Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Mutta miten hän oli päässyt sinne sisään, sitä heidän oli mahdoton ymmärtää. He arvelivat, että hän ehkä oli pudonnut sinne laessa olevan aukon kautta. Mutta aukko oli niin korkealla ja pääsy kallion huipulle niin mahdoton, etteivät he sitäkään toden teolla voineet olettaa. Ja niinpä tämä arvoitus jäi heille aivan ratkaisemattomaksi.
Minä pyydän, selittäkää tarkemmin. Istvan on aina siitä asti, kun kävimme Isokyrössä, ollut minulle kuin arvoitus. No niin, koetan kertoa asian niin lyhyesti kuin mahdollista. Vanhemmalla veljelläni Tuomas Larssonilla, joka omisti Perttilän talon ja siihen yhdistetyt tilat Isokyrössä, oli kahdeksan poikaa ja kolme tytärtä.
Hän ei voinut, ei voinut. Olihan kaikki jo niinkin kammottavan häpeällistä. Ja vieläkin enemmän... Ester alkoi tajuta mitä Verner oli tarkoittanut sillä, ettei hän ollut normaali. Mutta mikä siihen oli syynä, se oli arvoitus... Oi, ettei Ester voinut sitä auttaa! Ester, anna minulle anteeksi! Ester säikähti, katsoi ylös. Hänen miehensä oli sängyn vieressä polvillaan lattialla.
Aivan viattomana ja teeskennellyllä hämmästyksellä kysyin minä: "Katsokaas herra Henderson'ia, oletteko tekin täällä? Missä te olette kaiken iltaa olleet?" jonka lausuttuani riensin ulos, ylpeänä. Hänen viimeinen silmäyksensä, kun portahilla katsahdin taakseni, oli todella tragillinen. Hän on aivan kuin arvoitus; mutta minä en tahdo enää pitää lukua hänestä.
En ollut vielä oikein selvillä siitä, minne ja mitä levoton sieluni todellakin halusi, mutta usein, katsellessani jaloja taideteoksia, tuntui sieluni hämärä arvoitus vähän selvenevän.
Kenelm ihastui yhä enemmän, kuta useammin hän sai olla yhdessä sen olennon kanssa, joka hänen elämänkokemukselleen oli niin omituinen. Tämä olento ei ollut hänelle ainoastaan runo, vaan runo Sibyllan kirjoista selittämätön, kummallinen arvoitus, joka yhdellä tai toisella salaperäisellä tavalla sekoitti miellytyksensä tulevaisuuden näkyjen kanssa.
Mikä minua kuitenkin enimmän kiusasi ja pelästytti oli se, ettei hän hetkeksikään jättänyt minua silmistään, vaan ei myöskään katsonut suoraan silmiini. Hänen ammattinsa ja sukuperänsä oli arvoitus, jota järkeni ei kyennyt ratkaisemaan, mutta enimmän hän näytti minusta Vanhalta, kunnottomalta palvelijalta, joka oli jätetty tähän suureen taloon ruokarahoillaan elämään.
Ja nyt se häntä painoi kuin taakka, tuo selittämätön arvoitus. Oliko siinä jotain ilkeätä? jotain salaista? koskiko se häntä? Miksi sairas niin usein häntä hyväili ja sanoi: "lapsi raukka!" Oliko hän tullut tänne kärsimään? Yhä kummallisemmaksi sairas muuttui.
Damilla ei ollut mit'ikään sanomista, hän silitteli vaan milloin hevosta, milloin koiraa ja nyykäytti päätänsä, kun Johannes lupasi ottaa hänet paimeneksi: hän saa kolmekymmentä lehmää paimennettavikseen ja oppii tekemään voita ja juustoa. "Sinä pääset mustasta valkoiseen", sanoi Avojalka; "siitähän sopisi tehdä arvoitus".
Mitähän salaisuuksia hän minulta tahtoo peittää? hän hymähti yksin mennessään. Hänen epäluulonsa syttyi. Kiihkeänä hän liikkui huoneissa. Hän luki kirjeen. Siinä oli puhdasta, vilpitöntä rakkautta ja ihmettelyä ja ylistystä uhrauksista, joita Arnold hänen, köyhän orpotytön tähden tahtoi tehdä. Kirje rauhoitti ja hyvitti hänen mieltään. Mutta korin sisältö oli hänelle vielä arvoitus.
Päivän Sana
Muut Etsivät