Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Hän kuunteli kuuntelemistaan, pidätti nyyhkytyksensä ja kuuhoili ... minne isänsä aikoi mennä. Mitä ajatteli hän? Menikö hän ulos hakemaan asetta? ... kuolettava, ajua ahdistava tuska poltti Gunhildaa. Hän juoksi pihalle ja tahtoi lymytä piiloon, mutta ei tuntenut turvaa missään; hän kiitihe edes-takaisin värisevänä, vimmastuneena ja peloissaan niin, että tuskin eteensäkään näki.
Vai mitä, Jakob?» »Ei tietystikään»... Jakob auttoi oikeusneuvoksen vaunuihin, jotka lähtivät vierimään pois. »Kaksitoista viisitoista kolmekymmentä yksikahdeksatta ... kaksitoista viisitoista kolmekymmentä yksikahdeksatta»... Tobiesen oli alkanut koneellisesti laskea yhteen kassakirjan numerorivejä ylhäältä alas ja alhaalta ylös. Hänet oli vallannut jonkin vaaran ahdistava aavistus.
Tämä hetki oli joka aamu hänen nykyisen karun ja yksinäisen elämänsä iloisimpia. Hänen kolkko työhuoneensa, joka oli illoin niin ahdistava kuin laivanruuma, kävi silloin oikein valoisaksi ja ystävälliseksi. Ja mikä oli parasta, se lämpeni. Siitä tuli jälleen ihmisten asuinsija. Liisa heittelehti vuoteellaan.
Trudainen mielessä lähintä tulevaisuutta pimitti yhä enemmän tuo epätietoisuus, joka on kuolemaa pahempi; tuo ahdistava, kauhea, säälimätön viipymys, joka pitää mieltä piinauspenkillä, ja joka sydäntä kalvaa. Tämän kauhean yön pitkän, lohduttoman kuolemankamppauksen kestäessä, tuli hänelle vaan yksi helpoitus.
Kyyneleitä tunkeutui silmiin, vieri poskia pitkin ja tippui kankaalle, kun hän lynkäpäisillään toista kättä vasten istui ja katseli ulos, tuijotti vanhaa tuttua, aina yhdelle päin viittaavaa ruostunutta viiriä Nikkilän navetan katolla. Tuska oikein hänen sydäntään pakotti, ahdistava ja huimaiseva tunne. »Kreeta raukka, mikä tuska hänen rintaansa todellakin mahtaa polttaa!»
Parsifal on yhä polvillansa, mutta silmänsä katsovat säikähtäneinä. Rintansa? Rintansa? Eikö hän äsken ollut kauneuden hentoutta, minne ovat ne tunneharsot hälvenneet? Ihmettelevänä jäykistyy Parsifal. Kuinka seisoo hän niin paljaana sen valon edessä? Miks'ei hänen sydämessään kummu? Hänessä aukenee kuin hiljainen ahdistava hätä. Mistä on tämä kaiuton autio hetki?
Hanna kokoili kirjat kadulta, mikäs siinä muukaan auttoi, ja sitten hän läksi astumaan kotia päin. Yksin käveli; ajatukset edeltä riensivät. Onkohan siellä tapahtunut mitään tällä ajalla? Vieläköhän isä ? Ahdistava tunne kourasi sydäntä. Hän kiirehti askeleitaan. Kotikartano näkyi jo tuolla. Sama kuin ennen, eikä kuitenkaan sama.
Uusi toivo, uusi uskallus oli siirtynyt niitten sijalle. Mutta tämän vapautumistunteen rinnalle oli kohonnut toinen, vastakkainen, mieltä ahdistava tunne, jolle Toinin oli vaikea löytää nimeä. Osanotto, myötätunto, miten kylmän kalseita nuo käsitteet olivat sen rinnalla, mitä hän tunsi!
En tahdo, että kukaan minua jälkeen kuolemani kiroo. Ja Elman tulee niin ahdistava olla. Hän kohottaa kätensä nuorta upseeria kohden, kuin tahtoisi hän kuolemaa torjua ja hänen päänsä vaipuu vavisten hänen rinnalleen. –
Ja niinhän he olivat päättäneet, että eivät sano kenellekään! Ei unta, ei päivän töitä, Ei päiviä, ei öitä, Ei mulla muutakaan: Kun poissa on armas kulta, Niin poissa on kaikki multa Ja tyhjää... Elsa rutisti paperin, jolle hän kirjoitteli, ja tuppasi sen taskuunsa. Köyhiä olivat sanat, aivan mitättömiä! Ikävänsä oli sydäntä ahdistava tuska, jota ei voinut lausua eikä ajatella, vain tuntea.
Päivän Sana
Muut Etsivät