Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Autoithan minua heti, sidoit yhdessä kanssani säkin suun, avasit portin, painoit hatun päähäni, avasit aitan oven, heitit minulle portilla kukan.... Jos minulle nyt juuri annettaisiin jotakin muuta tämän lisäksi, minä tuskin jaksaisin ottaa sitä vastaan. Sinä olet jo täällä, olet täällä siksi, että olet aina ollut.
"Kukas sitä nyt isäntää pelkääkään, joka aina on niin hyväluontoinen, mutta enhän minä nyt toki viitsi isännän vieressä istua." Annu aukasi sen aitan oven, jonka kynnyksellä Aapo istui ja meni sisään. Aapo meni jälestä. Hän oli kummallisesti hurmaantunut ja tunsi, kuinka poskensa paloivat.
Kun ensimmäinen aamupeipponen pyrähti aitan takaiseen pihlajaan, pyysi hän minua menemään ja minä tottelin, saatuani luvan tulla toisen kerran takaisin. Ollaanko me sitten hyvät? kysyi hän. Ollaan me hyvät. Hän avasi minulle oven, ojensi kätensä sen raosta, ja onnellisissa mietteissä meloskelin verkalleen kotiin, jossa kaikki vielä nukkuivat ja minä häiritsemättä pääsin vuoteelleni.
Olisi tehnyt mieli syödä, jos ei muun vuoksi, niin ajan kuluttamiseksi ... vaikkapa koko yö... Vielä muutamia lettuja ... ei jaksanut yhtäkään... Täytyi lähteä... Hän pyöritti ruokahuoneen lukon kiinni ja alkoi kävellä hitaasti aitalle päin... Aurinko paistaa tillotti aamusella aitan oven raosta vuoteelle, kun Viija heräsi. Hän kuunteli, mutta ei mitään kuulunut siitä huoneesta.
Enimmäkseen hän istui toisen aitan kynnyksellä, taikka tuvan portailla taikka missä milloinkin sattui siimestä olemaan, ja ompeli. Hän näytti useimmiten ompelevan paitoja ja muita, mutta välistä hän kutoikin, milloin sukkaa, milloin vyötä, milloin mitäkin. Uutteraan hän ompeli, ja ommellessaan hän usein hyräili, ja minä istuin aitan kynnyksellä ja katselin häntä ja kuuntelin.
En ole opissa ollut, käynyt mailla mahtimiesten, saanut ulkoa sanoja, loitompata lausehia. Muut kaikki oli opissa, mie en joutanut kotoa emon ainoan avusta, yksinäisen ympäriltä. Piti oppia kotona, oman aitan orren alla, oman äitin värttinöillä, veikon veistoslastusilla, senki piennä, pikkaraisna, paitaressuna pahaisna.
Mitä nyt sanotte, Riikka? Merkillinen ihminen. Lopo seisoi kädet puuskassa ja suu leveässä hymyssä. Mikä siinä, etten minä tavaraa saisi kaupaksi menemään. Tuokaa vaan enemmän samaa lajia. Emmehän vielä käyneet aitan vinnillä kahtelemassa. Mennäänpä sinnekin, ja pytingin alle, ja liiteriin. Tiedän, että on sitä rojua kerääntynyt tämmöiseen taloon. Kyllä sitä on.
Nuori pulska poika, varakkaan talon perillinen, semmoinen on jotakin suurta nuoren piikatytön mielestä; jos semmoinen ihailtava sankari kolkuttaa aitan ovea, olisipa hulluutta olla avaamatta.
Tänään oli kirkolla markkinat, renki- ja piika-markkinat. Sinne saapui Mattikin; runsaan tunnin patikoittuansa hän saapui kirkolle. Ohhoh, kuin ilma onkin hikinen, sade siitä taitaakin tulla, ajatteli hän, pyyhki kasvojansa sortuukinsa helman nurjalla puolella, nosti hartaasti lakkiansa kuullessaan huomenkellon kumahduksen ja seisahtui Kanttorin aitan seinustalle.
Se on minun äitini, yhdeksänkymmenenyhdeksän vuoden vanha, sanoi isäntä ja nousi hänkin katsomaan ikkunasta, kun siellä pihan perällä pienen aitan edustalla muori keppiinsä varaten seisoi ja kätensä alta katsoi asuinkartanoon päin ja pari askelta siirtyi eteenpäin ja taas seisahtui kätensä alta katsomaan eteensä.
Päivän Sana
Muut Etsivät