppauksessa, välistä hän nauroi ja sitten taas valitti. Yht'äkkiä avasi hän silmänsä, katsellen huonetta.
Molemmat hakkuuveitset lensivät hänen kädessään ylös ja alas, niin että niitä töin tuskin taisi erottaa toisistaan ja muut työntekijät jättivät työnsä kesken silkasta ihmettelemisestä. Tätä tosin kesti ainoastaan kaksi, kolme minuuttia kun sitä vastoin Torbjörg'in ja Aslakin täytyi huivi päässä koko päivän seisoa sitä tehden.
Hän pyyhki silmiänsä, ikäänkuin poistaaksensa tuota näkyä, mutta tuossa äiti makasi kylmänä ja kalpeana ja hänen suudelmansa poltti vielä Aslakin huulia. Hän juoksi tupaan huutamaan apua, mutta hän ei nähnyt Liviä. Hän juoksi kehdon luo, mutta lapsi oli poissa. Hän horjui kamariin, sängyn luo, jossa äiti makasi, heittäysi hänen päällensä ja makasi siinä niinkuin hengetönnä.
"Anna mun suudella sinua", sanoi hän hiljaa, nousi sen verran että kosketti hänen huuliansa, sitten vaipui hän alas ja oli kuollut. Liv seisoi tuvassa aivan likellä ja ovi oli auki. Hän oli nähnyt Aslakin seisovan kalpeana ja raivoisana, outo tuli silmissään, hän oli kuullut Aslakin lupauksen. Se leikkasi kuin miekka hänen sydäntänsä.
Pian kuuli Liv jonkun laulavan tuolla mäellä, jotta tunturissa kaikui, ja siellä kulki Aslak, pitkänä ja solakkana, matkasauvaa heiluttaen. Mutta Livin mieltä ahdisti, hän painoi kätensä rintaa vasten ja katseli kostein silmin Aslakin jälkeen. Noin viisi viikkoa oli kulunut, mutta vielä Aslak ei ollut palannut.
"Vieläkö kannat vihaa sydämessäsi?" kuuli hän Livin lausuvan ja niin lempeästi. "Kuule nyt totuuden sana minulta", jatkoi hän, tarttuen Aslakin käsivarteen, "Gunnar, hän, joka kerran oli minun isäni, hän on katunut ja taistellut koko elin-aikanansa, mutta mitä sinä olet tehnyt?"
"Jumal' auta, Aslak, sekä minua että sinua". Tieltä kuului askeleita. Eräs mies tuli käyden, se oli Gunnar, Aslak näki hänen ja kylmä väre kävi selkäluita myöten, mutta hän ei voinut jättää Liviä tuonne istumaan. Hän otti vaan hiljaa käsivartensa hänestä ja nousi. Gunnar näki Aslakin, joka seisoi hänen tyttärensä vieressä.
Muutamia päiviä sen jälkeen kuoli hän. Mutta minä muistan aivan hyvästi sen korskean ja pitkän miehen, joka hänet tappoi". Aslakin kasvot olivat synkistyneet, hän nyrkytti kättänsä, jotta rystyt kävivät valkeiksi, ja silmät hohtivat. "Se oli varmaan paha ihminen, joka semmoista taisi tehdä", sanoi Liv. Aslak hyppäsi seisalleen ja taputti polviansa nauraen. "Ha ha sen voipi sanoa.
"Uh! tämä käy jo kohta ikäväksi", mutisi hän ja kääntyi toiselle kyljelle, "ja jos mun pitää maata tässä sängyssä koko päivä kankeana, niin leikki ei olekaan niin hupainen, kuin luulin tule nyt äiti pitämään minulle seuraa, muuten koko juttu minua ikävystyttää. Luulenpa että nukun nyt". Myöhemmin illalla Gunnar tuli sisään ja rupesi puhumaan Aslakin kanssa.
Liv oli katsellut ulos ikkunasta aamuin ja illoin, vaan ei kukaan tullut eikä kukaan laulanut vuoren rinteellä myöskään. Eikä Liv kuitenkaan ollut tuskissaan, sillä hän tiesi niin varmaan, ettei Jumala sallisi Aslakin joutua harhateille nyt, hän oli niin palavasti rukoillut sitä sekä varhain että myöhään. Eräänä iltana, kun Liv istui tuudittamassa lastansa, kuuli hän jonkun valittavan käytävässä.
Päivän Sana
Muut Etsivät