United States or Réunion ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä ajattelinkin häntä, silloin kun tahdoin, että hän jäisi kotimaahan, selitti Irene. Ja sitäpaitsi, hän lisäsi, olihan Johannes ottanut mukaansa lapsenpiian. Miksi ei lasta sitten? Johannes tunsi sisunsa kuohahtavan. Mutta ulkonaisesti hän pysyi sitä kylmempänä. Hän tahtoi pysyä kylmänä. Sillä hän tiesi, että jos hän kiivastuisi, hän tulisi sanomaan asioita, joita hän kenties katuisi vast'edes.
Mutta emännöitsijän mieliksi hän kuitenkin söi, ja vasta syötyään huomasi, että sekä mieliruoka että uni olivat vaan alkusoittoa aika usein uudistuvaan pyyntöön päästä ulos koko vuorokaudeksi "sukulaisten luo". "Johan minä ajattelinkin!" sanoi Helena itsekseen, puolileikillä kohtaloansa nurkuen. "Mitäs onnea minulle voisi tapahtua, ei yhtään mitään!"
Etteikö hän vielä näytä meille ihmeitä. RISTO. Vilkaisepa ikkunasta, näkyykö siellä Leena-Kaisaa tulevaksi. TOPPO. Mitä? Häntäkös sinä nyt tuumailet? RISTO. Leena-Kaisaa? Oletkos hullu. TOPPO. No, johan minä ajattelinkin. Ei täällä kadulla ainakaan ketään näy. RISTO. Hyvä juttu. TOPPO. Mitä sinä puuhailet ja laittelet itseäsi niin hirveästi? Onko johonkin meno?
Minä ajattelinkin, että mikäs nyt, kun neiti Salmelakin tuli ihmisten joukkoon. ALEKSANDRA. Neiti Salmela kuului olevan hyvin rikas. Hänen isänsä on jonkun suuren ja vanhan aateliskartanon omistaja. PORMESTARINNA. No mitä hän sitten on tullut tänne konttoristiksi? ALEKSANDRA. Tuossahan on muuan nenäliina. Neiti Salmela äsken haki nenäliinaansa. Minä menen kysymään, onko tämä hänen.
Eikähän ikkunalasi niin summattomia maksa. ROUVA DANELL. Kaksi markkaa! PORMESTARINNA. No mitä kaksi markkaa on Josefinen rahoissa, joita on kai lähelle satatuhatta. ROUVA DANELL. Enemmän! PORMESTARINNA. No niin! Minä ajattelinkin, että mitä outoa Josefinessa on! ROUVA DANELL. Onko tantista tämä kaunis? PORMESTARINNA. Josefinen leskivuosi on siis loppunut? ROUVA DANELL. Ei.
Kas niin, tule nyt tuohon jakkaralle ja pidä vyyhteä, minä kerin. Henrikson. Mutta Emma hyvä... Emma. Vastapalvelukseksi laitan illalliseksi mieliruokaasi. Henrikson. Ajattelinkin tänä iltana mennä pienelle illalliselle... Emma. Mitä? Illalliselle? Kenties johonkin ravintolaan ... jonne et nuorena miehenä ollessasi pistänyt jalkaasikaan? Aijotko todellakin mennä? Henrikson. Hm!
No, aukeaako se vai ei? KALLE. Ei eihän se siltä tunnu. PUMMI. No, semmoisia tyhmyyksiä! Sitähän minä ajattelinkin! Nyt minulla taas on uusi vaiva. Missä sinetti? Kuulkaa, herra vallesmanni KALLE. Herra vallesmanni, minun täytyy päästä tuohon kaappiin. KALLE. Siellä on siellä on . Ah, minä tulen hulluksi! PUMMI. Mi-mikä teitä oikeastaan vaivaa! KALLE. En tiedä itsekään hermoni.
"Mutta kanuunan tulen näemme kuitenkin, kun joku laiva ampuu hätä-laukauksia, ystäväni!" "No, sitä minä juuri ajattelinkin ja nyt sen näen, että ei ole ryhtymistä kiistaan kanssanne, vältvääpeli. Silla pian siitä täytyy luopua," vastasi Rönne häpeillään samoin, kuin Elfdal äsken. "Hyi, kylläpä se olisi kaunista, jos minä antaisin teidän, poikain, vetää itseäni parrasta," vastasi vanhus nauraen.
Jos hän olisi tahtonut ruveta minulle hyväksi sedäksi, olisin minä sydämellisesti häntä lempinyt, pitänyt hänen kotinsa parhaimmassa kunnossa ja nöyränä tyttärenä hoitanut häntä; olisin lukenut hänelle ääneen, olisin laulellut ja ollut hänen paras ystävänsä, mutta hänen vaimoksensa en voinut ruveta. Kun vaan tällaista ajattelinkin kävi tuo kunnon mies vallan inhoittavaksi silmissäni".
Minä sinusta ajattelinkin täältä lähtiessäni huonoja ajatuksia, ja siellä aina enemmän, kun ei koko iloista tullut minkähän näköistä, kun ei Hintti ruvennut mihinkään ja minäkin olin niin pahalla tuulella. Elä niitä enää muistele, kielsi Matti. Aamiaisen syötyä lähtään käymään. Mennään vaan, ja nyt siellä on paras aika käydä, myönsi Pekka.