Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Synkeämielisesti katsoa tuijotti hän eteensä. Koko elämä oli hämärä, kamala arvoitus, ja hänen oli tämä arvoitus ratkaistava. Miten yksinäiseksi, miten hylätyksi tunsi hän itsensä! Tuolla kulki mies, jota hän rakasti, omia kunnianhimoisia polkujansa; tuolla istui isänsä lyöden korttia ja sopivilla väliajoilla keskustellen miehen kanssa, joka halveksi hänen tytärtänsä, hänen tyttärensä kohtaloa!
Selitä sen arvoitus ja sinulle käy hyvin, menestys seuraa sinua. Jollet sitä selitä, jos menet ohi sitä huomaamatta, on se itse antava selityksen. Selitys tapahtuu silloin kynsin ja hampain, sillä luonto on tällöin raivostunut naarasleijona, joka kuurona rukouksillesi julmasti raastaa sinut kappaleiksi.
Tuskin kaksi tuntia sitten, oli hän sieltä lähtenyt, aikonut vaan metsikköön, siitä kääntyä takasin eikä askeltakaan edemmäksi. Mikä kurja kappale ihmistahto on kohtalon suhteen kun päättävä hetki on käsissä. Sen oli täytynyt lytätä häntä edellään, oli ajanut hänet metsään jossa arvoitus oli selkenevä miellyttävimmällä tavalla.
"Hän ei kulkenut, Watson, hän juoksi juoksi aivan epätoivoisesti, juoksi henkensä edestä, juoksi kunnes sydän särkyi, ja hän kaatui kuolleena maahan." "Minkä vuoksi hän juoksi?" "Niin, siinä on arvoitus. Muutamat merkit osoittavat, että mies oli aivan suunniltaan pelästyksestä, alkaessaan juosta." "Kuinka voit sen tietää?" "Minä otaksun, että hänen pelkonsa aihe oli nummella päin.
Voimakkaampi kuin Beate ja minä yhteensä. *Rebekka*. Minä tunsin sinut tarpeeksi, tietääkseni, että joka tie oli suljettu luoksesi, siksi kunnes olit päässyt vapaaksi sekä suhteistasi että mielipiteistäsi. *Rosmer*. Minä en käsitä sinua, Rebekka. Sinä sinä itse, koko sinun käytöksesi on minulle selittämätöin arvoitus. Nythän minä olen vapaa sekä mielipiteistäni että suhteistani.
RICHARD. Mit' ennen mua siellä tekisit? RATCLIFF. Te käskitte mun mennä ennakolta. RICHARD. Nyt muutin mieleni. Mit' uutta, Stanley? STANLEY. Niin hyvää ei, ett' ilo sit' on kuulla, Mut ei niin pahaa, ett'ei kuulla voisi. RICHARD. Hei, arvoitus! Ei hyvää, eikä pahaa! Miks siis noin monta peninkulmaa kierrät, Kun asian voit oikoteinkin ajaa? Mit' uutta, sano? STANLEY. Vetten pääll' on Richmond.
Kääntyessämme kultakiharaisesta Gabriellesta Saaran puoleen «tuon Afrikan», joksi asessori häntä nimitti, siirrymme ikäänkuin päivänvalosta yön pimeyteen, sillä Saara oli kotona ikäänkuin kaunis, mutta salaperäinen arvoitus, kuin tähtikirkas talviyö, samalla viehättävä ja synkkä.
Kuiskuttaen tervehti hän ratsastajaa, otti hevosen ohjat, talutti sitä edestakasin muutaman kerran, samalla kun toinen meni huoneesen. Kentiesi nyt arvoitus olisi selinnyt, ellei Dacks-koira olisi väliin ehtinyt. Koira oli äkkiä huoneesta juosten alkanut haukkuen kiertää hevosta, kunnes isäntänsä, jalkaansa polkien oli sen vaientanut jolloin koira kääntyi sille suunnalle, jossa kuuntelija oli.
Saarnamies ei ymmärtänyt Anttia. Mistä tämä uskoton mies oli semmoisen uskonvoiman saanut? Siinä oli taas arvoitus, jolle hän koetti etsiä selitystä. Edellä menevät olivat jo kadonneet näkyvistä, Kero-Pieti ja Anttikin jouduttivat kulkuaan. "Vielä kysyn yhtä", puhui saarnamies perässä läähättäen. "Eikö tunnollasi ole, että toisen morsiamen itseesi suostutit? Kysyn sitä senvuoksi..."
Mutta oli eräs, jolle Gabriellen itsensäkieltäymystä harrastava elämänlaatu ei antanut rauhaa, eräs jota tuo ihmeellinen muutos välistä miellytti, välistä taas harmitti kuni arvattava arvoitus, jonka monimutkainen salaperäisyys välistä voi saada arvaajan mielen ihan kuohuksiin.